Mr Lotharin elämää

Tämä blogi kertoo yhden Suomen tunnetuimmista stripparin ja pornotähden elämästä, sekä keikkareissuista, kuvauksista että vapaa-ajasta.

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2006.

Mr Lotharin viikko 3/2006

Viikko 3/2006

Jo totuttuun tapaan maanantaista keskiviikkoon meni suht rauhallisesti.

Torstai aamuna minulla olikin herätys sitten jo 04.00 ja 04.25 suuntasin junalle hakemaan Tish nimisen uuden mallin koekuvauksiin. Tish oli pukeutunut skottiruutuiseen minihameeseen, korsettiin ja punamustiin kenkiin, tuon kaiken lisäksi hän oli jättänyt pikkuhousut pois eli kun hän kumartui niin pillu paistoi kuin kirveensilmä. No sehän alkoi panettamaan ja vielä kun Tish sanoi haluavansa tulla sidotuksi, yms. niin siitä tulikin sitten sellainen koekuvaus että huh huh. No minua ei tarvinnut kahteen kertaan kehottaa sitomaan, vaan kaivoin narun puutteessa pätkän sähköjohtoa esiin ja köytin sillä Tishin kiinni sänkyyni. Sen jälkeen kävin hakemassa metrin mittaisen koeputken, shampanja pullon ja pampun. Sitten runkkasin niillä Tishin hulluuden partaalle, jonka jälkeen annoin hänelle omaa pamppuani. No onneksi kaikki videoitiin ja nimetkin on julkaisusopimuksessa eli tekin tulette aikanaan näkemään tuon koekuvaussession osoitteessa http://www.mrlothar.fi/kuvatvideot.php

Perjantaina oli sitten vuorossa keikka ilta. Suuntasin auton keulan jo hyvissä ajoin kohti Hollolaa, sillä kysymyksessä oli Ladies Night klo. 19.00-22.00 ja minä olin ainut mies joka pääsi koko tilaisuuteen.
Menokin oli taas sen mukaista eli kun miehet eivät ole vahtimassa naisten tekemisiä niin meno on välillä aika villiä. Sen minä sain kokea toisessa esityksessäni jossa otin yleisön joukosta kaksi avustajaa. Heidän kätensä eivät meinanneet millään pysyä kurissa, vaan ne eksyivät hetkessä minun housuihini ja kaivoivat kullini esiin, lopun te varmaan arvaattekin.

Lauantaina nukuin pitkään ja sitten meninkin hakemaan Nooran junalta, sitten me läksimme kohti Pieksämäkeä jossa minulla oli yksi yksityisbilekeikka. Pieksämäen keikan jälkeen suuntasimme sitten Haukivuorelle jossa Nooralla oli vuorostaan ravintolakeikka.
Keikan jälkeen ajelimmekin sitten minun asunnolleni.

Sunnuntai päivä menikin sitten nukkumisen merkeissä eli viikonloppu oli taas vaatinut veronsa.


Mr Lotharin viikko 2/2006

Taas kerran maanantai, tiistai ja keskiviikko meni laiskottelun ja juoksevien asioiden hoitamisen merkeissä.

Torstaille olikin sitten hiukan normaalista poikkeavaa ohjelmaa, sillä minulla oli silloin hammaslääkäri aika. Tarkoituksena oli poistaa minun viisaudenhampaita, no loppujen lopuksi hammaslääkäri poisti minulta vain yhden viisaudenhampaan ja sanoi että ei ole eläessään nähnyt vastaavaan hampaistoa kellään. Minulla nimittäin oli 36 hammasta kun normaalisti ihmisellä on maksimissaan 32 hammasta, no erikoinenhan minä olen muutenkin.

Perjantai päivä menikin sitten hampaan poistosta palautuessa, mutta illalla läksin sitten parin kaverini kanssa Mikkeliin. Ensin kävimme tsekkaamassa Punaisten Lyhtyjen stripparit ja sitten suunnistimme Kharmaan, jonka jälkeen kävimme vielä kebabissa syömässä ja sitten kurvasimmekin takaisin Mäntyharjuun.

Lauantaina heräsin vähän ennen puoltapäivää ja tasan kahdelta toista läksin sitten yhden kaverini syntymäpäiville. Kaverini olikin järjestänyt aika kivat synttärit, sillä ne aloitettiin 3 tunnin mönkijä safarilla. Safarin jälkeen suuntasimme sitten porukalla saunomaan ja sen jälkeen pitkän kaavan ruokailuun. Jossain vaiheessa iltaa minun puhelimeen soitti sitten yksi Sanna joka oli jo pitemmän aikaa halunnut tehdä leffa kohtauksen minun kanssani. Taas kerran Sannan asiana oli se että milloinkas sitä videota kuvattaisiin, no minä sanoin hänelle että jos hommaa itsensä Mäntyharjulle niin voidaan kuvata kyseinen video vaikka vielä samana yönä. No Sanna osoittautuikin sitten aika räväkäksi tytöksi ja kysyi minulta että mikäs se minun osoite on, sillä hän tilasi jo taksin. No minä sanoin osoitteen Sannalle ja sanoin kavereilleni että nyt minun illan viettoon tuli pikku muutos, onneksi kello oli jo niin paljon että poistumiseni ei mitenkään katkaissut kaverini synttärien juhlintaani. Ehdin hiukan ennen Sannaa kotiini ja kerkesin jopa valmistella kamerat, yms. valmiiksi. Sitten kun Sanna saapui niin hetken juteltuamme siirryimmekin sitten täyteen toimintaan. Tämän videon tulette sitten aikanaan löytämään osoitteesta http://www.mrlothar.fi/kuvatvideot.php

Sunnuntai aamuna nukuinkin sitten suht pitkään, loppu päivä onkin sitten mennyt laiskottelun ja koiran kanssa ulkoilun merkeissä.


Mr Lotharin viikko 1/2006

Viikko 1

Uusi vuosi vanhat kujeet eli maanataista keskiviikkoon meni lepäillessä ja viimeistä talvilomaviikkoa viettäessä.

Torstaina minulle soitti yksi tuttu tyttö ja sanoi tulevansa illalla kylään, no yöksihän hän sitten jäikin.

Perjantaina olin Mariahin ja Dianan kanssa Limousine tour keikalla Mäntyharjulla. Ravintola oli taas kerran täynnä ja muutenkin hyvät bileet.
Taskaritkin saivat tehdä töitä oikein huolella. Keikan jälkeen sitten vielä jatkot yhdellä mökillä, jonka jälkeen ehdinkin sitten nukkua ruhtinaalliset kolme tuntia kun oli jo aika startata kohti Kalajokea.

Lauantai aamuna lähdimme liikenteeseen siis heti aamulla. Ensimmäinen etappi oli Mikkeli josta poimimme kyytiin yhden lävistäjän ja tatskarin.
Seuraavana pysähdyimme Jyväskylässä josta otimme kyytiimme toisen tatskarin ja pari tyttöä. Kalajoelle saavuimme jo kuuden aikaan. Ilta meni taas nopeasti ja yleisö oli yhtä villiä kuin ennenkin. Keikan jälkeen sitten vielä jatkot jotka kesti aamu seitsämään ja sitten pari tuntia unta kuulaan.

Sunnuntai aamuna heräsimme jo puoli kymmeneltä. Sunnuntain paluumatkan ensimmäinen pysähdys oli Haapajärvellä, jossa kävimme moikkaamassa Ginaa ja syömässä hiukka huikopalaa.
Seuraava pysäkki oli sitten Jyväskylä johon jätimme osan porukasta ja sitten Mikkelin, Mäntyharju, jne.
Sunnuntai iltana olinkin sitten niin väsynyt että huh huh.

Viikonloppuun mahtui myös paljon seksiä, mutta jääköön se tällä kertaa salaisuudeksi missä ja kenen kanssa.


Mr Lotharin viikko 52

Viikko 52

Maanantaina eli 2. joulupäivänä heti aamusta suunnattiin limusiinin keula kohti Koriaa ja Karisuota, josta poimimme kyytiin Igorin, Nupin, Prinsessan, yms. porukkaa.
Sitten Tapaninpäivä ajelumme jatkui kohti Kuopiota, jossa Eve ja Gina olivat keikalla. Tommolansalmen kohdalla matkaamme tuli kuitenkin mutka, sillä limusiinin yksi ilmajousi räjähti ja Lincolnistani tuli kerrasta lowrider (kunhan näette ne videot mitä on kuvattu limusiinissa, niin ymmärrätte kyllä että jouset on ajoittain joutuneet aika koville).
No ei muuta kuin soitto kaverilleni ja hän saapui luksusbussillaan koukkaamaan meidät kyytiin, tosin tässä vaiheessa jätettiin sitten retkestä se Kuopion reissu väliin.

Tiistai, keskiviikko ja torstai olivat sitten tämän viikon lepopäivät.

Perjantaina oli sitten luvassa limusiinin jousien asennusta. Serkkuni asensi toisen puolen jouset ja minä itse toisen puolen. Illalla minun luokseni tuli yksi tyttö kyläilemään ja tietäähän sen mihin se taas johti eli koko yö seksiä. Ikävä kyllä tämän tytön kohdalla kamerat pysyivät kameralaukussa.

Lauantai aamuna heitin sitten tytön junalle ja läksin itse valmistautumaan Uudenvuoden aaton juhlintaan. Laitoin shampanjat kylmään ja kävin pesettämässä limusiinin. Illalla suuntasinkin sitten kaverini luokse mihin oli tullut muutama muukin kaverini. Minulla ei ollut isoa juomis fiilistä ja niinpä teimmekin sellaisen jaon että limusiiniin varaamani kuski pääsi ryyppäämään. Samainen limusiinikuski toimi ilotulituksen vastaavana henkilönä, kaverini oli ostanut aika paljon tulitteita ja hänen järjestämä ilotulitus kestikin sitten kokonaisen tunnin. Oli muuten jännin ilotulitus ikinä, sillä yksi raketti räjähti jo lähetystelineessä sillä seurauksella että telineen kappaleet senkuin sinkoilivat ja yksi ilotulitteita sisältänyt muovikassi syttyi tuleen, yms. No ei ne muutkaan raketit ja tulitteet ihan oikeaan suuntaan lähteneet, mutta hauskaa oli ja selvittiin ilman minkään mallisia vaurioita. Ilotulituksen jälkeen suuntasimmekin sitten paikalliseen ravintolaan.

Sunnuntai onkin sitten taas mennyt nukkumisen merkeissä.

HYVÄÄ VUOTTA 2006 kaikille lukijoille toivoo Mr Lothar!