Mr Lotharin elämää

Tämä blogi kertoo yhden Suomen tunnetuimmista stripparin ja pornotähden elämästä, sekä keikkareissuista, kuvauksista että vapaa-ajasta.

Näytetään kirjoitukset syyskuulta 2006.

Mr Lotharin viikko 38/2006

Viikko 38/2006

Maanantai ja tiistai meni kaikenlaisten juoksevien asioiden hoitamisessa.

Keskiviikkona minun luokseni tuli Yola niminen tyttö joka esiintyi ensimmäistä kertaa aikuisviihdevideossa. Aluksi tyttö ujosteli niin paljon kameraa että olin jo vähällä luopua koko kuvauksesta, mutta pienen totuttelun jälkeen Yola lähes unohti koko kameran.

Torstai aamuna heitin Yolan junalle ja läksin huvilalleni touhuilemaan kaikenlaista pientä, uima-altaan sähköasennuksia, yms.

Perjantaina oli sitten viimein se päivä kun huvilani uima-allas täytettiin vedellä ja kävin jopa hiukka testaamassakin tuota "pari senttistä" vettä. Uima-altaan täyttö vei kuitenkin sen verran aikaa että menin kiltisti nukkumaan kyseisen urakan jälkeen.

Lauantaina aamupäivällä asensin serkkuni tietokonetta ja iltapäivällä läksin kohti Rantasalmea ja illan keikkaani. Rantasalmelle päästyäni heitin setin yhden tytön synttäreillä ja sen jälkeen tytöt (synttärisankari+hänen kaverinsa) tulivat pesemään minut porekylpyyn. Kylvyn jälkeen synttärisankari halusi vetää yhteissetin minun kanssani, mutta minä annoin hänen siinä vaiheessa ohjata esitystä. No siinähän kävi sitten niin että minä makasin lattialla housut puolitangossa ja synttärisankari kihnutti päälläni, ihan live aktiin saakka ei esityksessä kuitenkaan edetty. Myöhemmin illalla kävimme vielä paikallisessa ravintolassa koko porukalla ja sen jälkeen minä suuntasinkin kohti kotiani.

Sunnuntai onkin sitten pyhitetty ihan vaan laiskottelulle.

Tällä viikolla tuli siis taas kuvattua yksi uusi tyttö ja kyseisen videon tulette aikanaan näkemään minun kotisivujeni kuvat ja videot osiossa www.mrlothar.fi/kuvatvideot.php .

PS. Lauantain synttärikemuista on myös jonkin verran videomateriaalia, mutta niihin tuskin irtoaa julkaisulupaa.


Mr Lotharin viikko 37/2006

Viikko 37/2006

Maanantai meni TV-kuvauksissa. Ylen tyypit olivat koko päivän huvilallani kuvaamassa erästä dokumenttiohjelmaa joka käsittelee miehen ja naisen seksuaalistatasa-arvoa. He siis haastattelivat minua kyseistä ohjelmaa varten.

Tiistaina ja keskiviikkona touhuilin kaikenlaisia "pikku" hommia huvilallani, raivasin rantaa kaisloista, tein polttopuita, yms.

Torstaina suuntasin Ferrarin keulan kohti Äetsää, sillä minun oli määrä olla siellä JT-music & Joy Factyry liikkeen avajaisissa antamassa Ferrari kyytejä 50 ensimmäiselle asiakkaalle. Päivä meni nopeasti ja illalla ajelin vielä kotiin.

Perjantaina kävin päivällä huvilallani ja illalla läksin yhden kaverini kanssa katsomaan Ruoskan keikkaa. Ruoska heitti hyvän setin Scoop rockissa ja sen jälkeen suuntasimmekin sitten takaisin Mäntyharjulle.

Lauantaina minulla oli Erotic limousine tour keikka Even kanssa Halsualla. Matkalla sattui pieni kiilailu episodikin kun yksi hullu Honda kuski ei meinannut päästää meitä takaisin omalle kaistalle ohituksen jälkeen, no ei ollut juuri vaihtoehtoja muuta kuin painaa vaan limusiinin perä kiinni Hondan keulaan ja näyttää Honda kuskille taivaanmerkit. Vihdoin Honda kuski tajusi että hänen on pakko väistää ja muistoksi painatuksesta Hondan keula taisi hiukka ruttaantua ja limusiinin takakulmassa on nyt Hondan renkaan jäljet.
No keikka meni kuitenkin hyvin ja hauskaa oli, eikä mökkimajoituskaan ollut yhtään hullumpi.

Sunnuntaina heräsimme jo ajoissa ja siksi olenkin nyt jo kotonani kirjoittamassa tämän viikon nettipäiväkirjamerkintöjä nettiin.
Tällä viikolla ei tullut kuvattua yhtään videota, mutta tuossa maanantaina kuvatussa dokumentissa tuli kyllä oltua ihan tarpeeksi kameran edessä. No ensi viikolla sitten taas uudet kujeet ja uudet kirjoitukset.


Mr Lotharin viikko 36/2006

Maanantai ja tiistai meni ihan vaan laiskotellessa.

Keskiviikkona suuntasin auton keulan kohti Espoota ja ravintola Kannunkulmaa jossa meillä oli Ladies Night by M.E.N.S. keikka. Matkalla otin Mr New Yorkin kyytiini ja heitin muutaman videofilmin leikattavaksi. Espooseen päästyämme huomasimme iloksemme että Kannunkulmaan oli tullut aika paljon esiintyjä ja muitakin tuttuja juhlimaan. No aika railakas ilta siitä sitten muodostuikin ja taas kerran löysin itseni Frankin järjestämiltä jatkoilta sillä seurauksella että pääsin vai pitäisikö sanoa että menin nukkumaan vasta yhdeksän aikaan aamulla.

Torstai menikin sitten nukkumisen merkeissä.

Perjantaina Ferrarini matka suuntautuikin sitten pohjoiseen, sillä minulla oli esiintyminen Pimeää Bisnestä tapahtumassa Varkaudessa. Minun lisäkseni kyseisessä tapahtumassa oli yksi taikuri, yksi bändi ja muotinäytös. Oli ihan kiva vaihteeksi heittää ihan vaan tulisettiä ja pitää lähes kaikki vaatteet päällä. Illan esityksen jälkeen ajelin sitten vielä kotiin ja kotiin päästyäni olin taas valmista kauraa nukkumatin maailmaan.

Lauantaina läksin parin kaverini kanssa tsekkaamaan minun esiintyjien keikkoja. Ensin kävimme Haukivuorella ravintola Hummeripojassa katsomassa Ginan keikan, sen jälkeen suuntasimme matkamme Juvalle Hotelli Juvaan jossa oli esiintymässä Susa ja Angelina.

Kaikki kolme esiintyjääni saivat kehuja kavereiltani eli voin hyvillä mielin jatkossakin välittää heille keikkoja.

Sunnuntai onkin sitten mennyt ihan vaan laiskotellessa, kohta alan katsella formulakisaa ja sen jälkeen lähden huvilalleni saunomaan.


Mr Lotharin viikko 35/2006

Viikko 35/2006

Alkuviikko eli maanantaista torstaihin meni huvilani uima-altaan käyttökuntoon laitossa.

Perjantaina kävin Tapsan kanssa saunomassa mökilläni, jonka jälkeen suuntasimme Mäntyharjun baareihin. Siellä oli kuitenkin sen verran tylsää että jatkoimme matkaa Mikkelin kuppiloihin, meininki ei juurikaan parantunut ja niinpä ajelimme sitten takaisin kotikonnuille.

Lauantaina kutsuin Helmisen ja Tuulin huvilalleni saunomaan ja grillailemaan. Päivä ja ilta meni suht nopeasti ja loppujen lopuksi Tuuli ja Helminen jäivät sitten yöksikin.

Sunnuntaina päätimme sitten kokeilla huvilani savusaunaa, lauantaina kun olimme saunoneet ihan vaan päärakennuksen sähkösaunassa. No tulipahan sitten lämmitettyä ensimmäistä kertaa elämässäni savusauna ja opittua aika monta asiaa sen lämmittämisestä. Iltaamme kuului myös grillailua ja kaikenlaista muuta letkeää ajan viettoa. Tämä oli todellinen lomaviikonloppu, alkavalla viikolla onkin sitten taas palattava työn ääreen sillä keskiviikkona on Ladies Night by M.E.N.S. keikka ravintola Kannunkulmassa Espoossa ja perjantaina minulla on esiintyminen Pimeää Businesta tapahtumassa Varkaudessa.