Mr Lotharin elämää

Tämä blogi kertoo yhden Suomen tunnetuimmista stripparin ja pornotähden elämästä, sekä keikkareissuista, kuvauksista että vapaa-ajasta.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on joulupukki.

Mr Lotharin viikko 51/2015

Maanantai meni Torvilahden mökilläni lomaillessa.

Tiistaina nuohosin kotipaikkani lämmityskattilan ja huolsin öljypolttimen.

Keskiviikkona sovin että menen 9.1.2016 Melanyn kanssa esiintymiskeikalle Ravintola Cupolaan Tampereelle.

Torstaina oli vuorossa Leppäniemen huvilan joulusiivous.

Perjantaina kuvattiin Mr Lothar & Alexandra Oikea pukki video jonka juoni on seuraavanlainen: Minä olen joulupukkikeikalla ja kun tarjoan Alexandralle lahjaksi suklaata niin tyttö kieltäytyy sillä suklaahan on tunnetusti seksin korvike, niinpä kaivan esiin hiukka erilaisen paketin joka on paljon enemmin Alexandran mieleen. Alexandra saa pehmeän paketin kovettumaan hetkessä suihinotolla ja sen jälkeen minä haluan piparin kimppuun, pienen lipaisun jälkeen pipari on valmis nautittavaksi ja loppujen lopuksi valkea joulukin on taattu kun roiskin säkkieni sisällön kuvankauniin Alexandran rinnoille. Jouluvideon kuvauksen jälkeen kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa, menimme takaisin huvilalle ja meinasimme ottaa pienet päiväunet mutta panemiseksihan sekin meni. Toisen kierroksen jälkeen lepäsimme hiukka ja siirryimme katselemaan televisiota, mutta kesken televison katselun Alexandra alkoi strippaamaan minulle ja homma meni taas nussimiseksi. Kolmannella kierroksella päätin antaa Alexandralle munaa oikein huolella ja meno olikin sitten sen mallista että sekä sohva että tärykalvot olivat kovilla kun Alexandra huusi kiimoissaan suoraa huutoa, tästä kuvattiin muuten myös video. Illalla läksimme vielä käymään Bar Nosteessa ja Ravintola Krouvissa.

Lauantaipäivä menikin sitten Alexandran kanssa, päasiassa sänkyhommissa mutta puoli viiden aikoihin vein hänet junalle ja läksin itse yhden kaverin luo Mikkeliin saunomaan. Mikkelin reissun jälkeen kävin vielä pyörähtämässä Mäntyharjun baareissa sekä grillillä syömässä.

Sunnuntaina sovin että menen Uuden Vuoden aattona eli 31.12.2015 menen panemaan Artjärven sekaisin Donna Heartin ja Sofian kanssa: https://www.facebook.com/events/1105047126180702

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria/ ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/user/AnssiViskari


Mr Lotharin viikko 50/2015

Maanantai meni viikonlopun keikkareissuista toipuessa.

Tiistaina rakensin Torvilahden mökilläni raja-aidan loppuun ja asensin lisää pihavaloja.

Keskiviikkona aamupäivä meni kotipaikan ikkunoita pestessä, sen jälkeen sovin pari pikkujoulukeikkaa ja iltapäivällä kävin Mikkelissä JS-Motorsilla.

Torstaina kävin tekemässä polttopuita Torvilahden mökillä ja sen jälkeen huoltamassa uima-altaan Leppäniemen huvilallani, sen lisäksi kävin katsomassa yhtä myynnissä olevaa tonttia/mökkiä.

Perjantaina kävin päivällä laittamassa vireille Torvilahden mökin tonttiin ostamani lisämaan lainhuudon ja illalla suuntasin Kuopioon yksiin pikkujouluihin esiintymään Nican kanssa.

Lauantaina kävin päivällä viemässä joulukuusen sisälle Leppäniemen huvilalla ja illalla oli vuorossa Mr Lothar & Tsugubirds Night Club Reeina & Hotelli Aquarius Uusikaupunki.

Sunnuntai menikin sitten kotimatkan ja sen jälkeen lähinnä laiskottelun merkeissä.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria/ ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/user/AnssiViskari


Mr Lotharin viikko 52/2013

Maanantaina kävin vastaanottamassa vuokralaiset Leppäniemen huvilallani ja tekemässä jouluvalmisteluja Virransalmen mökeilläni.

Tiistaina kuvasimme Mr Lothar & Merike - JouluPUKKI ja Tuhma-Tonttu videon. Sen juoni oli jotakuinkin seuraavanlainen: On jouluaatto ja Joulupukki on lähdössä jakamaan lahjoja mutta pukin apulainen Tuhma-Tonttu on ollut jo vaikka kuinka kauan saunassa ja niinpä pukki päättää mennä katsomaan mikä tontulla oikein kestää. Saunan oven avattuaan pukki näkee tontun ratsastamassa puhallettavassa jakkarassa pystyssä olevalla dildolla, jolloin hän tajuaa että saunan ovi olikin joulukalenterin 24 luukku. Hetken tontun touhuja katseltuaa pukki heittää itsekin vaatteet pois ja menee saunaan tontun seuraksi jolloin tonttu alkaa ottamaan pukilta suihin, mikä taas johtaa siihen että kohta saunassa nussitaan oikein huolella. Pukki on kuitenkin vanha mies ja saunassa kuuma, niinpä hommaa jatketaan tuvan nurkassa olevassa sängyssä ja lopulta pukki roiskiikin spermansa tontun muhkealle takapuolelle jonka jälkeen on taas syytä mennä saunaan. Tämän videon katsottuanne tiedätte miksi pukki ei aina ehdi tulla joka paikkaan. Video julkaistaan heti kun vain ehditään osoitteessa http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php

Keskiviikkona oli vuorossa jo perinteeksi muodostunut joulusauna yhden kaverini luona, josta menimme porukalla paikalliseen baariin.

Torstai meni Virransalmen mökeilläni takkoja lämmitellessä.

Perjantaina kävin vastaanottamassa vuokralaiset Virransalmen mökeilleni ja tekemässä samalla reissulla hiukka polttopuita.

Lauantaina sovin muutaman esiintymiskeikan 2014 vuodelle.

Sunnuntaina kävin pyörähtämässä yhdellä mökeistäni.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/user/AnssiViskari


Mr Lotharin viikko 51/2013

Maanantai meni Leppäniemen huvilallani mökkitalkkarin hommia tehdessä.

Tiistaina minulla oli tapaaminen sijoitusneuvojan kanssa.

Keskiviikona kuvasimme jouluvideon Sarah-tontun kanssa, videon juoni oli jotakuinkin seuraavanlainen: Sarah-tonttu on koristelemassa joulukuusta kun Joulupukki saapuu paikalle ja lupaa antaa tontulle lahjan koska hän on ollut niin kiltti. Joulupukki vie seksikkään Sarah-tontun pajaansa jossa on iso sänky johon pukki käy makaamaan ja aukaisee housunsa, aluksi Sarah luulee saavansa pehmoisen paketin mutta kun hän tarttuu siihen kiinni ja hiukka lipaisee niin lahja muuttuukin kovaksi. Sarahin nuoleskellessa lahjaansa Joulupukin alkaa tehdä mieli piparia, sillä onhan nyt joulu ja niinpä Sarah tarjoileekin sitten omaa pipariaan Joulupukille ilomielin. Piparin kanssa pelehtiessä Sarah vetää vahingossa Joulupukkia parrasta ja käy ilmi että kyseessä onkin ympärivuotinen Lothar pukki, no se ei menoa haittaa ja lopulta Lothar näyttääkin että osaa hänkin piparin kuorruttaa. Tiistaina julkaistiin myös minun uran 177. aikuisviihdevideo, video on nimeltään Mr Lothar ja Sarah - Mökkitalkkari K18! Kyseisellä videolla Sarah on mökkeilemässä yksin minun mökillä ja sadepäivänä hänellä on tylsää. Niinpä tyttö päättää huijata minut paikanpäälle viihdyttämään itseään väittämällä että televisio ei toimi. Mökille saavuttuani keskityn ensin television toimintaan, mutta siinä vaiheessa kun Sarah konttaa mökin parvella laittamaan antennivahvistimen virtajohtoa seinään ja näen Sarahin paljaan pillun mekon alta niin homma muuttuukin toisenlaiseksi. Aluksi harrastetaan suuseksiä josta molemmat saavat osansa ja sen jälkeen alkaa hurja nussiminen jonka aikana kääntelen pienikokoista Sarahia kuin grillivartaassa asennosta toiseen. Sarah valittaa ja kiljuu kiimassa kun lykin rajusti takaapäin. Lopuksi roiskin spermani Sarahin päälle. Mr Lothar ja Sarah - Mökkitalkkari video löytyy nyt osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php

Torstai meni Aapelissa TinyTown peliä pelaillessa.

Perjantaina vein Bemarin Mikkeliin jarrupalojen ja levyjen vaihtoon, samalla reissulla kävin joulupukin hommissa JS-Motorsilla jakamassa lahjoja ja sen jälkeen syömässä kavereideni kanssa. Illalla olikin sitten piparin ja glögin aika, yksi tyttö tuli nimittäin käymään kylässä luonani ja pyörähdimme paikallisissa baareissa.

Lauantai meni samaisen tytön kanssa hengaillessa, kävimme pyörähtämässä minun Leppäniemen huvilalla ja Virransalmen mökillä jonka jälkeen kävimme syömässä, yms. Illalla tyttö läksi esiintymiskeikalle ja minä menin moikkaamaan kavereitani paikalliseen ravintolaan, valomerkin jälkeen kävin vielä syömässä hampurilaisen paikallisella grillillä ja sitten tyttö jo soittikin että olisi minun pihalla odottamassa.

Sunnuntaina heräilimme puolen päivän aikoihin, tyttö läksi ajelemaan kotiaan kohti ja minä läksin saunomaan sekä uimaan Virransalmen mökilleni.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/user/AnssiViskari