Mr Lotharin elämää

Tämä blogi kertoo yhden Suomen tunnetuimmista stripparin ja pornotähden elämästä, sekä keikkareissuista, kuvauksista että vapaa-ajasta.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on kirkko.

Mr Lotharin viikko 34/2015

Maanantaina kävin päivällä ostamassa uuden kaasugrillin Virransalmen mökilleni ja ilta meni kavereiden kanssa Mikkelissä yhden kirkon pihahommissa.

Tiistain vietin sukeltelun ja vedenalaisten kuvauksien merkeissä mökeilläni.

Keskiviikkona kävin JS-Motorsin omistajan kanssa asentamassa Husqvarna Automower robottiruohonleikkurin yhdelle mökille Saimaan rannalla.

Torstaina kotipaikalleni saapui aiemmin kesällä tilaamani uudet ikkunat, enää ei tarvitse kuin asentaa ne ja vinyyliverhoukset paikoilleen.

Perjantai meni mökkitalkkarin hommissa: vein huvilalleni polttopuita ja siirrettävän porealtaan sekä vastaanotin vuokralaiset sekä Leppäniemen huvilalleni että Virransalmen mökeilleni. Perjantaina sain myös tiedon että yhdestä rantatontista tekemäni tarjous oli hyväksytty.

Lauantaina päivä menikin sitten Jamon ja Ami-koiran kanssa Vuohijärvellä veneillessä sekä Repoveden kansallispuistossa. Illalla kävin vielä pyörähtämässä Mäntyharjun baareissa.

Sunnuntaina tein taas hiukka mökkitalkkarin hommia mökeilläni jonka jälkeen kävin savusaunassa ja uimassa.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria/ ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/user/AnssiViskari


Mr Lotharin viikko 30/2015

Maanantaina tein päivällä tarjouksen yhdestä liikehuoneistosta ja ilta meni kavereiden kanssa erään kirkon pihatalkoissa.

Tiistaina päivä meni kotipaikaltani turhia tavaroita kierrätykseen viedessä ja ilta taas kirkon pihatalkoissa, sen jälkeen läksimme vielä porukalla kaverini mökille syömään ja saunomaan.

Keskiviikkona jatkoin kotipaikallani tavaroiden järjestelyä ja sain tiedon että maanantaina tekemäni tarjous liikehuoneistosta oli hyväksytty, nyt tarvitsee enää odotella käyttääkö eräät tahot etuosto-oikeuttaan vai ei.

Torstaina kävin asentamassa JS-Motorsin omistajan kanssa kotipaikallani koekäytössä olleen Husqvarna robottiruohonleikkurin yhdelle asiakkaalle ja asensin kotipaikalleni pykälää isomman Automowerin.

Perjantaina julkaistiin minun uran 204. aikuisviihdevideo, video on nimeltään Mr Lothar ja Assassin Von Death - Hypnoosi seksiä! Menen tällä videolla hypnotisoitavaksi koska en saa nukuttua työstressin takia. Aluksi homma eteneekin suht normaalisti ja vaivun syvään uneen vaikka hypnotisoija onkin pukeutunut todella seksikkääseen PVC-asuun. Minun jouduttua hypnoosin valtaan, päättää hoitaja hyödyntää tilanteen ja alkaa harrastaa seksiä kanssani. Aluksi hoitsu ottaa minulta suihin, sen jälkeen nussin hoitsua edestä ja takaa sekä välillä rintojen väliinkin. Lopulta laukean komeassa kaaressa hoitsun täyteläisille rinnoille. Herääkin kysymys, olinkohan minä sittenkään hypnoosin vallassa? Mr Lothar ja Assassin Von Death - Hypnoosi seksiä video löytyy nyt http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php osoitteesta. Illalla kävin moikkaamassa kavereitani Kotkan Meripäivillä.

Lauantaina läksin heti aamusta Virtasalmen Motoparkia kohti. Päivä meni siellä Ferrarilla rataa ajaessa ja tyttöjen kanssa varikolla hengaillessa. Illalla oli vuorossa Mr Lothar & Sarah & Nica vaahtoshow ja Merirosvo show joiden välissä osallistuin myös Tauski ehkä tulee shown tekemiseen. Pieni videokooste Motoparkin reissustani löytyy https://www.youtube.com/watch?v=PqvdMD2znME osoitteesta.

Sunnuntai menikin sitten ihan vaan viikonlopun riennoista toipuessa ja Unkarin F1-kisaa telkkarista katsellessa.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria/ ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/user/AnssiViskari


Mr Lotharin viikko 13/2015

Maanantaina hain Bemarin huollosta ja kävin samalla reissulla suunnittelemassa kaverini kanssa yhden kirkon muuttamista asunnoksi.

Tiistaina postittelin Mr Lothar Production vaatteita niitä tilanneille.

Keskiviikkona suunnittelin 8-10.5.2015 järjestettäviä Kevätkemuja.

Torstaina varasin venepaikan ensi kesäksi.

Perjantaina kävin yhden kaverini kanssa tsekkaamassa 2016 vuosimallin Lynxit ja Ski-Doot Kouvolassa.

Lauantaina oli vuorossa Erotic Night by Mr Lothar & Ms Nica Bar Nerossa Tikkakoskella.

Sunnuntai meni kuumeessa sängyn pohjalla makaillessa.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria/ ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/user/AnssiViskari