Mr Lotharin elämää

Tämä blogi kertoo yhden Suomen tunnetuimmista stripparin ja pornotähden elämästä, sekä keikkareissuista, kuvauksista että vapaa-ajasta.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Kuopio.

Mr Lotharin viikko 50/2015

Maanantai meni viikonlopun keikkareissuista toipuessa.

Tiistaina rakensin Torvilahden mökilläni raja-aidan loppuun ja asensin lisää pihavaloja.

Keskiviikkona aamupäivä meni kotipaikan ikkunoita pestessä, sen jälkeen sovin pari pikkujoulukeikkaa ja iltapäivällä kävin Mikkelissä JS-Motorsilla.

Torstaina kävin tekemässä polttopuita Torvilahden mökillä ja sen jälkeen huoltamassa uima-altaan Leppäniemen huvilallani, sen lisäksi kävin katsomassa yhtä myynnissä olevaa tonttia/mökkiä.

Perjantaina kävin päivällä laittamassa vireille Torvilahden mökin tonttiin ostamani lisämaan lainhuudon ja illalla suuntasin Kuopioon yksiin pikkujouluihin esiintymään Nican kanssa.

Lauantaina kävin päivällä viemässä joulukuusen sisälle Leppäniemen huvilalla ja illalla oli vuorossa Mr Lothar & Tsugubirds Night Club Reeina & Hotelli Aquarius Uusikaupunki.

Sunnuntai menikin sitten kotimatkan ja sen jälkeen lähinnä laiskottelun merkeissä.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria/ ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/user/AnssiViskari


Mr Lotharin viikko 51/2014

Maanantaina lähettelin Mr Lothar Production vaatepaketteja niitä tilanneille ja hain samalla minulle tulleen joululahjapaketin postista.

Tiistaina kävin serkullani kylässä.

Keskiviikkona olin päivällä YLE Puheella Noronen & Kivelä ohjelman vieraana keskustelemassa intohimosta, naisista, rakkaudesta, yms. Mikäli et ehtinyt kuunnella ohjelmaa suorana niin se on kuunneltavissa nyt http://ohjelmaopas.yle.fi/1-2504742 osoitteessa. Radiovierailun jälkeen kävin veljeni luona kylässä ja illalla kävin yhden tytön kanssa Cantina Westissä syömässä jonka jälkeen päädyin hänen luokseen yöksi.

Torstaina ajelin Mäntyharjulle jonne päästyäni loppupäivä menikin sitten lepäillessä ja viikonlopun keikkoihin valmistautuessa.

Perjantaina läksin jo aamulla ajelemaan pohjoista kohti, ensimmäinen etappi oli JS-Motors Mikkelissä. Siitä matka jatkui Kuopioon josta otin Nican kyytiii ja jatkoimme matkaa Tahkovuorelle, otimme majoituksen haltuumme sekä kävimme syömässä jonka jälkeen läksimme vielä hoitamaan yhden yksityiskeikan Iisalmeen. Iisalmen keikan jälkeen ajelimme takaisin Tahkolle jossa meillä oli Erotic Night keikka ravintola Syvärin Kunkussa jossa oli todella railakas meininki, Nica esiintyi ensin soolona, sitten oli minun soolon vuoro jonka jälkeen oli vuorossa Mr Lothar & Nica yhteisshow ja sen jälkeen minä juonsin vielä yleisöstrippikisan.

Lauantaina ajelimme Kuopioon ja minä otin huoneen Puijon Sarvesta, päivä meni rankan yön jälkeen lepäillessä mutta illalla oli vuorossa Eroottiset Pikkujoulut Pekan Pubilla jossa minä olin strippaavana joulupukkina ja Sarah minun seksikkäänä tonttutyttönä. Pekan Pubin keikan jälkeen kävin vielä pyörähtämässä Puikkarissa ja sen jälkeen olinkin taas ihan valmis nukkumatin maailmaan. Lauantaina julkaistiin myös minun uran 195. aikuisviihdevideo, video on nimeltään Mr Lothar ja Sarah - Joululahja. Videon juoni on seuraavanlainen: Sarah-tonttu on koristelemassa joulukuusta kun Joulupukki saapuu paikalle ja lupaa antaa tontulle lahjan koska hän on ollut niin kiltti. Joulupukki vie seksikkään Sarah-tontun pajaansa jossa on iso sänky johon pukki käy makaamaan ja aukaisee housunsa, aluksi Sarah luulee saavansa pehmoisen paketin mutta kun hän tarttuu siihen kiinni ja hiukka lipaisee niin lahja muuttuukin kovaksi. Sarahin nuoleskellessa lahjaansa Joulupukin alkaa tehdä mieli piparia, sillä onhan nyt joulu ja niinpä Sarah tarjoileekin sitten omaa pipariaan Joulupukille ilomielin. Piparin kanssa pelehtiessä Sarah vetää vahingossa Joulupukkia parrasta ja käy ilmi että kyseessä onkin ympärivuotinen Lothar pukki, no se ei menoa haittaa ja lopulta Lothar näyttää että osaa hänkin piparin kuorruttaa. Mr Lothar ja Sarah - Joululahja video löytyy nyt http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php osoitteesta.

Sunnuntaina läksin heti aamupalan jälkeen ajelemaan Mäntyharjua kohti, jonne päästyäni kävin laittamassa huvilalla lämmöt päälle jouluvuokralaisia varten ja sen jälkeen lisäilin vielä kuvia viikon seikkailuistani kotisivuilleni.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/AnssiViskari


Mr Lotharin viikko 46/2013

Maanantaina suunnittelin joulupukkishowta tulevia pikkujoulukeikkoja varten ja kävin näyttämässä elokuussa satuttamaani peukaloa lääkärille.

Tiistai meni melkein kokonaan shakkia pelaillessa.

Keskiviikkona kävin työterveystarkastuksessa eli sukupuolitautitesteissä ja tein tullille vahingonkorvausvaatimuksen yhden Ferrarini autoverosta kannetun arvonlisäveron palauttamiseksi.

Torstaina postittelin aamupäivällä Mr Lothar Production vaatepaketteja niitä tilanneille jonka jälkeen menin kaatamaan yhden koivun huvilalleni ja tekemään siitä polttopuita.

Perjantainakin päivä meni huvilalla pihahommissa ja illan vietin ihan vaan kotona saunan, television katselun sekä hyvän ruuan merkeissä.

Lauantaina oli vuorossa pari esiintymiskeikkaa Kuopiossa, ensin alkuillasta polttarikeikka Puijonsarven saunatiloissa ja sen jälkeen Pekan Pubin pikkujoulut joissa olin joulupukkina Safyran toimiessa tonttutyttönä.

Sunnuntaina läksin jo hyvissä ajoin ajelemaan Mäntyharjua kohti. Matkalla huomasin miten Eino myrsky oli laittanu asioita hiukka sekaisin, Kuopiosta Mäntyharjulle ajaessa yritin ilmoittaa hätäkeskukseen yhdestä aika vaaralliseen paikkaa 5-tielle kaatuneesta puusta mutta eipä päässyt puhelimella läpi hätäkeskukseen. Kotiin tultuani ajattelin tarkistaa netistä mikä sähkönjakelun häiriötilanne oli minun huvilalla kun vuokralaiset soitti jo kymmenen aikaan aamulla että sähköt on poikki, mutta eipä toiminut Suur-Savon Sähkön häiriökarttanettisivut. Niinpä otin moottorisahan mukaan ja läksin katsomaan mikä tilanne oli huvilalla. Vuokralaisten lähdettyä jäin itse vielä joksikin aikaa huvilalle nauttimaan takkatulesta ja kynttilöyden luomasta tunnelmasta sekä kävin ihailemassa todella hienoa kuutamoa rannalla. Sen jälkeen ajelin takaisin kotipaikalleni ja lisäilin kuvia kotisivuilleni sekä katselin televisiota.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria/ ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/user/AnssiViskari


Mr Lotharin viikko 23/2013

Maanantaina lähetin viikonloppuna kuvatun videomateriaalin eteenpäin julkaisemista varten ja paikkasin Bemarin renkaan johon oli mennyt ruuvi. Maanantaina saapui myös uusi erä Mr Lothar Production vaatteita: T-paidoista löytyy nyt mustaa valkoisella, valkoista mustalla ja oranssia mustalla painatuksella S-XXL kokoa 15€/kpl, topeissa mustaa pinkillä ja fuksiaa mustalla painatuksella XS-XL kokoa 15€/kpl, huppareista mustaa (yleismalli) valkoisella ja vaaleanpunaista sekä pinkkiä (naistenmalli) mustalla painatuksella XS-XXL kokoa 35€/kpl. Myynnissä myös rajoitettu erä Mr Lothar Production huppareita, toppeja ja T-paitoja joissa on normaalien painatusten lisäksi selässä teksti "Panee halvalla", "Panee firman piikkiin" tai "Panee varmasti" Vaatteiden kuvia löytyy osoitteesta http://www.facebook.com/media/set/?set=a.128822580516760.22521.100001670569937&type=1 Osta omasi minun esiintymiskeikoilta tai tilaa tuotteet minulta sähköpostitse osoitteesta Mr.Lothar@pp.inet.fi suoraan kotiin toimitettuna, mutta silloin hintoihin lisätään toimituskulut.

Tiistaina haravoin Leppäniemen huvilani rannan pohjaa noin 500 neliötä.

Keskiviikkona vein päivällä vesiskootterin Mikkeliin huoltoon ja kävin samalla reissulla tutustumassa ravintolalaiva Toivon uuteen ruokalistaan kavereideni kanssa syömisen merkeissä. Illalla kävin lisäämässä toisen akun Lahnaniemen mökkini aurinkosähköjärjestelmään ja sen jälkeen vielä ajelemassa yhden kaverini kanssa seisottavilla jeteillä.

Torstaina vein Bemarin korjaamolle koska siitä oli mennyt laturi ja niinpä jouduin kurvailemaan lopun päivää Ferrarilla, jossain välissä tuli tiputettua puhelinkin asfalttiin sillä seurauksella että piti käydä ostamassa uusi sen tilalle.

Perjantaina kävin ensin Ferrarilla huvilallani vastaanottamassa viikonlopun vuokralaiset, sen jälkeen hain BMW:n korjaamolta ja läksin Kuopioon jonne päästyäni kuvasin aikuisviihdevideon. Kyseinen video on nimeltään Mr Lothar & Kristiina - Rasvausta ja sen juoni on jotakuinkin seuraavanlainen: Minä ja Kristiina olemme olleet ottamassa aurinkoa ja sopineet että rasvaamme toisemme hotellihuoneessa sen jälkeen. Aluksi rasvaus tapahtuukin ihan vain kosteusvoiteella, mutta sen jälkeen kun isorintainen Kristiina ottaa minulta suihin ja huoneessa nussitaan edestä, takaa, päältä ja sivulta niin ruiskin omat rasvani Kristiinan selälle. Video julkaistaan heti kun vain ehditään osoitteessa http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php Videon kuvaamisen jälkeen läksin moikkaamaan yhtä kaveriani ja sen jälkeen menin Safyran kanssa Erotic Weekendin ekan illan keikalle Pekan Pubiin. Ilta meni suht nopeasti ja keikan jälkeen läksin vielä jatkoille yhden tytön luokse.

Lauantaina päivä meni Kallavedellä veneillessä, ajelimme ensin Kuopion satamasta Rauhalahteen jossa söimme lounaan ja sieltä sitten toista reittiä takaisin satamaan jossa muiden keskittyessä juomiseen minä söin hiukka jälkiruokaa Sakari Kuosmasen ravintolassa. Illalla oli vuorossa Erotic Weekendin toinen ilta Pekan Pubissa, ilta meni taas aika äkkiä ja hauskaa oli.

Sunnuntaina läksimme heti aamupalan jälkeen kotejamme kohti ja minä hain matkalla vesiskootterini huollosta. Kotiin päästyäni läksin melkein heti Virransalmen mökilleni ajelemaan nurmikoita ja sen jälkeen vielä pyörähtämään Leppäniemen huvilallani. Leppäniemen huvilalta kotiin palattuani otin pienet päiväunet jonka jälkeen katselin Canadan F1-kisan ja lisäilin hiukka kuvia kotisivujeni galleriaan, jonka jälkeen olinkin taas ihan valmis siirtymään nukkumatin maailmaan.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria/ ja uusimmat videot löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php


Mr Lotharin viikko 21/2013

Alkuviikko meni Virransalmen mökillä, maanantaina maalasin ulkorakennuksen.

Tiistaina pätkin varaston takana olleet lautatavarat polttopuiksi ja maalasin saunamökin terassin kaiteet. Päivän lopuksi otin reilun tunnin aurinkoa ja kävin uimassa, vesi oli noin 13 asteista. Tiistaina julkaistiin myös minun uran 164. aikuisviihdevideo, video on nimeltään Mr Lothar ja Nitta - Äänekäs veneen koeajo K18! Kyseisellä videolla olen ostanut todella harvinaisen veneen ja pyytänyt Nittan koeajolle mukaan. Minun kurvaillessa jettiveneellä roiskuu vettä päälleni sen verran reippaasti että vähennän vaatetusta kesken ajelun pelkkiin uimahousuihin. Aikansa ajeltuamme päättämme kurvata pienen saaren kupeeseen testaamaan Shuttle Craftin Sport Deckin soveltuvuutta seksin harrastamiseen. Aluksi Nitta ottaa minulta suihin, jonka jälkeen nussin Nittaa sen verran huolella joka suunnasta että Nitta kirkuu siihen malliin että lähistöllä pesivät lokitkin tulevat katsomaan mikä tytöllä on hätänä. Tämä video sopii erityisesti hienoista maisemista ja eksoottisista seksin harrastamispaikoista pitäville! Video löytyy nyt osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php

Keskiviikkona aloitin mökkitalkkarin hommat ulkorakennuksen katon sammaleenpoistoaine käsittelyllä. Sen jälkeen raappasin ja teräsharjasin sekä valttasin saunamökin pohjoisen ulkoseinän, poltellen siinä sivussa ulkorakennuksen päädyssä olleita rojupuita. Päivän lopuksi lämmitin rantasaunan ja kävin taas uimassa, nyt vesi oli paljon kylmemmän tuntuista kuin edellisenä päivänä ja mittarikin vahvisti tuntemukseni sillä vesi oli enää 10 asteista tuulen myllättyä sitä.

Torstaina oli vuorossa Virransalmen saunamökin itäisen ja eteläisen ulkoseinän valttaus, sen jälkeen läksin vielä käymään Leppäniemen huvilallani.

Perjantaina oli vuorossa ensin melkein 500km ajomatka Mäntyharjulta Siikajoelle, jonne päästyäni otin ensin hiukka aurinkoa tranpoliinilla ja sitten aloin valmistautua illan keikkaan joka oli Erotic Night by Mr Lothar & Miss Nica ravintola Huitsin Nevadassa. Illan ensimmäinen show oli Nican soolosetti, sen jälkeen oli vuorossa minun soolo, kolmantena esityksenä oli Mr Lothar & Miss Nica yhteisshow ja illan viimeisenä ohjelmanumerona yleisöstripteasekilpailu jossa nähtiin taas selaista menoa että huh huh.

Lauantaina heräsin vain muutaman tunnin nukuttuani ja läksin ajelemaan Kuopioon jossa kuvasimme Mr Lothar & Kristiina & Milana - Räjäytyskolmikko nimisen videon. Kyseisellä videolla olen töissä Räjäytysyksikkö Oy:llä, kun yhdellä räjäytysreissulla bongaan kaksi "haarapääskyä" lesboilemasta kalliolta. Tytöillä on vain kuminen "pora" eli strapon ja niinpä he haluavat että poraan molempia omalla teräksen lujalla "porallani", no senhän tietää mitä siitä seuraa kun ammattimies käy hommiin eli aikansa kairattuani annan nallin palaa ja seurauksena on vartaloita ravistelevia räjähdyksiä. Tämä video sisältää lesboilua, ryhmäseksiä, strapon dildolla panemista, yms. Video julkaistaan heti kun vain ehditään osoitteessa http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php Videon kuvauksen jälkeen ajelin Kuopiosta Jyväskylän kautta Tampereelle jossa kävin ottamassa pari tuntia aurinkoa Pyynikin uimarannalla ja sitten olikin jo aika kiirehtiä yksityiskeikalle eli esiintymään yhden kaverini naisystävän 30v bileisiin. Synttärikeikan jälkeen ajelin Lahden kautta Mäntyharjulle, jossa kävin vielä juomassa yhden lonkeron paikallisessa baarissa ja sitten olinkin ihan valmis nukkumatin maailmaan.

Sunnuntaina kävin ensin pyörähtämässä Leppäniemen huvilallani ja sen jälkeen kävin valttaamassa Virransalmen saunamökkini läntisen ulkoseinän, sitten tulin kotipaikalleni katselemaan telkkarista Märät Säpikkäät ohjelman jonka vieraana olin itsekin sekä Monacon F1-kisan koosteen.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria/ ja uusimmat videot löytyy minun kotisivujen kuvat ja videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php


Mr Lotharin viikko 17/2012  1

Maanantaina vaihdoin yhden kotipaikkani ikkunoista uuteen, kävin hoitamassa pankki asioita ja sovin yhden tytön kanssa että hän tulee tiistaina kuvauksiin.

Tiistaina kuvasin Eva nimisen uuden tytön kanssa videon jonka juoni on jotakuinkin seuraavanlainen: Mr Lothar sivelee videon aluksi Evaan nestemäistä mustaa lateksia pensselillä, mutta Evan pyllistellessä Lothar haluaa ottaa käyttöön myös valkoisen maalin jota varten otetaan esiin hänen oma ruiskunsa. No panemiseksihan se menee. Eva ei selkeästikään ole ensimmäistä kertaa ruiskunvarressa kiinni vaikkakin loppujen lopuksi ruiskun lasti tyhjentyy hänen suuhun sekä kasvoille. Kyseinen video julkaistaan heti kun vain ehditään osoitteessa http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php

Keskiviikkona kävin juontamassa Carneval Feastin jonka esiintyjänä oli Jenna Mikkelin Kharmassa.

Torstaina vaihdoin parin kaverini kanssa Bemariin kesärenkaan.

Perjantaina oli sitten vuorossa BB Janica & Mr Lothar Erotic Tourin keikka Kajaanin Onnelassa.

Lauantaina kävin Janican ja Christan kanssa syömässä päivällä Puijon Tornissa sijaitsevassa ravintolassa ja illalla oli vuorossa Erotic Night by Mr Lothar & BB Janica keikka Kuopion Armas ravintolassa.

Sunnuntaina kotiin päästyäni otin pienet päiväunet jonka jälkeen grillailin, söin jäätelöä ja katselin telkkaria.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.kuvake.net/MrLothar ja uusimmat videot löytyy minun kotisivujen kuvat ja videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php