• Anssi Viskari

Mr Lotharin viikko 16/2016

Maanantaina asensin Husqvarna Automower robottiruohonleikkurin talven jälkeen takaisin kotipaikkani pihalle.

Tiistaina suunnittelin ensi vuoden keväälle keski-Suomeen järjestettävien erotiikkamessujen ohjelmaa.

Keskiviikkona tein Mr Lothar Productionin Kevätkemujen valmisteluja, nuohooja kävi myös nuohoamassa Leppäniemen huvilani takat ja hormit.

Torstaina oli vuorossa kotipaikkani hormien nuohous ja sen jälkeen yhden taloyhtiön yhtiökokous.

Perjantaina yksi kaverini tuli päivällä katsomaan minulla myynnissä olevaa tonttia ja sanoi ostavansa sen. Illalla oli vuorossa Mr Lothar Productionin Kevätkemut minun huvilalla, itse jaksoin bilettää aamu kahdeksaan saakka.

Lauantaina heräsin jo yhdeksän aikaan eli nukuin vain tunnin verran ja bileet jatkui taas. Illalla minä läksin Sofian ja muutaman muun tytön kanssa Erotic Night keikalle Ravintola Vanhaan Keloon Jaalaan, myös Mr New York tuli myöhemmin yhden kaverinsa kanssa Jaalan keikalle yllätysesiintyjäksi ja sieltä läksimme esiintymisten jälkeen hiukka isommalla porukalla jatkoille minun huvilalle. Jatkot kesti aamun saakka ja senhän arvaa millaista meno oli.

Sunnuntaina porukka heräili kuka mistäkin ja vieraat läksivät kolmeen mennessä jonka jälkeen minä aloin siivoilemaan huvilaa. Illalla kun ajelin huvilalta kotiin meinasin nukahtaa auton rattiin vaikka huvilalta on kotiini vain 27km, kotiin päästyäni meinasin katsoa telkkaria mutta nukahdin nojatuoliin jo seiskan aikaan illalla.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria/ ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/user/AnssiViskari

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus