Mr Lotharin viikko 26/2008

  • Anssi Viskari

Maanantaina tuli pyörähdettyä huvilalla, Orilammen majalla ja Mäntyharjun markkinoilla.

Tiistaina paikkasin kotipaikkani pihan asfaltissa olleen reiän.

Keskiviikkona päivä meni 5.7 olevan Radalle.com festivaalin erotic showta suunnitellessa ja metsästäessä tyttöjä elo-syyskuun kuvauksiin. Illalla katselin EM-futiksen matsin Saksa-Turkki.

Torstaina ajoin päivällä kotipaikkani pihan nurmikot sekä siistin hiukka kirsikkapuita ja illalla olikin sitten taas EM-jalkapallon vuoro, tälläkertaa oli vuorossa semifinaaliottelu Venäjä-Espanja.

Perjantaina oli sitten oma vuoroni pelata jalkapalloa. Meinasin lähteä kentälle Corvetella, mutta kun käynnistin sen tallista niin kuului omituisia sivuääniä. Niinpä avasin konepeiton, katsoin että näkyisikö mitään omituista ja näkyihän sitä. Laturinhihna oli haljennut kahteen osaan, no onneksi se ei kuitenkaan särkenyt mitään muuta rikkoutuessaan ja minun tarvitsi vain tilata uusi hihna. Siispä läksin kentälle Jeepillä. Tänä vuonna pelaan kuntofutista hutipotku nimisessä joukkueessa ja täytyy tunnustaa että joukkue on yksi huonoimmista missä olen ikinä pelannut, mutta minulle kuntoilu on voittoa tärkeämpää ja niinpä joukkueen huonous ei ole mikään katastrofi. Hävisimme ensimmäisen ottelumme 10-0

Lauantaina suuntasin puolen päivän aikaan huvilalleni tsekkaamaan että paikat on kunnossa, sillä kuuden aikaan muutama minun kaverini tuli sinne vierailulle. Alkuilta menikin sitten saunomisen, uimisen ja joillakin juomisen merkeissä. Yhdeksän aikaan minun oli kuitenkin puettava poliisin vaatteet päälleni ja suunnattava kohti Vierumäkeä, sillä minulla oli siellä yksi polttarikeikka. Keikkapaikalle saapuessani kohtasin mukavan yllätyksen, paikalla oli nimittäin polttarisankari ja 17 kivan näköistä muuta tyttöä, niinpä keikassa menikin sitten pari tuntia sen normaalin suht nopean vierailun sijasta. Keikan jälkeen tuli käytyä baarissa ja sen jälkeen vielä vietettyä kivat jatkot minun huvilalla.

Sunnuntaina heräilin jo yhdeksän aikaan aamulla parin tytön välistä huvilani kuumimmasta huoneesta, kyseinen huone on nimittäin saunan viereinen huone ja kaverini olivat hehkuttaneet saunaa koko illan/yön. Kaikki muut nukkuivat vielä ja minä päätin käydä hiukka viilentämässä olotilaa ja niinpä kävinkin uima-altaan sijaan uimassa järvessä. Uintireissuni aikana samassa huoneessa minun kanssani tytötkin oli jo heränneet ja he tekivät pikkuhiljaa lähtöä kohti kotejaan, minunkin piti lähteä käymään kaupassa ja niinpä suuntasin kulkuni Mäntyharjun keskustaan. Ilta menee mitä ilmeisimmin taas huvilalla kavereiden kanssa hengaillessa ja EM-futiksen finaalimatsia katsellessa.

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus