Mr Lotharin viikko 37/2014

  • Anssi Viskari

Maanantaina sovin että 31.10-1.11.2014 järjestettävien Helsingin sEXHIBITION messujen viralliset jatkot on MilliKlubilla, sen lisäksi tein Lahden, Vierumäen, Auran ja Uudenkaupungin keikkojen mainokset.

Tiistaina leikkasin kotipaikkani nurmikot ja postittelin Mr Lothar Production vaatteita niitä tilanneille.

Keskiviikkona kävin viemässä perämoottorin huvilavuokralaisilleni.

Torstaina vein Bemarin takuukorjaukseen Karikon autotaloon ja hain samalla reissulla moottorikelkkani JS-Motorsilta Mikkelistä.

Perjantaina asensin kotipaikkani autotallin sähköjä ja vaihdoin kattonauloja ruuveihin.

Lauantaina kuvasimme Mr Lothar & Sarah - The Ride, kova venekyyti nimisen videon jonka juoni on seuraavanlainen: Olen luvannut Sarahille kovan venekyydin, minun kaverin F1-vene on kuitenkin jo talviteloilla ja niinpä kyyditys tapahtuu vanhalla puuveneellä jonka ikivanha moottori ei edes lähde käyntiin eli kyydin kovuus pitää hoitaa hiukka toisenlaisella tavalla. Sarah imaisee minut käyntiin ja ajot voi alkaa, vene keinuu ajon aikana niin rankasti että Sarahilla on täysi työ pysyä kyydissä vaikka välillä hän istuu minun sylissä tappi juurta myöten reiässä. Kyyditystä päätetään jatkaa mökin sisällä, jossa annankin Sarahille sellaista kyytiä että heikompi hirvittää ja roiskin lopuksi rasvani kaaressa tytön selälle. Kumpikohan on kovempi, tämä vai F1-veneen kyyti? Video julkaistaan heti kun vain ehditään http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php osoitteessa. Videon kuvaamisen jälkeen tuli taas tehtyä hiukka sähköhommia naapurin avustuksella ja pätkäistyä yksi puukin, sen jälkeen saunoin kotipaikallani ja sitten kävin paikallisissa baareissa moikkaamassa kavereitani.

Sunnuntai meni Leppäniemen huvilalla lomaillessa ja siinä sivussa mökkitalkkarin hommia tehdessä.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/AnssiViskari

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus