Mr Lotharin viikko 39

  • Anssi Viskari

Ha haa, tällä viikolla olikin erilainen alku eli maanatai ei mennytkään lepäillessä vaan ajellessa Leviltä Rovaniemen kautta Kuopioon ja sieltä edelleen Mäntyharjuun. Oli muuten aika rankka ajomatka kun koko edellinen viikonloppu oli ollut yhtä biletystä.

Tiistai ja keskiviikko menikin sitten lepäillessä ja valmistautuessa uuteen pohjoisen matkaan.

Torstaina sitten suuntasin Mariahin, Dianan, Micin, Susan, Melanyn, Ginan ja muiden hurjien kanssa kohti Rovaniemen erotiikkamessuja.

Perjantaina saavuimme Rovaniemelle suoraan aamiaiselle.
Muut menivät siitä suoraan päiväunille, mutta minä menin Lappi-Areenalle tarkistamaan että kaikki järjestelyt oli hoidettu kunnolla. Viiden aikaan menin sitten hotellille ja hain kaikki messujen esiintyjät hallille. Ilta oli loistava ja hauskaa oli niin meillä esiintyjillä kuin yleisölläkin. Messujen jälkeen sitten jatkoille NiteTrainiin ja siitä sitten vielä hotelliin...

Lauantai "aamuna" olikin sitten taas aika kuiva herätys, no onneksi messut aukesivat vasta 14.00 eli sai edes hiukan nukuttua. Launataina messuilla oli vieläkin parempi fiilis. Aika monet ystäväni olivat myös suunnanneet matkansa Rovaniemelle, kaukaisimmat Korialta ja Jyväskylästä! No eihän sitä sitten voinut muuta kuin järjestää kunnon bileet ja jatkot, tosin ravintolasta hotellille tultuani oli ihan valmis nukkumaan.

Sunnuntaina herätys oli jo 08.00 eli eipä sitä paljon sitten taas tullutkaan nukuttua. Aamupalan kautta autoon ja kohti kotia. Sunnuntai päivä menikin sitten matkustaessa ja kun illalla olin kotona niin nukkumatti olikin paras ystäväni.

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus