Mr Lotharin elämää

Tämä blogi kertoo yhden Suomen tunnetuimmista stripparin ja pornotähden elämästä, sekä keikkareissuista, kuvauksista että vapaa-ajasta.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Pahotar.

Mr Lotharin viikko 42/2012

Maanantaina kävin tekemässä hiukka sijoituksia pankissa.

Tiistai meni lepäillessä ja BB24/7 katsellessa.

Keskiviikkona toteutin yhden naisen fantasian, hän halusi tulla sidotuksi kiinni ja nussituksi oikein huolella. Aluksi sidoin hänet käsi- ja jalkakahleilla kiinni sänkyyn, jonka jälken aloin nuolla, sormeilla ja tyydyttää häntä sekä käsin että erilaisia apuvälineitä apunakäyttäen. Apuvälineistä rajuin oli panokone ja aina välillä nussinkin tyttöä todella huolella sillä seurauksella että välillä hän vääntelehti kahleissa orgasmin kourissa. Lopulta laskin hänet irti ja tuossa vaiheessa hän ei pystynyt edes kävelemään vaan hän lyhistyi lattialle koska jalat tärisi edelleen niin rajusti.

Torstai menikin sitten taas lepäillessä.

Perjantaina tein päivällä Radio SuomiPOP:n maakuntareportterin hommia. Illalla oli vuorossa Ladies Night keikka ravintola Marinossa Punkaharjulla. Eka show oli sellainen joka sisälsi tulta ja paljasta pintaa, toisessa esityksessä otin yleisön joukosta avustajan joka öljysi minua, jne.

Lauantaina läksin jo hyvissä ajoin ajelemaan Harjavaltaan, jonne päästyäni majoituin hotelliin, kävin syömässä ja lepäilin hiukka ennen Night Factoryn Erotic Night keikkaa. Night Factoryn keikalla ensimmäisenä esiintyi Paola, sen jälkeen oli minun soolo shown vuoro, kolmantena oli minun ja Paolan yhteisesitys. Keikan jälkeen oli oli vielä eräänlaiset jatkotkin minun hotellihuoneessa eli nukkumaan pääsin vasta todella myöhään.

Sunnuntaina ajelin aamupalan jälkeen Tampereelle jossa kuvattiin Mr Lothar & Pahotar video. Kyseisellä videolla Pahotar on harrastamassa itsetyydytystä kotonaan kun poliisi tulee ovelle kertomaan että naapurista on tullut valitus, huomautuksen jälkeen poliisi laittaa Pahotaren rautoihin ja käskee sängylle jonka jälkeen kaivetaankin pamppu esiin. Lopuksi Lothariksi paljastuva poliisi nussii Pahotarta hiki päästä tippuen siihen malliin että Pahotar tulee varmasti kunnolla rangaistuksi. Kuvauksien jälkeen ajelin kotipaikalleni Mäntyharjulle, jossa huomasin että öljypoltin oli sammunut niinpä seuraavaksi teinkin pienen remontin öljypolttimeen.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.kuvake.net/MrLothar ja uusimmat videot löytyy minun kotisivujen kuvat ja videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php