Mr Lotharin elämää

Tämä blogi kertoo yhden Suomen tunnetuimmista stripparin ja pornotähden elämästä, sekä keikkareissuista, kuvauksista että vapaa-ajasta.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Repovesi.

Mr Lotharin viikko 34/2015

Maanantaina kävin päivällä ostamassa uuden kaasugrillin Virransalmen mökilleni ja ilta meni kavereiden kanssa Mikkelissä yhden kirkon pihahommissa.

Tiistain vietin sukeltelun ja vedenalaisten kuvauksien merkeissä mökeilläni.

Keskiviikkona kävin JS-Motorsin omistajan kanssa asentamassa Husqvarna Automower robottiruohonleikkurin yhdelle mökille Saimaan rannalla.

Torstaina kotipaikalleni saapui aiemmin kesällä tilaamani uudet ikkunat, enää ei tarvitse kuin asentaa ne ja vinyyliverhoukset paikoilleen.

Perjantai meni mökkitalkkarin hommissa: vein huvilalleni polttopuita ja siirrettävän porealtaan sekä vastaanotin vuokralaiset sekä Leppäniemen huvilalleni että Virransalmen mökeilleni. Perjantaina sain myös tiedon että yhdestä rantatontista tekemäni tarjous oli hyväksytty.

Lauantaina päivä menikin sitten Jamon ja Ami-koiran kanssa Vuohijärvellä veneillessä sekä Repoveden kansallispuistossa. Illalla kävin vielä pyörähtämässä Mäntyharjun baareissa.

Sunnuntaina tein taas hiukka mökkitalkkarin hommia mökeilläni jonka jälkeen kävin savusaunassa ja uimassa.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria/ ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/user/AnssiViskari


Mr Lotharin viikko 30/2014

Maanantaina jatkoin lomailua huvilalla siskon ja veljen sekä heidän perheidensä kanssa uinnin, jetteilyn, grillailun merkeissä. Maanantaina julkaistiin myös minun uran 189. aikuisviihdevideo, video on nimeltään Mr Lothar ja Sarah - Liian iso maila K18 Kyseisellä videolla olen pelaamassa biljardia Sarahin kanssa, vaatteiden vähyydestä johtuen häiriköimme molemmat toistemme lyöntejä seksuaalisesti mikä johtaa siihen että hetkeä myöhemmin otetaan käyttöön minun oma keppi. Pienikokoinen Sarah voihkii kuin viimeistä päivää käsittelyssäni ja kun upotan kullini juurta myöten pieneen pilluun Sarah sanoo että se on liian iso. Tällä videolla selviää kuka voittaa tämän pelin ja miten. Mr Lothar ja Sarah - Liian iso maila video löytyy nyt osoitteesta http://www.aikuisvideo.com/video/index.php?p=video&id=816

Tiistaina tein veneretken siskon ja hänen kahden lapsensa kanssa huvilaltani Voikoskelle ja sieltä Orilammen Majalle jossa syötyämme läksimme ajelemaan takaisin huvilalleni. Paluumatkalla teimme soutuveneestä hybridin sillä koska vastatuuli oli niin voimaksa niin jouduimme soutamaan sähkömoottorin avuksi että pääsimme kovempaa.

Keskiviikkona pyysimme mukaamme yhden kaverinikin ja teimme vesiskootteriretken Repovedelle, ensimmäinen etappi oli Lapinsalmi jossa kävimme ottamassa muutaman kuvan riippusillalla ja grillasimme hiukka makkaraa, maissia ja halloumijuustoa välipalaksi. Lapinsalmelta matka jatkui Mustalammenvuoren juurelle josta patikoimme käymään vuoren huipulla sijaitsevalla näköalatornilla josta on huikeat näkymät Repovedelle. Vuoren huipulta takaisin veden äärelle laskeuduttua olikin niin kuuma että kävimme uimassa ja sitten jatkoimme matkaan vesiskoottereilla Kuutin kanavalle jossa olimme samaan aikaan Tuuletar 2 kanssa ja niinpä kävimmekin ostamassa sieltä jäätelöt. Kuutin kanavalta ajelimme Löppösenluolan kautta Karhulahdelle ja sieltä kaverini mökille jossa testasin elämäni ensimmäistä kertaa SUP-lautaa. SUP-lautailun jälkeen joimme vielä limsat terassilla ja sitten minä läksin siskon sekä hänen lastensa kanssa takaisin minun huvilalle.

Torstaina yksi siskon tyttöni kaverikin tuli kylään huvilalleni ja hänen hakureissulla minä kävin kurvailemassa hiukka Ferrarillakin siskon poikani kanssa, mutta huvilalle takaisin päästyämme siirryimme taas vesileikkien pariin eli uimaan, jetteilemään ja vetämään vetorengasta. Illallalla naiset valmisti salaatin, minä grillasin lihaa ja makkaraa minun siskon tytön grillatessa täytettyjä herkkusieniä ja halloumijuustoa. Pääruuan jälkeen grillasimme vielä vaahtokarkkeja jälkiruuaksi.

Perjantaina siivosin siskon kanssa huvilan vuokralaisia varten ja heidän saavuttuaan minä läksin postittelemaan Mr Lothar Production vaatetilauksia jonka jälkeen läksin yhden tytön kanssa jetteilemään Pyhävedelle. Pyhävedelle saapui myös muita kavereitani saunalautalla, jetteillessä ja saunoessa aika meni niin sukkelasti että päivä vaihtui illaksi ja kävimme vain välillä Kurkiniemessä syömässä sekä vaahtobileissä. Auringonlaskun aikoihin nostin vesiskootterit ylös järvestä ja suuntasin vielä kavereideni kanssa käymään paikallisissa baareissa joista toisessa tsekkasimme tankotanssijan shown.

Lauantaina oli vuorossa vesiurheiluviikonlopun pääpäivä eli Kurkiniemeen saapui enemminkin jetteilystä, vesihiihdosta ja muista vesiurheilulajeista kiinnostuneita ihmisiä. Päivään mahtui monenlaista toimintaa uimahypyistä, jetteilystä, vesihiihdosta, vetorenkaan vedosta ja saunomisesta stigalla vedenpäällä ajamiseen, pieni koostevideo päivän tapahtumista löytyy http://youtu.be/fDw9hVmpiwQ?list=UUgqrwcZNlo9YLfJj0sU0Ozw osoitteesta. Päivän vaihtuessa iltaan oli minun aika siirtyä Kurkiniemestä Orilammen Lomakeskukseen jossa oli vuorossa Erotic Night by Mr Lothar & Safyra.

Sunnuntaina heräsin jo aika aikaisin sillä jetski oli sukeltanut lauantaina sen verran että jouduin purkamaan siitä kaasuttimet pöydälle poistaakseni sieltä sinne joutuneet vedet. Pienien huoltohommien jälkeen läksimme taas kavereideni kanssa vesille ja jossain vaiheessa saunalauttakaverinikin saapuivat kellumaan Pyhävedelle. Päivä meni leppoisasti Kurkiniemen edustalla kelluen ja välillä vesiskootterilla kurvaillen sekä vetorengasta vetäen, illalla meinasin vielä lisätä kuvia kotisivuilleni mutta nukkumatti vei voiton ja päätin lisätä kuvat seuraavana päivänä.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/AnssiViskari


Mr Lotharin viikko 26/2013

Maanantaina kävin aamupäivällä Ferrarilla Mikkelissä jossa Lasi-Saranki teki uuden lasin yhden mökkini takan luukkuun sillä aikaa kun minä kävin moikkaamassa Jamoa JS-Motorsilla. Mikkelin reissun jälkeen menin käymään Mäntyharjun markkinoilla josta ostin ison kassin karkkia ja uuden puutarhakaluston Virransalmen mökilleni. Sain takan luukun ja pihakalusteet juuri sopivasti paikoilleen kun Virransalmen mökilleni tulikin jo vuokralaisia, sen jälkeen läksin muutaman kaverin sekä parin vesiskootterin kera Leppäniemen huvilalleni lomailemaan.

Tiistaina joukkoomme liittyi vielä yksi kaveri jolla on myös mökki Vuohijärvellä ja niinpä läksimme kolmen vesiskootterin voimin käymään Repovedellä, jossa kävimme ensin grillailemassa makkaraa Lapinsalmella. Lapinsalmelta matka jatkui Kuutinkanavalle ja sieltä takaisin tullessa minä kävin parin kaverin kanssa kiipeämässä Mustalamminvuoren näkötorniin parin muun kaverin jäädessä alas odottelemaan. Näkötornilla käynnin jälkeen oli niin kuuma että kävimme uimassa ja sitten läksimmekin ajelemaan takaisin minun huvilalle. Illalla oli ohjelmassa vielä grillailua, yms.

Keskiviikkona läksimme ajelemaan Shuttle Craft veneelläni Pyhävedeltä Pyhäkosken sulun kautta Lahnavedelle ja siitä Miekan kosken kautta Tarhavedelle. Tarhavedeltä matka jatkui Naulasalmen kautta Juolasvedelle jossa kävimme moikkaamassa Virransalmen mökin vuokralaisiani ja jatkoimme sitten matkaa Sarkaveden puolelle Haukkavuorelle. Haukkavuoren juurella kävimme ensin uimassa ja sitten osa porukasta läksi käymään Haukkavuoren huipulla, yhden kavereistani jäädessä makkaranpaistoon nuotiopaikalle. Haukkavuorelta ajelimme jonkin matkaa Voikoskea kohti, mutta Gillin mökin jälkeen käännyimme ympäri ja läksimme ajelemaan Mäntyharjun keskustaa kohti. Matkalla pysähdyimme vielä syömään Vihantasalmelle ja Mäntyharjulta jatkoimme matkaa autolla minun Virransalmen mökilleni jossa kävimme kääntämässä yhden ison kiven rautakangilla laiturin alle ja saunomassa, jonka jälkeen jatkoimme matkaa Leppäniemen huvilalleni.

Torstaina kävin päivällä kotona hoitamassa hiukka paperihommia ja lähettämässä muutaman keikan mainosmateriaalit eteenpäin.

Perjantaina kävin vastaanottamassa uudet vuokralaiset Virransalmen mökilleni jonka jälkeen jatkui taas vesileikit kavereideni kanssa Leppäniemen huvilallani parin vesiskootterin, vetorenkaan ja vesisuksien kera.

Lauantainakin päivä meni vesileikeissä, jossain vaiheessa kävimme vesiskootterilla Orilammen Majalla syömässä ja Voikoskella katselemassa maisemia, sen jälkeen pitikin sitten ottaa ruokaperäiset laiturilla. Illalla läksimme pyörähtämään Mäntyharjun ravintoloissa.

Sunnuntaina veimme vesiskootterit minun kotipaikalleni ja kaverit läksivät Helsinkiä kohden, minä menin vielä Viransalmen mökille ja Leppäniemen huvilalle tekemään hiukka talonmiehen hommia ja sen jälkeen ajelin takaisin kotipaikalleni katselemaan F1-kisaa televisiosta.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria/ ja uusimmat videot löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php