Mr Lotharin elämää

Tämä blogi kertoo yhden Suomen tunnetuimmista stripparin ja pornotähden elämästä, sekä keikkareissuista, kuvauksista että vapaa-ajasta.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Siikajoki.

Mr Lotharin viikko 21/2013

Alkuviikko meni Virransalmen mökillä, maanantaina maalasin ulkorakennuksen.

Tiistaina pätkin varaston takana olleet lautatavarat polttopuiksi ja maalasin saunamökin terassin kaiteet. Päivän lopuksi otin reilun tunnin aurinkoa ja kävin uimassa, vesi oli noin 13 asteista. Tiistaina julkaistiin myös minun uran 164. aikuisviihdevideo, video on nimeltään Mr Lothar ja Nitta - Äänekäs veneen koeajo K18! Kyseisellä videolla olen ostanut todella harvinaisen veneen ja pyytänyt Nittan koeajolle mukaan. Minun kurvaillessa jettiveneellä roiskuu vettä päälleni sen verran reippaasti että vähennän vaatetusta kesken ajelun pelkkiin uimahousuihin. Aikansa ajeltuamme päättämme kurvata pienen saaren kupeeseen testaamaan Shuttle Craftin Sport Deckin soveltuvuutta seksin harrastamiseen. Aluksi Nitta ottaa minulta suihin, jonka jälkeen nussin Nittaa sen verran huolella joka suunnasta että Nitta kirkuu siihen malliin että lähistöllä pesivät lokitkin tulevat katsomaan mikä tytöllä on hätänä. Tämä video sopii erityisesti hienoista maisemista ja eksoottisista seksin harrastamispaikoista pitäville! Video löytyy nyt osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php

Keskiviikkona aloitin mökkitalkkarin hommat ulkorakennuksen katon sammaleenpoistoaine käsittelyllä. Sen jälkeen raappasin ja teräsharjasin sekä valttasin saunamökin pohjoisen ulkoseinän, poltellen siinä sivussa ulkorakennuksen päädyssä olleita rojupuita. Päivän lopuksi lämmitin rantasaunan ja kävin taas uimassa, nyt vesi oli paljon kylmemmän tuntuista kuin edellisenä päivänä ja mittarikin vahvisti tuntemukseni sillä vesi oli enää 10 asteista tuulen myllättyä sitä.

Torstaina oli vuorossa Virransalmen saunamökin itäisen ja eteläisen ulkoseinän valttaus, sen jälkeen läksin vielä käymään Leppäniemen huvilallani.

Perjantaina oli vuorossa ensin melkein 500km ajomatka Mäntyharjulta Siikajoelle, jonne päästyäni otin ensin hiukka aurinkoa tranpoliinilla ja sitten aloin valmistautua illan keikkaan joka oli Erotic Night by Mr Lothar & Miss Nica ravintola Huitsin Nevadassa. Illan ensimmäinen show oli Nican soolosetti, sen jälkeen oli vuorossa minun soolo, kolmantena esityksenä oli Mr Lothar & Miss Nica yhteisshow ja illan viimeisenä ohjelmanumerona yleisöstripteasekilpailu jossa nähtiin taas selaista menoa että huh huh.

Lauantaina heräsin vain muutaman tunnin nukuttuani ja läksin ajelemaan Kuopioon jossa kuvasimme Mr Lothar & Kristiina & Milana - Räjäytyskolmikko nimisen videon. Kyseisellä videolla olen töissä Räjäytysyksikkö Oy:llä, kun yhdellä räjäytysreissulla bongaan kaksi "haarapääskyä" lesboilemasta kalliolta. Tytöillä on vain kuminen "pora" eli strapon ja niinpä he haluavat että poraan molempia omalla teräksen lujalla "porallani", no senhän tietää mitä siitä seuraa kun ammattimies käy hommiin eli aikansa kairattuani annan nallin palaa ja seurauksena on vartaloita ravistelevia räjähdyksiä. Tämä video sisältää lesboilua, ryhmäseksiä, strapon dildolla panemista, yms. Video julkaistaan heti kun vain ehditään osoitteessa http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php Videon kuvauksen jälkeen ajelin Kuopiosta Jyväskylän kautta Tampereelle jossa kävin ottamassa pari tuntia aurinkoa Pyynikin uimarannalla ja sitten olikin jo aika kiirehtiä yksityiskeikalle eli esiintymään yhden kaverini naisystävän 30v bileisiin. Synttärikeikan jälkeen ajelin Lahden kautta Mäntyharjulle, jossa kävin vielä juomassa yhden lonkeron paikallisessa baarissa ja sitten olinkin ihan valmis nukkumatin maailmaan.

Sunnuntaina kävin ensin pyörähtämässä Leppäniemen huvilallani ja sen jälkeen kävin valttaamassa Virransalmen saunamökkini läntisen ulkoseinän, sitten tulin kotipaikalleni katselemaan telkkarista Märät Säpikkäät ohjelman jonka vieraana olin itsekin sekä Monacon F1-kisan koosteen.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria/ ja uusimmat videot löytyy minun kotisivujen kuvat ja videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php