Mr Lotharin elämää

Tämä blogi kertoo yhden Suomen tunnetuimmista stripparin ja pornotähden elämästä, sekä keikkareissuista, kuvauksista että vapaa-ajasta.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Uusikaupunki.

Mr Lotharin viikko 50/2015

Maanantai meni viikonlopun keikkareissuista toipuessa.

Tiistaina rakensin Torvilahden mökilläni raja-aidan loppuun ja asensin lisää pihavaloja.

Keskiviikkona aamupäivä meni kotipaikan ikkunoita pestessä, sen jälkeen sovin pari pikkujoulukeikkaa ja iltapäivällä kävin Mikkelissä JS-Motorsilla.

Torstaina kävin tekemässä polttopuita Torvilahden mökillä ja sen jälkeen huoltamassa uima-altaan Leppäniemen huvilallani, sen lisäksi kävin katsomassa yhtä myynnissä olevaa tonttia/mökkiä.

Perjantaina kävin päivällä laittamassa vireille Torvilahden mökin tonttiin ostamani lisämaan lainhuudon ja illalla suuntasin Kuopioon yksiin pikkujouluihin esiintymään Nican kanssa.

Lauantaina kävin päivällä viemässä joulukuusen sisälle Leppäniemen huvilalla ja illalla oli vuorossa Mr Lothar & Tsugubirds Night Club Reeina & Hotelli Aquarius Uusikaupunki.

Sunnuntai menikin sitten kotimatkan ja sen jälkeen lähinnä laiskottelun merkeissä.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria/ ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/user/AnssiViskari


Mr Lotharin viikko 31/2015

Maanantaina kävin JS-Motorsin omistajan kanssa asentamassa Husqvarna Automowerin yhdelle asiakkaalle jonka jälkeen läksimme muutaman muun tyypin kanssa kaverin mökille saunomaan.

Tiistaina kävimme päivällä katsomassa yhtä liikekiinteistöä Mäntyharjulla ja illalla kävimme asentamassa valot Hirvensalmelle myytyyn robottiruohonleikkuriin.

Keskiviikko meni 30-31.10.2015 Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävien sEXHIBITION messujen ohjelman alustavassa suunnittelussa.

Torstaina suuntasin Ferrarin keulan Jyväskylää kohti jonne päästyäni kävin ostamassa uusia esiintymisvaatteita AntiShopista. Sen jälkeen menin satamaan moikkaamaan kavereitani heidän veneelle, sieltä matka jatkui Harjulle jossa ruokailimme ensin Neste Oil Rallyn Golden VIP:ssä ja sen jälkeen katselimme hiukka rallia. Harjun jälkeen seuraava etappi oli Jyväskylän satamassa ollut Rally Zone, jossa tuli katseltua Samuli Edelmanin ja Popedan keikkoja. Popedan keikan jälkeen suuntasimme keskustaan Harry's Pubin terassille ja siitä vielä ESC:n kautta Londoniin.

Perjantaina kävin päivällä hoitamassa vuokralaisten vaihdon huvilallani, mutta illaksi suuntasin takaisin Jyväskylään. Alkuilta meni kavereiden kanssa sataman kulmilla ja myöhemmin läksimme taas keskustaan jossa kaava oli sama eli ensin Harry's Pubin terassille ja siitä ESC:n kautta Londoniin josta läksin vielä parin tytön kanssa jatkoille. Tilanne karkasi jo matkalla käsistä ja minä kurvasin Ferrarin yhdelle parkkipaikalle jossa päädyimme harrastamaan ryhmäseksiä, niinpä minä pääsinkin sitten nukkumaan vasta kuuden aikoihin aamulla.

Lauantaina oli vuorossa Erotic Night by Mr Lothar & Ms Nica Night Club Reeina Uusikaupunki.

Sunnuntaina läksimme ajelemaan takaisin Mäntyharjua kohti heti aamupalan jälkeen sillä minulla oli taas vuokralaisten vaihtoja ja mökkitalkkarin hommia.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria/ ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/user/AnssiViskari


Mr Lotharin viikko 7/2015

Maanantaina tein parin esiintymiskeikan mainokset ja lähetin ne ravintoloille.

Tiistaina kävin tilaamassa moottorikelkkaani pieniä päivityksiä JS-Motorsilta ja sen jälkeen kävimme viemässä yhdelle mökille saunan rakennustarvikkeita sekä putsasimme sen mökin terassin lumesta.

Keskiviikko sain tietokoneen huollosta ja päivä menikin sitten siihen ohjelmia uudelleen asennellessa sekä päivitellessä.

Torstaina oli vuorossa yhden taloyhtiön hallituksen kokous.

Perjantaina julkaistiin minun uran 197. aikuisviihdevideo, video on nimeltään Mr Lothar ja Melissa - Ensikertalaisen koekuvaus. Videon juoni on seuraavanlainen: Melissa haluaa päästä esiintymään aikuisviihdevideoissa ja on saapunut minun haastatteluun. Aluksi kyselen miksi Melissa haluaa tehdä videoita mutta suht äkkiä siirrytään puheista tekoihin. Ensin Melissa ottaa minulta suihin, jonka jälkeen sormetan ja nuolen Melissan märäksi. Seuraavaksi Melissa saa näyttää taitonsa ratsastaen kivikovalla kullillani, jonki aikaa ratsastuksesta nautittuani otan ohjat käsiini ja nussin Melissaa huolella takaapäin. Millaisen nimmarin kirjoitan Melissan työnhakukaavakkeeseen selviää tämä video katsomalla. Mr Lothar ja Melissa - Ensikertalaisen koekuvaus video löytyy nyt http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php osoitteesta.

Lauantaina läksin heti aamusta Inkooseen jossa päivä meni Finnish Crosskart Challenge sarjan ensimmäistä osakilpailua katsellessa. Videomateriaalia joka sisältää mm. Marcus Grönholmin ja Mika Kallion taidonnäytteet crosskartilla löytyy https://www.youtube.com/watch?v=Jc_bbBCND2U&list=UUgqrwcZNlo9YLfJj0sU0Ozw osoitteesta. Inkoosta matka jatkuin illaksi Uuteenkaupunkiin, jonne päästyäni kävin syömässä maittavan illallisen hotellin ravintolassa ja sen jälkeen ehdin katsella hiukka televisiota sekä levätä hotellihuoneessa ennen illan keikkaa. Night Club Reeinan keikalla olin esiintymässä yksin ja tupa oli ihan täynnä.

Sunnuntaina ajelin heti aamusta Tampereelle jossa kuvasin aikuisviihdevideo Sophia nimisen uuden mallin kanssa. Mr Lothar & Sophia - Aamiaiseksi munaa ja piirakkaa videon juoni on seuraavanlainen: Sophia herää aamulla ja huutaa sängystä minulle että onko aamupala valmis jolloin katson jääkaappiin jossa ei ole muuta kuin valo, mutta nokkelana miehenä sanon että puolikova muna löytyisi kyllä ja kaivan kullini esiin. Nälkäinen Sophia käy heti kiinni lihaan ja muna onkin hetkessä kivikova, sen jälkeen kaivetaan esiin Sophian piirakka ja aletaan herkuttelemaan antimista keittiönpöydällä. Aikansa pöydällä nussittuamme siirrymme nauttimaan aamiaista sänkyyn jossa Sophia tärisee orgasmin kourissa useampaankin kertaan ja lopuksi minä roiskin lastini Sophian pakaroille. Kuinka monen minuutin muna pitääkään tilata kokilta että saa tälläisen aamiaisen? Mr Lothar & Sophia - Aamiaiseksi munaa ja piirakkaa video julkaistaan heti kun vain ehditään http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php osoitteessa. Kuvauksien jälkeen otin pienet päiväunet hotellilla ja sitten ajelin kotiin, jonne päästyäni lisäilin vielä kuvia viikon tapahtumista kotisivuilleni.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria/ ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/user/AnssiViskari


Mr Lotharin viikko 7/2013

Maanantaina kävin Mikkelissä hakemassa viisumin ja samalla reissulla ostamassa hiukka uusia ajovarusteita sekä varaosia moottorikelkkaani JS-Motorsista. Kävimme myös Jamon kanssa katsomassa yhden porakaivon paikan, hakemassa pari moottorikelkkaa jotka tuunasimme entistä ehommiksi ja tietty perinteiseen tapaan syömässä.

Tiistaina kävin parin kaverini kanssa huvilallani, yksi kaverini saumasi edellisellä viikolla minun laatoittamat laatat ja toinen kaverini huolsi biljardipöydän minun keskittyessä uima-altaan suodattimien vaihtoon.

Keskiviikona sovin muutaman esiintymiskeikan itselleni ja tytöille.

Torstai meni Mäntyharjun moottoriurheilukeskuksessa moottorikelkalla crossirataa ajaessa ja kamerakiinnikkeitä testaillessa. Videomateriaalia löytyy osoitteesta http://www.youtube.com/AnssiViskari

Perjantaina hain Paolan junalta puoli viiden aikaan, jonka jälkeen suuntasimme Lempäälään. Perille päästyämme kävimme ensin syömässä Ravintola Villihanhessa ja sitten kävimme ottamassa huoneen Vaihmalan Hovista jonka jälkeen pitikin jo kiiruhtaa takaisin Villihanheen yhden lehden haastatteluun. Haastattelun jälkeen oli vuorossa Erotic Night by Mr Lothar & Paola, ensimmäinen show oli Paolan soolo ja hän veti sen puoli yhdeltä, minun soolo oli vuorossa 01.15, Paolan ja minun yhteisshow tasan kahdelta jonka jälkeen pidettiin vielä yleisöstripteasekilpailukin.

Lauantaina kävimme syömässä maittavan aamupalan ja puolen päivän aikaan läksimme ajelemaan Uuttakaupunkia kohti, jonne päästyämme majoituimme Aquarius hotelliin ja menimmekin heti päiväunille. Illallan Erotic Night oli Haka Pubissa, kaava oli suht samanlainen kuin edellisenä iltana tosin aloitimme esiintymiset hiukka aiemmin. Lauantaina julkaistiin myös minun aikuisviihdeuran 155. video Mr Lothar ja Hannele - Saunassa hiki riehumalla K18! Tällä videolla olen menossa saunomaan mökilläni Hannele nimisen naisen kanssa. Sauna ei kuitenkaan ole vielä lämmin ja minä kysynkin Hannelelta kuinka saataisiin viisari nousemaan. Hannele ymmärtää kysymyksen ilmeisesti hiukka väärin ja käy minun "viisarin" kimppuun. Ei mene kuin hetki ja se on pystyssä. Se taas johtaa siihen että saunassa nussitaan niin että hiki kyllä irtoaa ja lauteetkin meinaa hajota. Aikuinen nainen osaa nauttia seksistä äänekkäästi. Välillä siirrytään vilvottelemaan pukuhuoneen puolelle mutta sielläkin tulee kuuma ja sen jälkeen Hannele vasta saunan tarpeessa onkin kun minä roiskin lastini Hannelen rinnoille. Mutta miten kävikään saunan kanssa, ehtikö se ikinä lämmetä? Video löytyy nyt osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php

Sunnuntaina söin Paolan kanssa aamiaisen hotellilla jonka jälkeen vein hänet Tampereen rautatieasemalle josta hän jatkoi matkaa junalla kotiinsa ja minä läksin kuvaamaan aikuisviihdevideon Pahotar nimisen naisen kanssa. Tällä videolla menen keikkareissullani Pahotar nimisen tytön luo kylään, koska Pahotar on kehunut osaavansa poistaa selkäkivut joista kärsin. Heti sisälle päästyäni Pahotar käskee minua ottamaan kaikki vaatteet pois ja menemään sänkyyn selälleen, jonka jälkeen hän imaisee kullini suuhunsa. Jonkin aikaa minulta suihin otettuaan Pahotar alkaa ratsastamaan ja hetkeä myöhemmin panen Pahotarta suunnasta jos toisestakin ja roiskin lopuksi spermani Pahotaren vatsalle. Tässä oiva vinkki selkäkipujen poistoon muillekin niistä kärsiville. Video julkaistaan heti kun vain ehditään osoitteessa http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php Videon kuvaamisen jälkeen ajelin kotiin jonne päästyäni katselin vielä yhden leffan telkkarista ja sitten olinkin jo ihan valmis nukkumatin maailmaan.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.mrlothar.fi/galleria/ ja uusimmat videot löytyy minun kotisivujen kuvat ja videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php


Mr Lotharin viikko 9/2012

Maanantaina kävin raivaamassa pätkän moottorikelkkareittiä jolle oli kaatunut puita, sen lisäksi hain Mr Lothar Productionin vaatevarastoon täydennystä eli nyt ei muuta kuin kaikki vaan tilailemaan toppeja, paitoja ja huppareita minulta osoitteesta anssi.viskari@pp.inet.fi

Tiistaina vein moottorikelkkani 500km huoltoon JS-Motorsille Mikkeliin.

Keskiviikkona ajelin päivällä Kirkkonummelle Janican luokse, josta jatkoimme matkaa Janican autolla Poriin jossa meillä oli Erotic Night keikka ravintola Cabareessa. Keikan jälkeen ajelimme vielä takaisin Kirkkonummelle.

Torstai meni Kirkkonummella laiskotellessa.

Perjantaina minulla ja Janicalla olikin sitten alkuillasta hiukka erilainen esiintymiskeikka, sillä olimme esiintymässä Uudenkaupungin Korihaitten 30 vuotis juhlaottelun puoliajalla. Janica heitti vapaaheittoja leikkimielisessä kilpailussa Korihaitten edustajaa vastaan ja minä juonsin kyseisen kilpailun sekä tein sen jälkeen tulitemppuja. Uudesta kaupungista ajelimme Raumalle jossa oli vuorossa Erotic Night ravintola Onnelassa. Onnelan keikan jälkeen läksimme jatkoille yhden kaverini luokse jonne jäimme sitten yöksikin.

Lauantaina päivä meni lepäillessä, mutta illan tullen läksimme taas liikenteeseen ja ajelin Janican kanssa Harjavaltaan jossa vedimme Erotic Night by Mr Lothar & Jade keikan ravintola Night Factoryssa. Keikan jälkeen ajelimme vielä Kirkkonummelle, sillä Janicalla oli sunnuntaina mallikeikka kuva- ja kameramessuilla Helsingin messukeskuksessa.

Sunnuntaina ajelin takaisin Mäntyharjulle, tosin Keravan kohdalla pidin pienen "kahvitauon". Sunnuntaina julkaistiin myös minun aikuisviihdeuran 123. video, video on nimeltään Mr Lothar & Stina - Leffaehdokas ja se löytyy nyt osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.kuvake.net/MrLothar ja uusimmat videot löytyy minun kotisivujen kuvat ja videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php