Mr Lotharin elämää

Tämä blogi kertoo yhden Suomen tunnetuimmista stripparin ja pornotähden elämästä, sekä keikkareissuista, kuvauksista että vapaa-ajasta.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on vappu.

Mr Lotharin viikko 17/2016

Maanantai meni pankissa sijoitusneuvojan juttusilla.

Tiistaina hain aamupäivällä yhden tontin myymistä varten sen kiinteistörekisteriotteen, lainhuudatustodistuksen, rasitustodistuksen ja karttaotteen Etelä-Savon Maanmittauslaitokselta. Iltapäivällä oli vuorossa Vannekiven ja Virransalmen mökkieni kiukaiden, takkojen ja hormien nuohous.

Keskiviikkona vaihdoin kiukaisiin uusia arinoita ja kävin siivoamassa Leppäniemen huvilani vuokrauskuntoon.

Torstaina ostin yhden kesämökin lisää Vuohijärven rannalta.

Perjantai meni uudella mökilläni pihahommissa ja samalla reissulla kävin vastaanottamassa vuokralaiset Leppäniemen huvilalleni.

Lauantaina oli vuorossa Eroottiset Vappubileet by Mr Lothar & Sarah & Sofia Ravintola Pepperonissa Elimäellä. Aluksi tytöt toimi topless-tarjoilijoina jonka jälkeen vetäisimme kaikki yhdet soolosetit ja illan kohokohta oli meidän kolmenkimppa show. Keikan jälkeen läksin yhden tytön kanssa kurvailemaan Lahtea kohti yhden pysähdyksen taktiikalla, pysähdyimme nimittäin yhdelle levikkeelle harrastamaan taukoliikuntaa ja miten ollakaan siihen pysähtyi yksi ohikulkenut auto kyselemään että:"hajosiko Ferrari" johon minä vastasin että:"ei kun kuski laukesi" :D

Sunnuntaina kävin vappuajelulla Ferrarilla ja lisäilin viikon kuvia kotisivuilleni.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria/ ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/user/AnssiViskari


Mr Lotharin viikko 18/2014

Maanantaina lisäilin "kevättalkoistani" otettuja kuvia kotisivuilleni ja postitin samaisissa kemuissa kuvatun aikuisviihdevideon leikkaajalle.

Tiistaina huolsin ja koekäytin perämoottorit kesää varten sekä testasin kotipaikkani uutta grilliä.

Keskiviikkona oli vuorossa Eroottiset Vappu-bileet ala Mr Lothar & Ms Nica Hotelli-Ravintola Tiilikassa Rautavaaralla.

Torstaina kävin vastaanottamassa vuokralaiset huvilallani, mutta muuten päivä menikin lepäilyn merkeissä.

Perjantain vietin Virransalmen mökilläni, ensin kaadoin yhden puun ja se ei mennyt ihan putkeen sillä puu kaatui mökin katolle mutta onneksi se ei tuhonnut muuta kuin antennin. Puusta polttopuita tehtyäni fiksasin hiukka kukkapenkkejä, sen jälkeen haravoin pihaa ja polttelin risuja sekä paistoin siinä samalla makkaraa hienosta kelistä nautiskellen.

Lauantaina päivä meni FPO:n voimanostokisoja Mäntyharjun Kisallassa katsellessa, illalla kävin pyörähtämässä paikallisissa baareissa.

Sunnuntai meni Leppäniemen huvilallani kun harjasin savusaunan ja grillikatoksen kattot puhtaaksi havunneulasista sekä tein hiukka muitakin pihahommia.

PS. Kuvia minun seikkailuista löytyy osoitteesta http://www.MrLothar.fi/galleria ja videoita löytyy minun kotisivujen videot osiosta osoitteesta http://www.MrLothar.fi/kuvatvideot.php sekä osoitteesta http://www.youtube.com/AnssiViskari