OHMYGOSSIP

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Ohmygossip.
Edellinen

Helena-Reet: Suunnittelen suurta automatkaa Suomessa! Upeat ehdotukset ovat tervetulleita!

Aloitin äskettäin suuren kiertomatkan suunnittelun — office tour + vacation! Viime vuonna OHMYGOSSIP-sivut liittyivät skandinavialaiseen mediaryhmään NordenBladetiin – tapahtui paljon muutoksia sekä yrityksen sisällä, verkkosivuilla että myös juridisesti. Alustava innostuksen vallassa suunniteltu kolme kuukautta kestävä verkkosivustojen ja toimistojen ”muutto” on erilaisten seikkojen vuoksi venynyt tähän päivään saakka – suomenkielinen ja ruotsinkielinen NordenBladet-sivu ovat edelleen avaamatta (erittäin todennäköisesti avaamme ne kuitenkin lähimmän puolen vuoden aikana).

Ivanka Shoshana
Ivanka Shoshana

NordenBladetilla oli neljä toimistoa Ruotsissa, kolme toimistoa Suomessa ja yksi Norjassa – viime vuonna suljimme ne kaikki, mutta koska osassa niistä on edelleen NordenBladetille kuuluvia tavaroita, toimin vieläkin lopettelemisen parissa. Tällä hetkellä NordenBladetin HQ on toimiston muodossa Tallinnassa, Virossa (tarkemmin sanottuna minun makuuhuoneeni oikeanpuoleinen nurkkaus kirjoituspöytineen :D), kirjanpito Skandinaviassa ja kokoukset pidämme pääasiassa internetissä, hotellien lobby-baareissa tai poikkeustapauksissa myös entisissä toimistotiloissa, jotka ovat osittain vielä vuoteen 2019 asti meidän hallinnassamme. En ole vielä päättänyt, minne kaksi uutta toimistoa tulee – yksi todennäköisesti Suomeen (Vantaa on tällä hetkellä ajatuksissa), toinen Ruotsiin (hyvin todennäköisesti Kalmarin maakuntaan). Nyt lokakuun alussa suunnittelen lähtöä suurelle Suomen kiertomatkalle – kerään siellä varmasti paljon ajatuksia ja ehkäpä sen jälkeen on helpompaa tehdä myös päätös myös siitä, missä tempossa toimitaan eteenpäin.

Mutta tarkemmin kiertomatka-aiheeseen... Tarkka reitti on vielä avoin, mutta suunnilleen on matkasta tulossa todennäköisesti tällainen:

Helena-Reet: Suunnittelen lasten kanssa suurta automatkaa Suomessa – 3500 km Helsingistä Pohjois-Suomeen, pitkin Ruotsin rajaa Norjan rajalle ja sisämaan kautta takaisin
Helena-Reet: Suunnittelen lasten kanssa suurta automatkaa Suomessa – 3500 km Helsingistä Pohjois-Suomeen, pitkin Ruotsin rajaa Norjan rajalle ja sisämaan kautta takaisin

Teen matkan aikana yhteistyötä useiden matkailutoimistojen ja premium-hotelliketjujen kanssa, osa diileistä ja vierailuista on jo sovittu, osaa sponsoreista vasta etsin. Tällä hetkellä teen esityötä – tutkin, missä mitäkin on ja mitä haluaisin nähdä ja missä käydä. Nykyisen suunnitelman mukaan olisi toive kulkea n. 3.000 – 3.500 km noin kahdeksassa päivässä. On mahdollista, että matka venyy pitemmäksikin. Matkan varrelle jää hyvin paljon kiehtovia paikkoja, joissa ehdottomasti haluaisin käydä, lisäksi haluaisin sisällyttää jokaiseen päivään satojen autossa kuluvien kilometrien lisäksi myös luksusta (mukava ravintola tai rentouttava SPA) ja paljon nähtävyyksiä, historiaa, museoita, kulttuuria ja valokuvasessioita, joiden aikana kuvata ja filmata koko matka. Ehdottomasti otan mukaan lapsetkin - 12-vuotiaan Estella Elishevan ja 10-vuotiaan Ivanka Shoshanan. Siitä tulee erittäin kiva, jännittävä ja mieleenpainuva matka, joka on samalla sekä villi että ylellinen!

Pssst!! Jos jollakin on ideoita, mitä me lisäksi voisimme matkamme aikana tehdä (mitä katsella, missä käydä, missä syödä, missä tehdä pysähdyksiä, missä yöpyä jne.) tai varoituksia (minne ei missään tapauksessa kannata mennä), kirjoittakaa minulle FB:n postilaatikkoon tai sähköpostiin! Kaikki upeat ideat, suositukset ja ehdotukset ovat tervetulleita!

Lue lisää TÄSTÄ


Helena-Reet: Me kaikki olemme maailmassa kasvaaksemme!

Yritän olla koskaan tuomitsematta ketään, koska hyväksyn kaiken sen mikä tapahtuu ympärilläni, koska tiedän, että meillä kaikilla on maailmassa tietty tehtävä ja tarkoitus. Me olemme kaikki täällä kasvaaksemme. Kaikki mitä meille tapahtuu – sen on tarkoitus tapahtua! Lehtikään ei putoa puusta jollei Jumala tahdo sitä. Meidän sielut ovat täällä saadakseen lisää kokemuksia. Nämä kokemukset ovat hyvin yksilöllisiä.

Jos joku myy vartaloaan, jos joku hyppää suhteesta toiseen, jos joku on yksinäinen tai joku tarvitsee huomiota – niin se on tarkoitettu niin olevaksi. Meidän sielut ovat täällä kokeakseen kaikkea. Kaikki sielut ovat ainutlaatuisia ja erilaisia ja oppivat omalla tavallaan. Ne ovat täällä siis oppiakseen ja saadakseen kokemuksia. Me emme ole täällä tuomitaksemme toisia vaan, että omat sielumme kasvaisivat isommiksi ja paremmiksi. Ilman kokemuksia emme kasva – on siis tärkeä tehdä virheitä ja oppia niistä. Kukaan ei voi sanoa ettei ole koskaan tehnyt virheitä – eikä niissä ole mitään vikaa. Virheet tekevät meistä parempia ja viisaampia persoonia, virheet auttavat ymmärtämään maailmaa paremmin. Virheet auttavat meitä lähemmäksi Jumalaa missä me kaikki haluamme olla. Me kaikki tarvitsemme rauhaa mitä Jumala voi meille antaa, me kaikki tarvitsemme tätä kirkasta valoa.

Rakkaus on aina valo, jota saamme, kun kasvamme ja tulemme paremmiksi. Mitä enemmän me keskitymme hyviin ajatuksiin, sitä onnellisempia me olemme ja sitä enemmän valoa me saamme. Silloin, kun emme ole onnellisia, mieltämme painavat ehkä mustat ja raskaat ajatukset. Onnettomat ihmiset kärsivät usein valon eli rakkauden puutteesta. Älä odota onnellisuutta tai suurta elämän mullistusta, elä hetkessä ja ole kiitollinen siitä mitä sinulla jo on. Herätä lapsi sisälläsi! Lapset ovat paljon lähempänä Jumalaa ja onnea. Ja leiki kuin lapsi – ole onnellinen, leiki, älä elä vain aikuisen elämää pelkkien ongelmiesi keskellä!

Jos olet hyvin onneton, mene vaikka metsään kävelemään. Mieti mikä elämässäsi on pielessä ja kerro se tuulelle ja pyydä tuulta puhaltamaan se pois. Tuuli tulee ja auttaa sinua, jos ajatuksesi ovat vilpittömiä. Myös luonto ja metsä auttavat ja antavat valoa ja energiaa….mutta… Älä ikinä koskaan vaan ota, aina antaa jotain vastineeksi! Voit yksinkertaisesti vaihtaa energioita, tai voit puhdistautua metsässä tai voit vain jakaa onnea mitä saat luonnosta. Jokainen hyvä sana ja ajatus tekee universumista paremman! Ole kiitollinen ja sano se metsämarjoille ja keijuille.

Keijuja on kaikkialla ympärillämme, mutta olemme yleensä liian kiireisiä nähdäksemme niitä. Olen nähnyt keijuja muutaman kerran, ne ovat todellisia ja näyttävät aivan samoilta kuin saduissa – pieniä ihania olentoja, joilla on siivet!!! Haluan nähdä niitä lisää, mutta minä (kuten monet muut ihmiset) myös kuljetan paljon pettymystä ja negatiivista energiaa mukanani. Keijut ovat kuin pieniä lapsia, ne rakastavat onnellisuutta ja eivät pidä tummasta ja raskaasta energiasta. Mitä onnellisempi olet ja mitä enemmän kirkasta valoa on ympärilläsi, sitä enemmän keijuja on ympärilläsi. Uskon, että meillä kaikilla on omat keijumme ja meidän tulee rakastaa niitä ja keskustella niiden kanssa – ne vahvistuvat, mitä henkisemmäksi me tulemme ja ne suojaavat meitä enemmän ja ymmärrämme heidän merkkejään myös enemmän.

Kun ihmiset syntyvät tähän maailmaan, naiset usein huutavat synnytyksessä, mutta tämä ei ole hyvä, sillä lapsen keijut saattavat pelästyä ja ajatella, että he eivät ole tervetulleita tänne. Myös lapsesi tulee tietää, että hän on hyvin tervetullut tänne. Sinun täytyy sanoa se ääneen! Jokaisen äidin pitäisi puhua myös lapsen kanssa keijuista. Paras aika on puhua, kun lapsi / lapset nukkuvat. Siirry heidän sänkyynsä, hymyile ja kerro sydämesi pohjasta, että lapsesi ja lastasi suojelevat keijut ovat erittäin tervetulleita tänne, että olet iloinen, että ne suojaavat lastasi ja kertoa heille, että ne ovat hyvin rakastettuja täällä.

Rakkauden energia on nimittäin erittäin vahva! Aina, kun annat rakkautta ja ajattelet ihanan valoisia ajatuksia, sinä kasvat ja usko, se aina palautuu sinulle takaisin hyvinä asioina. Toivon, että teistä jokainen saa kokea tämän! Kunhan vain uskot, olet ystävällinen, ajattelet hyviä ajatuksia, rukoilet, rakastat lähimmäisiäsi – ja muistat aina – elämä ei ole vain ottamista – pitää myöskin antaa!

Seuraa:
Helena-Reet Ennet: @Ohmygossip
Ohmygossip Finland: @Ohmygossip_fi
Ohmygossip Couture: @OhmygossipC

Rakkaudella,
Helena-Reet ❤
www.ohmygossip.com


Helena-Reet: OHMYGOSSIP on aloittanut yhteistyön Israelin matkailuministeriön kanssa!

Minulla on todella loistavia uutisia! Koska matkustelen erittäin mielelläni, rakastan myös erilaisia kulttuureja ja maita sekä olen suuri Israelin patriootti. Olen hyvin ylpeä voidessani ilmoittaa, että olen aloittanut yhteistyön Israelin matkailuministeriön & Israelin valtion matkailutoimiston Pohjoismaiden konttorin kanssa! Se on niin suuri kunnia minulle etten juuri voisi olla enää onnellisempi!

Olin hyvin iloinen, kun Elena N., Israelin valtion matkailutoimiston Pohjoismaiden konttorin, pr-johtaja, otti minuun yhteyttä ja kertoi, että he rakastavat OHMYGOSSIPIA ja että Israelin valtion matkailutoimisto ja sen pohjoismainen konttori haluavat tehdä yhteistyötä kanssani. Ohmygossip on myös hyvin tunnettu sivusto Skandinaviassa ja Yhdysvalloissa, ja minulla on ollut monia mahtavia yhteistyökumppaneita - Ministeriö on juuri jotain sellaista, jonka lisään erittäin mielelläni omaan "yhteistyökumppanilistaani" !!! :D

Minusta tulee yksi Israelin "mediasuurlähettiläistä" täällä Pohjoismaissa! Tämä on niin iso kunnia! Minut esiteltiin alkuun yhtenä suosituimmista pohjoismaisista bloggaajista ja julkkiksista - todella siistiä eikö vaan? Tunsin itsenikin ministeriksi tämän jälkeen :)) Israelin matkailuministeriö järjestää minulle ja miehelleni ilmaisen lehdistömatkan Israeliin, ja he näyttävät meille Israelia ympäriinsä. Koska olemme ministeriön vieraana, meille tarjotaan lennot, hotellimajoitukset, joissa on aamiaiset ja päivälliset ravintoloissa, kuljetuksen ja oppaat. Ministeriön edustaja on kutsunut meidät henkilökohtaisesti vierailulle ja meidät tullaan kuljettamaan Ben Gurionin kansainväliseltä lentokentältä hotellillemme Limousinella! Aion tehdä blogia ja katsausta vierailustamme, joten tulet myös tietämään Ohmygossipista kaikki ne hienot paikat, joissa me vierailemme sekä kokemuksiamme niistä ja toivottavasti saat itsekin hyviä ideoita seuraavalle matkallesi!

Viime vuosina Israelista on tullut koti monille "täytyy nähdä" kansainvälisille tapahtumille ja sen kulttuurikalenteri on täynnä mielenkiintoisia tapahtumia. Israel on täynnä erilaisia tapahtumia ja ne tyydyttävät kaikkein kyltymättömimmänkin kulttuurin nälän! Eikä ihme sillä Tel Aviv rankattiin Lähi-idän parhaimmaksi kaupungiksi nuorille! Siellä on mukavaa ja lämmintä, kaunista ja puhdasta ja paljon tekemistä! En edes ole vielä maininnut palmuja, rantoja, taidekauppoja ja ostoskeskuksia! Israel on ehdottomasti yksi minun suosikki matkakohteistani Tel Avivin rinnalla (Israel on kaupallinen, kulttuurinen ja taloudellinen keskus) - kaunis kaupunki, joka ei koskaan nuku, jossa Jerusalem - on Pyhän maan keskus! Jerusalem on yksi vanhimmista kaupungeista maailmassa, ja sitä pidetään Pyhänä keskuksena kolmelle suurelle Abrahamin uskonnolle: juutalaisuudelle, kristinuskolle ja islamille.

Göran N., Israelin valtion Pohjoismaiden matkailutoimiston markkinointijohtaja ja Maya S. B., Israelin valtion vierailut toimintojen osaston vastaava, ovat tehneet meille mielenkiintoisen matkareitin. Tulemme majoittumaan erittäin hienoissa Tel Avivin ja Jerusalemin keskustan hotelleissa ja meillä on omat oppaat käytössämme Kuolleelle merelle, Kalia rannan äärelle sekä vierailemme Masadassa ja Qumranissa. Nautimme ruuista jokaisena iltanamme erilaisissa kosher ravintoloissa - yummmmmy, tuskin maltan odottaa. Israelilainen ruoka on erittäin herkullista! Koko matkareittimme on kuin matka taivaaseen! Olen jo saanut ison paketin Israelin valtion Pohjoismaiden matkailutoimistolta, jossa oli suuri määrä karttoja ja esitteitä Israelista, joten nyt teen oman ylimääräisen matkasuunnitelman koskien meidän lehdistömatkaa!

Matkustan Israeliin pian, jo elokuussa, ja pidän sinut ajan tasalla kaikesta! Rakastan sinua! Pysy coolina!

Lue artikkeli englanniksi:
Helena-Reet: OHMYGOSSIP started collaboration with Israel Ministry of Tourism & Israel Government Tourist Office Nordics!
http://www.ohmygossip.com/articles/23243-helena-reet-ohmygossip-started-collaboration-with-israel-ministry-of-tourism-and-israel-government-tourist-office-nordics?locale=en

Lue myös:
Helena-Reet: Kun haluat menestystä, älä pelkää unelmoida suuria!
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+kun+haluat+menestysta+ala+pelkaa+unelmoida+suuria/130305

Helena-Reet: Miksi on väärin haluta suunnitella lapsensa tulevaisuutta?
https://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+miksi+on+vaarin+haluta+suunnitella+lapsensa+tulevaisuutta/130214

Helena-Reet: Realitysarja Tallinna 2 vois kestää koko kauden
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+realitysarja+tallinna+2+vois+kestaa+koko+kauden/129957

Helena-Reet: Haluan käyttää julkisuuttani ihmisten auttamiseksi tässä maailmassa
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+haluan+kayttaa+julkisuuttani+ihmisten+auttamiseksi+tassa+maailmassa/129905

Helena-Reet: Haluan tehdä yhteistyötä yritysten kanssa, jotka tuottavat PLUS -kokoisia vaatteita
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+haluan+tehda+yhteistyota+yritysten+kanssa+jotka+tuottavat+plus-kokoisia+vaatteita/129690

Helena-Reet: Minun intohimoni on bloggaus ja kirjoittaminen!
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+taytyy+olla+intohimoa+ja+rakkautta/129643

Helena-Reet: Miten suunnittelin muuttavani Keski-Amerikan Belizeen
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+miten+suunnittelin+muuttavani+keski-amerikan+belizeen/130070

Helena-Reet: Toivon, että voin pian näyttää lopullisen Ohmygossip iPad mallini!
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+toivon+etta+voin+pian+nayttaa+lopullisen+ohmygossip+ipad+mallini/129805

Seuraa:
Helena-Reet Ennet: @Ohmygossip
Ohmygossip Finland: @Ohmygossip_fi
Ohmygossip Couture: @OhmygossipC

Rakkaudella,
Helena-Reet ❤
www.ohmygossip.com


Helena-Reet: Kun haluat menestystä, älä pelkää unelmoida suuria!

Haluan tehdä yhteistyötä Lindexin ja H&M:n kanssa! Minun mielestäni melkein kaikki on mahdollista - sinun täytyy vain luottaa itseesi, ideoihisi ja sinun täytyy unelmoida suuria asioita! Jos unelmasi ovat pieniä....mitä siitä seuraa, ei voi olla mitään suurta. Minulla on kokemusta, mitä enemmän haaveilet ja asetat tavoitteita, sitä paremmat tulokset saat! Älä koskaan anna periksi!

KUVAT:
Model: Miss Norway Marion Dyrvik Homlong; Photo: © Ohmygossip Couture/ Eric Fagerheim
Model: Sini Ariell; Photo: © Ohmygossip Couture/ Marika Kiviharju
Model: Triin Tulev; Photo: © Ohmygossip Couture/ Ingrid Eloranta
Model: 2x Janni Hussi; Photo: © Ohmygossip Couture/ Mika Pulkkinen

Rakastan muotia paljon! Olen kehittänyt oman Ohmygossip Couture vaatemerkin vuonna 2008, ja näiden 8-vuoden aikana monet tähdet ovat poseeranneet suunnittelemissani vaatteissa sekä tehneet yhteistyötä brändini kanssa. Olen hyvin iloinen siitä! Viime aikoina Ohmygossip Couture on aloittanut yhteistyön amerikkalaisen laukkuyritys "Thursday Friday" (Torstai Perjantain) kanssa - Olen suunnitellut iPad kannen heille. Se tulee olemaan heidän verkkokaupassa ja 500 + kaupoissa ympäri Amerikkaa hyvin pian. Nyt haaveilen yhteistyöstä suurien merkkien kuten Lindexin ja H&M:n kanssa! Minulla on niin paljon tarjottavaa heille - haluaisin mielelläni suunnitella ja auttaa myös mainoskampanjoissa.

Täältä voit lukea artikkelini, jonka annoin Iltamakasiinille ja se on tämän uutiseni alapuolella englanniksi, joka julkaistaan Ohmygossip.com:in sivullani.

_______________________________
Helena-Reet haluaa yhteistyötä isojen muotitalojen kanssa: Laine Bruce ja muita kaunottaria malliston kuvissa

Skandinavian blogisti Helena-Reet Ennet nimettiin maailman toiseksi parhaaksi blogistiksi heti Perez Hiltonin jälkeen. Hän kertoo Iltamakasiinille, että haluaisi tehdä muotimalliston ison brändin kanssa, kuten esimerkiksi H&M:n tai Lindexin.

– Rakastan kehittää Ohmygossip Couturea muodin saralla. Haluaisin rakentaa yhteistyötä isojen vaateketjujen kanssa. Tavoitteeni on suunnitella vaatteita ihmisille, jotka ovat hintatietoisia, eivätkä maksa ”suunnittelupalkkiota”, hän kertoo.

– Pidän koko siitä prosessista, löytää sopiva yhteistyökumppani, suunnittelusta, materiaalien valinnasta ja promotoinnista sekä mainoskampanjan suunnittelusta. Olen täynnä suuria ideoita ja täynnä energiaa toteuttaakseni haaveeni.

Helena-Reet on tehnyt yhteistyötä monien suomalaisten malllien kanssa promotoidakseen Ohmygossip Couturen brändiä. Hän myös aikoo tehdä malliston pluskoon naisille.

– Olen matkustellut paljon ja voin kertoa, että tämä on ongelma ympäri maailman. Kauniita design-mallistoja on vain pienissä kokoluokissa. Miksi? Haluan muuttaa tämän asian. Jos olet valmistaja, jos olet bisnesmies joka uskoo projektiini, ota yhteys minuun. Haluan tehdä tiettyjä pluskoon muotimallistoja, kalliita sekä halpoja mallistoja.

(http://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/296612-helena-reet-haluaa-yhteistyota-isojen-muotitalojen-kanssa-laine-bruce-ja-muita)
_______________________________

Helena-Reet Ennet wants H&M and Lindex collaboration

OHMYGOSSIP — Scandinavian top blogger Helena-Reet Ennet (36), who was lately named world's second best blogger after Perez Hilton, told exclusively to Iltamakasiini that she would love to do a collaboration with high street brands like H&M and Lindex.

— I love to develop my "Ohmygossip Couture" fashion and accessories brand and I would also love to collaborate with world wide high street brands. I would like to create a line of clothes for the high street stores! My goal is to make designer garments for people who don't want to pay "designer prices", she tells.

— I love the whole process... finding the right partners, designing, choosing materials, planning and promoting the advertising campaign. I'm full of great ideas and I'm full of energy to make my dreams come true.

Helena-Reet, who have given a chance for many Finnish models and celebrities to promote her "Ohmygossip Couture" brand also told lately, that she wish to design for plus size women.

— I have traveled a lot and I can tell you that this is the problem AROUND THE WORLD! Beautiful designer clothes are only for small sizes. WHY? I want to change it. There must be nice clothes for short legs and fat asses as well. If you are the manufacturer, if you are a businessman who believes in my project, please contact me - I want to make some PLUS size fashion - both expensive and affordable for everyone. I will design beautiful pieces of clothes and I will support with massive media publicity. Let's stay cool in every weight, she said.

(http://www.ohmygossip.com/articles/22952-helena-reet-ennet-wants-h-and-m-and-lindex-collaboration?locale=en)

Lue myös:
Helena-Reet: Miksi on väärin haluta suunnitella lapsensa tulevaisuutta?
https://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+miksi+on+vaarin+haluta+suunnitella+lapsensa+tulevaisuutta/130214

Helena-Reet: Realitysarja Tallinna 2 vois kestää koko kauden
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+realitysarja+tallinna+2+vois+kestaa+koko+kauden/129957

Helena-Reet: Haluan käyttää julkisuuttani ihmisten auttamiseksi tässä maailmassa
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+haluan+kayttaa+julkisuuttani+ihmisten+auttamiseksi+tassa+maailmassa/129905

Helena-Reet: Haluan tehdä yhteistyötä yritysten kanssa, jotka tuottavat PLUS -kokoisia vaatteita
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+haluan+tehda+yhteistyota+yritysten+kanssa+jotka+tuottavat+plus-kokoisia+vaatteita/129690

Helena-Reet: Minun intohimoni on bloggaus ja kirjoittaminen!
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+taytyy+olla+intohimoa+ja+rakkautta/129643

Helena-Reet: Miten suunnittelin muuttavani Keski-Amerikan Belizeen
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+miten+suunnittelin+muuttavani+keski-amerikan+belizeen/130070

Helena-Reet: Toivon, että voin pian näyttää lopullisen Ohmygossip iPad mallini!
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+toivon+etta+voin+pian+nayttaa+lopullisen+ohmygossip+ipad+mallini/129805

Seuraa:
Helena-Reet Ennet: @Ohmygossip
Ohmygossip Finland: @Ohmygossip_fi
Ohmygossip Couture: @OhmygossipC

Rakkaudella,
Helena-Reet ❤
www.ohmygossip.com


Helena-Reet: Miksi on väärin haluta suunnitella lapsensa tulevaisuutta?

Monet ihmiset kertovat, että on väärin suunnitella lastensa tulevaisuutta. Miksi? Ok, en tykkää katsoa tv-ohjelmia, joissa pikku tytöt ottavat osaa missikisoihin mutta entäs sitten… Millä oikeudella tuomitsemme muita ihmisiä? Olemmeko itse niin täydellisiä? Mitä pahaa siinä on, jos vanhemmat haluavat hyvää lapsilleen? Ymmärrän, että on väärin pakottaa joku tekemään jotakin, mutta normaalisti äidit tietävät mitä lapsi rakastaa ja millä elämän osa-alueilla lapsi on lahjakas.

Minä ehdottomasti suosittelen, että laitat lapsesi ihan eri luokkiin, mitä itse ajattelet, se auttaa heitä tulevaisuudessa! Mitä sitten tulevaisuudessa tapahtuu on heistä itsestään kiinni!

Estella Elisheva

Ivanka Shoshana

Ivanka Shoshana & Estella Elisheva

Minulla on kaksi tytärtä – Estella Elisheva (9 -vuotias) ja Ivanka Shoshana (7-vuotias). Kuten kerroin edellisessä postauksessani – toinen rakkaista tyttäristäni on autistinen. Hänen tulevaisuuttaan en voi suunnitella paljoakaan etukäteen. Vain vanhemmat, joilla on autistinen lapsi voivat ymmärtää minua. Jokainen päivä on erilainen ja pienimmätkin asiat autismi lapsen eri saavutuksineen voivat tehdä sinut onnelliseksi. Hänen tulevaisuutensa pelkkä ajatteleminenkin tuntuu tuskaiselta! Se on niin satuttavaa, mutta en voi tehdä asialle muuta kuin rukoilla. Rukoilen hänen puolestaan, annan rakkauteni hänelle ja yritän opettaa hänelle kaiken mahdollisen – jos tämä ei riitä, en tiedä mitä tehdä. Toivon yhä hänelle hienoa tulevaisuutta, hän on hyvin nuori. Onnekseen hän on hyvin hoikka ja kaunis (se voi tehdä hänestä vaikka supermallin :D just kidding… ) ja hän on taitava tietokoneiden kanssa. Mutta ei ole oikea aika vielä puhua hänen tulevaisuudestaan, hän on vielä pieni tyttö. Tällä hetkellä toivon, koska hän on niin nuori, että hän on onnellinen, terve ja saa paljon tukea perheeltään.

Minun vanhempi tytär Estella Elisheva on erityisen lahjakas. Tiedän, kaikki äidit kertovat näin omasta lapsestaan. Mutta hän todellakin on – minä en ainoastaan ajattele näin. Kaikki päiväkodissa ja koulussa ovat samaa mieltä asiasta. Hänellä on erittäin korkea älykkyysosamäärä ja hän on lahjakas musiikissa, taideaineissa, käsitöissä ja ja kielissä. Hän on 9-vuotias ja hän puhuu melko hyvin 4 kieltä: viroa, venäjää, englantia ja hepreaa.

Koska olemme viron-juutalainen perhe, laitoimme hänet viron juutalaiseen kouluun – kaikki oli muuten hyvin, paitsi, kun hän meni kouluun, hän ei puhunut sanaakaan venäjäksi, mutta kaikki opetus liikuntaa myöten viron juutalaisessa koulussa on venäjäksi. Otimme hänelle ylimääräisiä venäjän kielen tunteja kolme kertaa viikossa. Viime vuosi oli erittäin tiukka. Nyt hän on toisella luokalla ja hänen venäjän kielen taitonsa on parempi kuin minulla vaikka opiskelin sitä koulussa aikoinaan 12 vuotta.

Musiikki on iso osa hänen elämäänsä. Hän aloitti klassisen viulun soiton 6 vuoden iässä ja aloitti laulamaan 4 vuoden iässä. 6-vuotiaana hän voitti monet virolaiset laulukilpailut. Sanomattakin on selvää, että haluan tukea hänen musiikkiuraa – Olen varma, että oikeiden tuottajien avulla hänestä tulee yhtä kuuluisa kuin Ariana Grandesta, Selena Gomezista, Isac Elliotista tai Justin Bieberistä teineinä.

Hän on vasta 9-vuotias. Olen varma, että 2-4 vuoden sisällä, kun hän on 11-13 vuoden iässä, hänet on aika esitellä maailman kuuluisimmille tuottajille. Mikäli hän edelleen rakastaa musiikkia, jos hän edelleen laulaa ja soittaa viulua, ja jos hän edelleen pitää esiintymisestä ja olla huomion keskipisteenä. Minä olen ensimmäisenä kannustamassa häntä musiikkiteollisuuteen. Nykypäivänä nuoruus myy, mitä nuorempi artisti, sitä parempi. Kaikki rakastavat nuoria ihmisiä ja nuoruutta. Sinun on aika kasvaa ja oppia. Jos hänellä ei ole mitään sitä vastaan muutaman vuoden päästä haluan tehdä hänestä hyvin kuuluisan ympäri maailmaa – hänellä on apunaan hyvä kielitaito, laaja musiikkipohja sekä äidin tuki sekä kontaktit. Olen varma, että hän tekee sen!

Jokaisen tarvitsee aloittaa jostakin. Sinun tarvitsee uskoa itseesi. Toisaalta tarvitset ympärillesi ihmisiä, jotka uskovat sinuun, koska yksin on vaikeaa edetä mihinkään. Kun sinulla on haaveita ja työskentelet niiden hyväksi niin silloin kaikki on mahdollista. Jopa ei-lahjakkaat ihmiset, jotka työskentelevät haaveidensa eteen, onnistuvat…mutta lahjakkaat ihmiset tuella tekevät sen varmasti! Sinun tulee vain seurata omaa tietäsi,ei kuunnella kateellisia ihmisiä, tehdä työtä joka päivä haaveesi eteen! Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka yrittävät pysäyttää sinut ja tappaa unelmasi, mutta yritä ystävystyä ihmisten kanssa, jotka haluavat tukea sinua ja uskovat sinuun. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi vihaajillesi!

Mitä kuuluisampi ja lahjakkaampi olet, sitä enemmän voit huomata ihmisiä, jotka puhuvat sinusta pahaa. Ota se hyvänä esimerkkinä, kun puhutaan, se tarkoittaa sitä, että olet julkkis! Vanhemmat – älkää hävetkö sitä, että tuette lapsianne. Te tiedätte parhaiten, mikä on hyvää lapsillenne, tiedätte parhaiten heidän vahvuutensa ja heikkoutensa.

Tue lapsiasi, mutta, jos he eivät sitä halua, lopeta, mutta, kun he ovat pieniä, tulee sinun järjestää heidän elämäänsä. Mitä olisivat Kardashian-Jennersin sisarukset ilman äitiään, Kris Jenneriä! Eivät mitään!

Mitä aikaisemmin aloitat sitä parempi on lopputulos! Taistele lapsiesi tulevaisuudesta – (en tarkoita, että kaikista tulisi malleja, näyttelijöitä, laulajia) vaan sitä, että nähdään mikä on lapselle hyväksi ja tuetaan häntä. Äidin tuki on äärimmäisen tärkeä lapselle!

Lue myös:
Helena-Reet: Realitysarja Tallinna 2 vois kestää koko kauden
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+realitysarja+tallinna+2+vois+kestaa+koko+kauden/129957

Helena-Reet: Haluan käyttää julkisuuttani ihmisten auttamiseksi tässä maailmassa
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+haluan+kayttaa+julkisuuttani+ihmisten+auttamiseksi+tassa+maailmassa/129905

Helena-Reet: Haluan tehdä yhteistyötä yritysten kanssa, jotka tuottavat PLUS -kokoisia vaatteita
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+haluan+tehda+yhteistyota+yritysten+kanssa+jotka+tuottavat+plus-kokoisia+vaatteita/129690

Helena-Reet: Minun intohimoni on bloggaus ja kirjoittaminen!
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+taytyy+olla+intohimoa+ja+rakkautta/129643

Helena-Reet: Miten suunnittelin muuttavani Keski-Amerikan Belizeen
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+miten+suunnittelin+muuttavani+keski-amerikan+belizeen/130070

Helena-Reet: Toivon, että voin pian näyttää lopullisen Ohmygossip iPad mallini!
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+toivon+etta+voin+pian+nayttaa+lopullisen+ohmygossip+ipad+mallini/129805

Seuraa:
Helena-Reet Ennet: @Ohmygossip
Ohmygossip Finland: @Ohmygossip_fi
Ohmygossip Couture: @OhmygossipC

Rakkaudella,
Helena-Reet ❤
www.ohmygossip.com


Helena-Reet: Miten suunnittelin muuttavani Keski-Amerikan Belizeen

Eräänä päivänä isosiskoni heitti: “Katselin tässä virolaisten kiinteistövälitysfirmojen ilmoituksia ja huomasin, että Belizestä voi hankkia kiinteistön erittäin edullisesti”. Kysyin hölmistyneenä, missä se sellainen on? Hän sanoi, että se on pikkuvaltio Keski-Amerikassa, ja samalla Keski-Amerikan ainoa maa, jossa puhutaan englantia. “Entinen brittiläinen siirtomaa, todennäköisesti siellä ovat voimassa kaikki EU:n jäsenille kuuluvat edut ja takeet…”

No niin, eipä paljon tarvitakaan, että innostun, vaikken ole kuunnellut tarinaa edes loppuun saakka. “Margus, me muutamme Belizeen. Kuvittele, Keski-Amerikassa on maa, jossa on niin mukavaa ja lämmintä, kuvittele, on maa, jossa puhutaan englantia, kuvittele, maa, jossa on valkoiset hiekkarannat ja johon EU:n kansalaiset eivät tarvitse viisumia. Kuvittele ja kuvittele…”, puhuin ja vaahtosin kuin… kuin mikäkin ämyri.

Mutta sitten kun hetken vetäisin henkeä ja Margus vastasi: “No tutki, no, katsotaan”, kuten hänellä on aina tapana – kaikki tapahtuu hiljalleen ja harkiten, täysin päinvastoin kuin minulla, päätin ottaa ohjakset omiin käsiini, tarttua niin sanotusti härkää sarvista ja uppouduin etsimään Belizestä kiinteistöä.

Kaikki on upeaa, hinnat edullisia, hiekat valkoisia, ihmiset hymyileviä, virallinen kieli on englanti, kehitysmaa jne. Ei muuta kuin mene ja elä kuin herra Carl Danhammer kunkkuna Afrikassa, elä puhtaassa luonnossa, jossa autojen sijasta on yleensä hevoset – naapureina Meksiko, Guatemala ja Honduras. Löysin myös kaksi huippukaunista villaa, jotka sopisivat minulle täydellisesti – useita kerroksia, pylväitä ja muuta loistoa, puhumattakaan siitä, että ne sijaitsevat rannalla, joten aamukahvin voisi juoda varpaita lämpimässä vedessä huljutellen.

Kiinteistöt ovat Belizessä kauniita ja edullisia. Samanlaisen villan, jonka Beverly Hillsissä voisit hankkia 25 miljoonalla, saisit siellä puolella miljoonalla. Olin äärettömän tyytyväinen, että asia tuli siskon kanssa puheeksi. Seuraavana tutkin lentoyhteyksiä – tip-top, hinnat samat kuin lentäisi Kaliforniaan, lentoyhteydet tiheämpiä kuin Miamiin. Hieno juttu, ajattelin taas.

Tutkin vielä maata ja taloja, kulttuuria ja kansaa. Luin Belizestä valtavasti internetistä, katsoin videoita ja lämmitin itseäni ajatuksella, että muutankin Belizeen. Minulla ei ole väliä, työni ja toimeni on järjestetty niin, että voin tehdä niitä missä päin maailmaa tahansa – internet on siinä suhteessä oivallinen! Lisäksi Los Angeles, jota pidän toisena kotinani, on Belizestä vain kivenheiton päässä ja Etelä-Amerikka, jossa yritämme “Ohmygossip Couture” vaatebrändiä levittää, on myös siellä lähellä.

Mutta nyt muistui mieleeni, että minulla on myös lapset. :D Lastenhan täytyy käydä koulua ja minä haluan heille parhaan mahdollisen koulutuksen. Tielle oli kaatunut ensimmäinen este… Yritin ajatella asiaa myönteisemmältä kannalta – lapset kasvavat rauhallisessa yhteiskunnassa, lämpimässä, ei yskää ja nuhaa, mahdollisuus leikkiä ulkona ympäri vuoden… Mmmm, jokaisen lapsen ja äidin haave. Mutta tähän Belizen plussat valitettavasti pääosin loppuivatkin.

Vedin kerran henkeä ja ajattelin, että ehkä olisi sittenkin järkevää tarkastaa ne viisumiasiat, ennen kuin kiinteistön etsinnässä päästään vauhtiin. No niin, nyt tulee blogin paras lause. “Eurooppalainen voi oleskella Belizessä ilman viisumia 30 päivää… hahhaaa!!!!!” Olen oikea blondi, ensin vaahto pinnalta ja sitten vasta tutkin syvempiä kerroksia. No hyvä, ajattelin eteenpäin, kun olen tarttunut ajatukseen muuttaa Belizeen, mikään ei estä minua.

Etsin Margukselta tukea tyyliin “Tiedätkös, Belize ei ole tosin meille viisumivapaa, mutta se on niin kaunis paikka. Löysin meille talonkin, jopa kaksi. Katso! Eikös olekin suloinen, kiva, eikös olekin… Kuvittele miten miellyttävää on kylmä viini ja lämmin ilma, ja meillä siellä Belizessä… Ah, kyllä sen viisumiasiankin saa hoidetuksi. Mitä mieltä olet? Kehitysmaa, kohennamme siellä vähän taloutta ja luomme työpaikkoja,” aloin äkkiä ylistää pyhää hanketta kuin kiinteistönvälittäjä konsanaan. Margus ei viitsinyt seurata tuulen nopeudella lentäviä ajatuksiani ja ilmoitti: “Etsi kaikki tieto, katsele, harkitse, sitten katsotaan yhdessä. Varmasti kaikki on mahdollista, jos tahtoa on.”

Marguksen ääni oli aivan sellainen, että what ever. No, hänhän on yrittänyt seurata ajatuksenlentojani tässä jo vuosia. Hahaa, rehellisesti sanoen hänelle tulisi myöntää siitä hyvästä rauhallisuuden ja tasapainoisuuden Oscar-palkinto! Hän tietää, että minä ajattelen ääneen ja ajatus saattaa huomiseen päästäessä saada jo aivan uuden suunnan. Niin uuden, että Belize muuttuu vaikka Meksikoksi… mutta siitä sitten toisella kertaa.

Ajattelin, etten anna periksi. Jos täytyy, otan lapsille yksityisopettajan, me muutamme Belizeen! Joka tapauksessa en varmastikaan ole turhaan tuhlannut kokonaista päivää Belizen tutkimiseen. Minä tykkäisin valkoisesta hiekkarannasta ja tavallisista ihmisistä… korit kädessä ja kolme hammasta suussa.

Mutta mitä enemmän tutkit, sitä enemmän ymmärrät, että kehitysmaahan muuttaminen on kaikkein hankalinta juuri pienten lasten kanssa, varsinkin kun yhdellä lapsista on erityistarpeita. Nyt tuo Belizen ajatus on haudattu ja uudet suunnitelmat ja ideat ovat jo nousseet tilalle! Elämä on jännittävää, ainakin minun elämäni.

Katson ikkunasta ulos ja kotipuutarhan puun oksalla istuu pöllö! Aivan samanlainen kuin Harry Potterissa. Kaikki on mahdollista, elämä on niin kaunista, niin mystillistä… Täydellisen fastastista… myös täällä Virossa, Sakussa, Murimäen tiellä! Aurinko jo hemmottelee lämpimillä säteillään ja kohta on kesä – minun suosikkivuodenaikani!

Lue artikkeli englanniksi:
Helena-Reet: How I was considering moving to Belize in Central America or how I went on a whimsical spree
http://www.ohmygossip.com/articles/10659-helena-reet-how-i-was-considering-moving-to-belize-in-central-america-or-how-i-went-on-a-whimsical-spree?locale=en

Lue artikkeli viroksi:
Helena-Reet: Kuidas ma Kesk-Ameerikasse Belize´le plaanisin kolida ehk ühe tuhina lugu
http://www.ohmygossip.ee/articles/10136-helena-reet-kuidas-ma-kesk-ameerikasse-belize%27le-plaanisin-kolida-ehk-uehe-tuhina-lugu?locale=et

Seuraa:
www.ohmygossip.com
Helena-Reet Ennet: @Ohmygossip
Ohmygossip Finland: @Ohmygossip_fi
Ohmygossip Couture: @OhmygossipC

Rakkaudella,
Helena-Reet ❤


Helena-Reet: Realitysarja Tallinna 2 vois kestää koko kauden

C-Median tuottama TV5:den “Tallinna 2″ oli kiinnostava projekti niin Suomen kuin Vironkin yleisölle. Samanalisia yksinkertaisia hauskoja sarjoja vois näytää viikoittain – tähtiä ja katsojakuntaa riittäisi niin Suomessa kuin Virossa.

Minulla oli onni osallistua siinä sarjassa, koska monta Suomen tähteä otti minuun yhteyttä ja kutsui OHMYGOSSIP:n mukaan projektiin. Kuulin tästa projektista vasta ensimmäistä kertaa, sen takia valitsin alussa vaan yhden ihmisen. Olisi tylää, jos Suomen tv-sarjassa tullaan aina näkemään, miten Suomen julkkiset käyvät antamassa haastatteluja Ohmygossip verkkolehdelle ja tekevät valokuvasessioita Ohmygossip Couture:n vuoksi, hih hih…

Tässä tapauksessa syntyi päätös kutsua mukaan Suomen huippumalli ja pin-up studion omistaja Sini Tarkkinen. Siitä syystä että olin Sinin kanssa just tekemässä Ohmygossip Couture:n mainoskampanjaa „The Elegant Circus” lentolehtillä, mainostauluilla sekä katalogilla ja monista asiosta oli jo sovittu. Minun anteeksipynnöt vielä kerran Johanna Tukiaiselle ja Suvi Pitkäselle että täytyi luopua yhteistyöstä. Minut oli kutsuttu myöskin Suomen plastiikkakirurgin ja yrittäjän Tiina Jylhän 50-vuotissyntymäpäivälle, missä kuvattin, mutta satuin juuri tänä aikana olemaan Iisraelissa.

Sarjassa näimme Sini Tarkkistä valmistautumassa Ohmygossip Couture:n valokuvasessioon sekä valokuvaamista. Sarja on leikattu sillä tavalla että samassa ohjelmassa nähdään monta ihmistä vierailemassa Tallinnassa. Sinin rinnalla on Jasmine Valentin ja Santeri Ahlgren.

Tässä kuvia sarjan tuottamisesta sekä potoshootin meininkista:

Koska tämä on sittenkin Suomen tv-sarja, kutsuin mukaan Suomen valokuvaajan ja kaksi tyylisuunnittelijaa. Niinpä ohjelmassa näkyvät myöskin valokuvaaja Marika Kiviharju sekä tyylisuunnittelijat Maria Lakio ja Hanna Paakkari, kenet oli kutsuttu valokuvasessioon Tallinnan.

Virossa olit yhteistyökumppanit taiteilija Olja Raag, Lana Vallon meikkistudio, missä kaunis malli sai mun ohjeiden mukaan täydellisen meikin (tekijä Ksenia Ljashenko) sekä voimakkaan show kampauksen (tekijät Olga Gross ja 1AD Natalja Fiminova ).

Pidittekö „Tallinna 2“-sarjasta? Haluaisitteko katsoa sitä vielä kerran? Kenet Suomen tähdistä haluaisitteko nähdä ohjelmassa?

Lue artikkeli englanniksi:

Ohmygossip Couture is partnering the popular Finnish TV program „Tallinna2”! Check out the corresponding videos!

Lue artikkeli viroksi:
Ohmygossip Couture võtab osa Soome populaarsest telesaatest “Tallinna 2″! Vaata videosid!

Seuraa:
Helena-Reet Ennet: @Ohmygossip
Ohmygossip Finland: @Ohmygossip_fi
Ohmygossip Couture: @OhmygossipC

Rakkaudella,
Helena-Reet ❤
www.ohmygossip.com


Helena-Reet: Haluan käyttää julkisuuttani ihmisten auttamiseksi tässä maailmassa

Haluan käyttää julkisuuttani ihmisten auttamiseksi tässä maailmassa. Jos en pysty sitä tekemään niin en tarvitse julkisuuttani enkä haluakaan sitä!

Minulla on tyttäret nimeltään Ivanka Shoshana ja Estella Elisheva. Rakastan heitä ehdoitta! Nuoremmalla tyttärelläni on diagnosoitu autismi ja tämän jälkeen koko maailmani muuttui – hän teki minusta paremman ihmisen, hän teki meistä paremman perheen, hän aukaisi silmäni! Hän on niin erikoinen! Jokainen ihminen on ainutlaatuinen persoona! Toivo tekee meistä vahvempia, rakkaus voittaa kaiken! Pidä sydämesi puhtaana kuin lapsella ja rakasta ympärilläsi olevia ihmisiä!

Kuvat: Helena-Reet

Edistääkseni joidenkin muotituotteiden tunnettuvuutta, järjestän erilaisia lukijakilpailuja lehdissäni ja jokainen haluaa osallistua näihin. Mutta kun haluan kertoa ja näyttää maailmalle, että täällä on olemassa syvempiäkin asioita kuin muoti, raha sekä pelkkä hauskan pito – ihmiset eivät reagoi sanomaani mitenkään. Olen tästä hyvin surullinen. Välillä tulee tunne, että haluaisin poistaa itseni kokonaan sosiaalisesta mediasta (Twitter/Facebook) ja lopettaa. En halua olla tähti enkä kuuluisa (sosiaalisessa mediassa vaikuttava nainen), jos en pysty tekemään maailmasta parempaa paikkaa! Ainoa toiveeni on tämä asia. Rehellisesti sanottuna en välitä suosiosta, rahasta tai osakkeista. Se ei vaan ole minun juttuni.

Olen aina kirjoittanut hyviä ja myönteisiä asioita OHMYGOSSIP sivustoillani. Rakastan antaa mahdollisuuden niille, jotka eivät sitä koskaan saa. Olen usein tehnyt haastatteluja henkilöistä, joista muu media ei ole tehnyt koskaan. Poistan myös blogeistani ja sivustoiltani kaikki ilkeät ja ikävät kommentit, jotka tekisivät muille pahan mielen. Uskon, että, kun olet hyvä muille ja maailmalle, maailma palkitsee ja ympäröi sinut hyvyydellä. Miksi sitten aina halutaan vain aineellisia asioita? Tämä koskee minua syvälle. Maailmassa on paljon arvokkaampiakin asioita kuin raha.

Olen kokenut elämässäni paljon asioita. Minulle on naurettu ja olen tuntenut itseni niin pieneksi kuin vain ihminen voi tuntea olevansa, mutta olen tästä selvinnyt. Miksi? Tiedän sydämessäni, että ihmiset ovat hyviä pohjimmiltaan sydämessään. Ihmiset käyttäytyvät joskus ilkeästi ja huonosti näyttääkseen vahvemmilta. Annan tämän anteeksi ja ymmärrän tätä käytöstä. Jaksan elää ilman ulkopuolista tukeakin, luulen niin… :D

Minulla on aina ollut paljon ihmisiä: ystäviä ja faneja ympärilläni, mutta ollakseni rehellinen, olen aina ollut yksin. Kaikki tarvitsevat jonkun, mutta todellisia ystäviä minulla ei ole montaa. Eikö olekin hassua? Nainen, jolla on sosiaalisessa mediassa 2 miljoonaa ystävää tuntee olonsa yksinäiseksi? Kyllä se on totta. Tunnen itseni usein yksinäiseksi. Monet ihmiset eivät välitä elämän syvällisistä asioista, kuten minä. Tavoitteeni ovat rehellisyys ja ystävällisyys. Arvostan näitä kahta asiaa paljon! Ihmiset, joilla on hyvä sydän ja tahto muuttaa maailmaa! Kokeilepa itse!

Tällä kirjoituksellani yritän sanoa sinulle, että avaa sydämesi! Avaa silmäsi ja katso ympärilläsi olevia ihmisiä ja asioita. Maailmassa on paljon enemmänkin. Monilla ei ole edes ruokaa, monet tarvitsevat paremman paikan elää, ja monilla on terveysongelmia. Meidän, joilla asiat ovat paremmin, tulisi auttaa heitä! Ole ystävällinen ja mieti tätä! Tehdään maailmasta parempi paikka kaikille! Anna ja jaa rakkauttasi – niin saat sen takaisin! Auta muita ihmisiä ja he auttavat sinua takaisin! Auttamalla ja välittämällä lähimmäisistäsi voit löytää onnen! Haluan kertoa, että maailman parhaimmilla ihmisillä on hyvä sydän. Sinäkin voit olla yksi heistä!

Lue myös:
Helena-Reet: Täytyy olla intohimoa ja rakkautta!
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+taytyy+olla+intohimoa+ja+rakkautta/129643

Helena-Reet: Toivon, että voin pian näyttää lopullisen Ohmygossip iPad mallini!
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+toivon+etta+voin+pian+nayttaa+lopullisen+ohmygossip+ipad+mallini/129805

Helena-Reet: Useimmiten vilpittömyys on A-listan tähdille pelkästään mainosstrategia?!
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+useimmiten+vilpittomyys+on+a-listan+tahdille+pelkastaan+mainosstrategia/129655

Helena-Reet: Haluan tehdä yhteistyötä yritysten kanssa, jotka tuottavat PLUS -kokoisia vaatteita
http://www.city.fi/blogit/ohmygossip/helena-reet+haluan+tehda+yhteistyota+yritysten+kanssa+jotka+tuottavat+plus-kokoisia+vaatteita/129690

Seuraa:
@Ohmygossip
@Ohmygossip_USA
@Ohmygossip_fi
@HelenaReet_News

Rakkaudella,
Helena-Reet ❤
www.ohmygossip.com


Helena-Reet: Toivon, että voin pian näyttää lopullisen Ohmygossip iPad mallini!  1

Olen tosi tyytyväinen! Olen aloittanut yhteistyön amerikkalaisen laukkuyhtiön kanssa! Sain mahdollisuuden suunnitella heille kuvion. Nyt voin ylpeänä kertoa, että mallini on hyväksytty, ja olen jo saanut nähdä ensimmäiset näytteet!

Koska olen nyt Virossa ja teen liiketoimintaa amerikkalaisen tuotemerkin kanssa, minun täytyy tehdä kaikki suunnitelmani, neuvottelut ja suhdetoiminta webin kautta. Olena Sholomytska – tehokas yhteyshenkilöni Thursday Friday laukkuyhtiöstä – lähetti minulle ensimmäisiä näytteitä. Oikeastaan ​​vain kuvia. Rakastan tulosta, mutta minun täytyy olla varma, että värit ja muotoilu tulevat olemaan lopputuotteessa herkkiä ja kauniita miksi ne tein alunperin.

Luotan Olenaan, hänellä on korkeat vaatimukset ja korkean luokan maku kuten minullakin. Hän kertoi minulle, että hän pian näkee ja saa koskettaa ensimmäisenä näytteitä, vaikka hänellä onkin kuva näytteestä tällä hetkellä. Toivon todella, että lopputulos on erittäin täydellinen. Rakastan tätä mallia enemmän ja enemmän joka päivä ja toivon, että tulet rakastamaan sitä myös!! Olen suunnitellut paljon omaa kansainvälistä brändiäni “Ohmygossip Couture“, mutta tämä on minun ensimmäinen iso yhteistyöni vierailevana suunnittelijana kansainvälisessä yrityksessä. Jos tänä kesänä kampanjani onnistuu, teemme vielä lomalahjaerän samoin!

Jokainen päivä tuo tullessaan monia ihania uutisia ja mahdollisuuksia. Rakastan elämääni! Olen niin onnellinen saadessani kaikki nämä mahdollisuudet! Joka päivä ihmiset kysyvät minulta, että “miten teen sen?”. Ei se ole mikään salaisuus … Työskentelen joka päivä klo 8-23 ja olen työnarkomaani. Olen tehnyt Ohmygossipia jo vuosia (alkaen 2008), ja nyt voin sanoa, että viime vuonna, ihmiset alkoivat hyväksyä, arvostaa ja tunnustaa työtäni. Olen rakentanut oman sosiaalisen mediani faneilleni askel kerrallaan … Ollakseni rehellinen, tämä ei ole ollut helppoa. Paljon työtä ja sitoutumista ja myöhäisiä työtunteja ilman perhettäni. Olen ollut peloissani, että mieheni sanoo minulle, että minun täytyy lopettaa. Useat ihmiset ovat myös sanoneet minulle monta kertaa etten koskaan onnistu.

Vaikeinta on uskoa itseensä! Jos haluat menestyä, luota itseesi ja usko itseesi. Kaikki on kuitenkin mahdollista, sinun vain täytyy uskoa, ja sinun täytyy taistella sen puolesta ja sinun täytyy lopettaa ihmisten kuunteleminen, varsinkin niiden, jotka yrittävät saada sinut masentumaan ja tappaa unelmasi. Haaveile suuria, toimi ja onnistut. Lupaan sen! Ennemmin tai myöhemmin saat kaikki ja muutkin haluavat seurata unelmiasi.

Yksi juttu vielä… Puhu, kommunikoi, kysy, tee suunnitelmia ja tee tarjouksia. Jokainen meistä on vain ihminen. Et koskaan voi tietää, miten onnistut, jos vaan annat itsellesi mahdollisuuden. Jos et tarjoa yhteistyötäsi, jos et esittele ideaasi – et saa koskaan tietää, pääsisitkö tekemään yhteistyötä suurten yritysten kanssa vai et. Ole aktiivinen itsekin, jos haluat tulla huomatuksi!

Minulla on Twitterissä paljon sivustoja (@Ohmygossip; @OhmygossipC; @Ohmygossip_USA; @Ohmygossip_fi; @Ohmygossip_ee; @Ohmygossip_br; @HelenaReet_News; @NordenBladet; @ElishevaShoshan; @Bloglist24 etc) Seuraan ihmisiä ja ihmiset seuraavat minua takaisin, lähetän uutisia ja kuvia. Minulle se toimii paremmin kuin Facebook, en tiedä miksi. Heti, kun aloin käytämään Twitteriä päivittäin, aloin saada uusia mahdollisuuksia ja tarjouksia. Olen siis saanut paljon seuraajia, lukijoita ja liikekumppaneita. “Thursday Friday laukku” yhteistyö on vain yksi niistä. Useimmat maailman tähdet ja heidän seuraajansa ovat Twitterissä. Ja parasta on … se on ilmainen! Sinun ei tarvitse maksaa euroakaan!

Ohmygossip Couture to Thursday-Friday

Link: https://twitter.com/Ohmygossip/status/578537382552686593

Ohmygossip Couture to Thursday-Friday

Link: https://twitter.com/Ohmygossip/status/558971646183084035

Toivotan teille paljon onnea ja menestystä ja toivon, että voin pian näyttää lopullisen Ohmygossip iPad mallini!! Kun sinulla on yhteistyöideoita, kirjoita minulle: info@ohmygossip.com !!! Olen avoin kaikelle yhteistyölle ja suunnitelmille!

Read this article in English:
Helena-Reet: My designed iPad covers “OHMYGOSSIP to Thursday Friday” will be in stores in Summer 2015!
Link: http://www.ohmygossip.com/articles/22534-helena-reet-my-designed-ipad-covers-ohmygossip-to-thursday-friday-will-be-in-stores-in-summer-2015?locale=en


Seuraa minua Twitterissä:

Helena-Reet Ennet: @Ohmygossip
Ohmygossip Finland: @Ohmygossip_fi
Ohmygossip Couture: @OhmygossipC

Rakkaudella,
Helena-Reet ❤
www.ohmygossip.com


Helena-Reet: Haluan tehdä yhteistyötä yritysten kanssa, jotka tuottavat PLUS -kokoisia vaatteita

Ollakseni rehellinen .. olen lihava .. paitsi, että minussa on rasvaa, olen kunnolla ylipainoinen. Koska rakastan suuresti muotia ja olen nainen, joka haluaa näyttää hyvältä, minun täytyy sanoa, että Beverly Hills Rodeo Street:ltä voin kylläkin ostaa kalliita laukkuja, mutta mitään sopivaa ei minulle löydy muotiliikkeistä. En pidä ylipainostani ja ajattelen koko ajan, että olen pian laiha, mutta ruma totuushan on se, että en ole. Mutta haluan silti pukeutua kauniisiin, kuumiin ja kivoihin vaatteisiin!

Helena-Reet Ennet
Helena-Reet Ennet

Olen matkustanut paljon, ja voin kertoa teille, että tämä on ongelma ympäri maailmaa! Kauniit desingvaatteet käsittävät vain hyvin pieniä kokoja. MIKSI? Haluan muuttaa asian! On oltava mukavia vaatteita myös lyhytjalkaisille ja rehevimmillekin naisille!

Minulla on paljon lukijoita ja valtaa sosiaalisessa mediassa. Haluan todellakin tehdä yhteistyötä jonkin yrityksen kanssa, joka haluaa tehdä kauniita, kuumia, rentoja ja ihania vaatteita myös PLUS - koon naisille. Ja hyvin suuria kokoja myös. Naisen, joka on rehevämpi, ei pidä tuntea itseään vähemmän haluttavammaksi, koska joutuu pitämään isoja ja mummotyylisiä vaatteita eli ns. muodottomia "telttoja" yllään. Rakastan suunnittelua, tiedän mitä rehevät naiset rakastavat ja tiedän mikä on muodissa. On tiettyjä erityisiä asioita, joita isompi nainen haluaa ja mitä tarpeita hänellä on (materiaali, suunnittelu) ja haluan tehdä sen!

Jos olet valmistaja, jos olet yrittäjä, joka uskoo minun hankkeeseeni, ota yhteyttä minuun (info@ohmygossip.com) - Haluan tehdä PLUS -koon muotia - kallista sekä edullisempaa kaikkien saataville sekä kukkarolle sopivaa.

Aion suunnitella kauniita mallikappaleita ja aion tukea tätä projektiani massiivisesti mediassa ja julkisuudessa - sekä sosiaalisessa mediassa ja nettisivustoillani. Tällä artikkelilla ei ole siis viimeistä käyttöpäivämäärää - kun olet lukenut tämän artikkelini vaikka vasta kolme vuotta myöhemmin, älä ujostele ottaa yhteyttä minuun. Vaikka en itse onnistuisikaan pudottamaan painoani, haluan auttaa ihmisiä, jotka ovat suuria.

Ollaan kaikki tyylikkäitä - painostamme huolimatta!

Lue myös:
Helena-Reet: Useimmiten vilpittömyys on A-listan tähdille pelkästään mainosstrategia?!

Helena-Reet: Täytyy olla intohimoa ja rakkautta!

Seuraa:
@Ohmygossip
@Ohmygossip_USA
@Ohmygossip_fi
@HelenaReet_News

Rakkaudella,
Helena-Reet ❤
www.ohmygossip.com

Edellinen