Murmelina

Groundhog Day -elokuvan innoittamana, yritän saada järkeä omiin päiviini.

Ajattelun kääntäminen toisinpäin

En ole maailman paras rahankäyttäjä. Tuhlaan välillä liikaa ja rahankäyttöni tuntuu aina lähtevän hieman turhan korkealle tasolle, kun siihen on mahdollisuus. Ja sitten loppukuusta kituutetaan. Huomasin kuitenkin hiljattain, että tuntuu olevan yksi ajatusmalli, jolla voin parantaa omia mahdollisuuksiani säästää rahaa ja hillitä kulutusta.

Tämä on se, että kun kaupassa mietin jonkun tuotteen ostamista, niin en pohdi ostamatta jättämisen etua sen kautta, että voisin säästää vaikka 3 euroa, kun en osta tuotetta. Vaan mietin, että ikään kuin tienaan 3 euroa (onhan rahaa 3 euroa enemmän, jos en tuotetta osta kuin jos ostaisin), kun jätän ostamatta. Homma tuntuu toimivan myös halvempaa tuotetta valitessa… voin jo kuulla sisäisen äänen sanovan: ”hei maksan sulle 30 euroa, jos otat paidan, jossa ei oo ison firman logoa”.

Jotenkin tuo, kun säästämisen kääntää tienaamiseksi, tuntuu tekevän ison ja miellyttävän eron. Ajatusmallin muutos tuntuu itse asiassa niin hyvältä, että luulen että tässä ajattelutavan muutoksessa on joku looginen virhe, joka ei vielä omille pienille aivoilleni ole auennut.
Nyt kun on päässyt alkuun tällä säästäväisemmällä elämäntyylillä, niin pitää alkaa varmaan miettimään, mitkä on seuraavia askelia, millä voisi tasapainottaa omaa taloutta.

Yksi olisi ihan oikea taloudellisen tilanteen kohtaaminen silmästä silmään. Mulla on ikävä tapa ajatella ikään kuin ikäviä asioita ei olisi olemassa: jos laskuja ei ajattele, niin niitä ei ole olemassa. Erityisen ikävä tuo asia on pikavippeihin liittyvien laskujen kohdalla (joita olen valitettavasti ottanut). Ja tietysti monet firmat varmaan tajuaa tuon ja esimerkiksi juuri sen takia on aika paljon vippifirmoja joilta on mahdollista saada lainasta lasku sähköpostilla – mitä helpompi ihmisten on teeskennellä, että sitä laskua ja lainaa ei ole, niin sitä pidempään firmat voi repiä korkoa. Yksi seuraava askel voisikin olla se, että vaihdan ainakin juuri noi kaikista ikävimmän laskut, niin että ne tulee jatkossa perinteisenä postina. Silloin on varmaan ärsytyksen aiheuttama motivaatio kunnossa niiden hoitamiseen.

Noiden laskujen suhteen voisi myös auttaa se, että kirjoittasi ne kaikki ikävimmät jutut paperille ja pistäisi listan jääkaapin oveen. Vaikea unohtaa niitä, kun ne siinä tuijottaa päin näköä joka päivä, kun tekee mieli ottaa vähän herkkuja kaapista.