Lomamatka Singaporeen

  • zohal

Hieman alkaa tässä jo matkakuume nousemaan. Olen nimittäin lähdössä Singaporeen. En ole siellä koskaan aiemmin käynyt, mutta paljon on aina paikkaa kehuttu aina lentokentästä lähtien. Taitaa olla se Changin kenttä äänestetty jopa maailman parhaaksi kentäksi monta kertaa. Tosin ei sinne sen lentokentän vuoksi matkusteta, mutta kuitenkin. Singapore on siis kaupunkivaltio Malesian kyljessä Kaakkois-Aasiassa. Se on kuulemma mielenkiintoinen sekoitus erilaisia kulttuureita ja siellä on jopa neljä virallista kieltä. Singaporella on värikäs historia ja se on kuulunut aikoinaan Britannialle, mutta itsenäistyi siitä 1965.
Singaporen uskomaton kehitys
Aikoinaan Singapore oli melkeinpä joutomaata, mutta toisin on nykyään. Siitä on tullut yksi Aasian tärkeimmistä satamista ja liike-elämän sekä koulutuksen keskuksista. Singaporen kaupunkisilhuetti on myös huikean hienoa nähtävää upeine pilvenpiirtäjineen. Varisinkin Marina Bay Sands pilvenpiirtäjä ja kasino on huikea kokonaisuus, jossa haluan käydä. Itsekin pidän hieman pelaamisesta ja joskus metsästänkin netistä ilmaiskierroksia Unibet, kun en viitsi niihin rahaa käyttää. Netistä kaivelin pelaamisen ohessa Singaporesta tietoa ja sieltä löytyikin paljon mielenkiintoisia kohteita, joissa ajattelin käväistä. Alle listasinkin muutaman kohteen, jotka haluan ehdottomasti nähdä.
Singaporen maailmanpyörä
Hieman ehkä kliseinen kohde, mutta pakkohan se on nähdä. Singapore Flyer kohoaa 165 metrin korkeuteen. Sitä ei oikein osaa käsittää, että kuinka korkea se oikein. Kun ajatellaan, että Suomen korkein hotelli, Hotelli Torni kohoaa noin 90 metriin. Eli melkein tuplat korkeampi on Singapore maailmanpyörä. Sieltä varmasti näkee kaupungin todella hienosti. Toivottavasti se mene jumiin, kun olen kyydissä… Hieman arastelen korkeita paikkoja, mutta ei pelko niin paha ole ettenkö uskaltaisi mennä kyytiin.
Eläintarha
Eläintarhassa haluan ehdottomasti käydä. Se on oikea trooppinen eläinten turvapaikka. Siellä on noin 300 erilaista eläinlajia. Alue on myös yllättävän suuri ja siellä järjestetään jopa pienimuotoisia safariretkiä. Eläimet ja ihmiset on eristetty toisistaan vallihaudoilla, joten eläimet eivät koe olevansa vankina kaltereiden takana. Siellä on paljon kasveja ja puita ja alue on niin luonnontilassa, kuin vaan mahdollista.
Sentosan saari
Sentosa on saari aivan Singaporen vieressä ja siellä voi harrastaa kaikenlaisia aktiviteetteja. Saarelta löytyy huvipuisto ja jopa golfia pääsee pelaamaan. Siellä on myöskin hiekkaranta, mutta itseäni hieman siellä uiminen arveluttaa, koska laivaliikenne Singaporen edustalla on todella vilkasta ja suuret laivat laskevat mereen milloin mitäkin. Eli uiminen hoituu sitten kyllä hotellin allasalueella, ellei poikkea Sentosalta löytyvässä vesipuistossa. Haluaisin myöskin kokeilla iFly sisälaskuvarjohyppyä. Se on eräänlainen kammio, jossa alta tuleva ilmavista kannattelee hyppääjää, jolloin voi kokea laskuvarjohypystä saatavan tunteen turvallisesti sisätiloissa. Ehkä sitä voisi myöskin vierailla Madame Tussaudsin vahakabinetissa ihmettelemässä julkkiksia. Se tosin ei niin paljoa kiehdo, mutta jos aikaa jää niin ehkä sitten.
Herkuttelijan Singapore
Singapore on täynnä laadukkaita ravintoloita ja niitä on niin paljon, että joutuu vain valitsemaan muutaman, joissa ehtii käymään. Tosin hieman joutuu tutkimaan hintoja ennen pöydän varaamista, koska joissakin ravintoloissa saattaa illalliselle tulla hintaa satoja euroja. Ei kuitenkaan viitsi lentolipun hintaa kuluttaa yhteen illalliseen. Singaporessa kannattaa kuulemma ehdottomasti kokeilla ruokailua Hawker Centterissä. Kyseessä on eräänlainen katuruokakeskittymä, jossa tosin kaikilla on oma kojunsa, joista käsin myydään erilaisia ruokia. Ne ovat todella hyvissä hinnoissa ja lounasaikaan ne täyttyvätkin toimistotyöntekijöistä. Siellä saa muutamalla Singaporen dollarilla kanariisiannoksen tai nuudeliannoksen. Singapore kun on kyseessä, niin hygieniasta pidetään hyvää huolta ja ruokailla voi huoletta.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:27

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus