“Kaikki näkevät, kuinka spesiaali hän on” – Lauri Markkanen ja Suomen korismaajoukkue tekevät parhaillaan ihmettä

Uudet koripallon ystävät saaneet parhaan mahdollisen kasteen lajin pariin Suomen EM-kisaotteluiden myötä.

Täysi tupa ja tiukat matsit ovat tuoneet areenalle mahtavan tunnelman.
Täysi tupa ja tiukat matsit ovat tuoneet areenalle mahtavan tunnelman.

Rauhoittukaa, koripallon uudet suomalaiset ystävät. Meneillään olevat EM-kotikisat ovat antaneet epätodellisen kuvan maailman toiseksi suosituimmasta urheilulajista. Koris ei ole keskimäärin ihan niin jännittävää, mitä Suomen viimeisimpien pelien perusteella voisi kuvitella.

Suomi on kolmessa pelaamassaan EM-kisapelissä tehnyt vaivaiset kolme pistettä enemmän kuin vastustajansa. Se on poikkeuksellista pelissä, missä joukkue tekee keskimäärin yli 80 pistettä ottelua kohden. Voitot Ranskasta ja Puolasta tulivat tiukimmalla mahdollisella tavalla, vasta jatkoajan jälkeen.

Suomen päällikkönä on toiminut nuori herra Lauri Markkanen. 20-vuotiaan otteet ovat olleet vähintään niin mahtavia, mitä suomalaisfanit osasivat odottaa. Kaveri aloitti aikuisten arvokisat alley-oop-donkilla ja on nyt viimeistellyt kaksi ottelua uskomattomilla suorituksilla jatkoajalla Suomen eduksi. Markkasen donkkeja voi pitää symbolina uudelle tasolle noususta maalle, jonka koripalloa on pelattu aiemmin riman alapuolella ja missä korisfanit ovat tottuneet näkemään donkkeja vain amerikkalaisen NBA-liigan pätkissä.

“Ei minun varmaan edes tarvitse sanoa, että kuinka spesiaali hän on. Kaikki varmasti näkevät sen”, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann sanoi lehdistötilaisuudessa Puola-ottelun jälkeen.

Dettmann on povannut Markkasesta jopa kaikkien aikojen suomalaisurheilijaa. Toistaiseksi on nähty vasta alkusoitto, joka povaa suurta tulevaisuutta.

Puolaa vastaan Suomi oli vielä minuuttia ennen loppua kahdeksan pistettä perässä. Tilastojen valossa todennäköisyys voitolle oli tuossa vaiheessa 0,4 prosenttia. Onneksi tilastot eivät Markkasta ja kumppaneita häiritse.

Puola-matsi vei Suomen lähelle jatkopaikkaa Turkin Istanbulissa pelattaviin loppupeleihin. Siellä vastus ei helpotu yhtään, mutta joukkue joka on jo voittanut Puolan ja Ranskan, voi mennä vaikka mestaruuteen saakka. Se on iso saavutus jengille, jonka kymmenvuotisen taipaleen pohjamudista Euroopan huipulle Markkasen mukaantulo sinetöi.

Suomen pelitapahtuma Hartwall Areenalla on ollut eeppinen tilaisuus. 12 000 hengen yleisö elää joka hetken mukana, cheerleaderit hoitavat oman hommansa erittäin tyylikkäästi ja Amanda Harkimon dj:nä valitsema musa paukkuu moitteettomalla äänentoistolla hallissa. Harkimon kokemus lätkäpelien dj:nä näkyy siinä, että hän osaa ajoittaa teknohumpan tai räppibiitin putoamaan juuri oikealla tavalla inspiroivasti ennen pelitapahtumia ja niiden välissä.

Vielä on edessä kohtaamiset lajin mahtimaa Kreikan (tiistaina) ja Islannin kanssa (keskiviikkona). Näistä Islannin pitäisi olla helpompi vastus, mutta joukkueen mukana tulleet 2000 fania ovat varmasti eri mieltä.

Jos et vielä ole päässyt paikalle, suosittelemme vahvasti hankkimaan keinolla millä hyvänsä lipun jompaan kumpaan Suomen jäljellä olevista matseista ja samalla näkemään palan tulevaa suomalaista urheiluhistoriaa Markkasen ensimmäisten maajoukkuepelien muodossa.

Lauri Markkanen aloitti ensimmäiset aikuisten arvokisansa alley-oop-donkilla.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi