“Mikä tai kuka saa 10-vuotiaan juomaan itsensä tukevaan humalaan?” – poliisi huolissaan lasten käyttäytymisestä Vantaalla

Sivulliset pelastivat 20 asteen pakkaseen sammuneen nuoren tytön.

Kuva: pololia / Fotolia

Itä-Uudenmaan poliisi on syystäkin huolissaan. Tikkurilassa on nähty useaan otteeseen 10-14-vuotiaita lapsia, jotka toikkaroivat päissään, pilvessä ja lääkkeiden vaikutuksen alaisena.

“Selvitämme yhdessä lastensuojelun ja nuorisopalvelujen kanssa, mistä lapset päihteitä hankkivat ja mikä tai kuka saa esimerkiksi 10-vuotiaan juomaan itsensä tukevaan humalaan?, Itä-Uudenmaan poliisilaitos kirjoittaa Facebook-postauksessaan.

Pahimmillaan sekoilu voi johtaa traagisiin seurauksiin. Poliisi kertoo sivullisten pelastaneen jokin aika sitten Tikkurilan keskustassa 20 asteen pakkasessa lumihankeen sammuneen tytön ja auttaneen hänet sairaalahoitoon.

Mistään koko ikäpolven läpäisevästä ongelmasta ei voida tämän tapauksen perusteella puhua. Pikemminkin on kyse yleisestä kehityksestä, jossa päihteidenkäytön jakolinjat syvenevät ja ongelmat keskittyvät tietylle porukalle.

Alkoholin käyttö on vähentynyt koko kansan tasolla jo kymmenen vuotta. Juodut litrat keskittyvät yhä enemmän ongelmakäyttäjille ja nuorten keskuudessa dokaamisesta on tullut entistä harvinaisempaa. Samaan aikaan syrjäytyminen lisääntyy ja kun osa porukasta tippuu kyydistä, myös päihteet tulevat kuvioihin. Kun ongelmat ovat syviä, ne valuvat myös nuorempiin ikäluokkiin.

Luonnollisesti vain marginaalinen osa Vantaan lapsista sekoilee Tikkurilan asemalla, mutta se pieni joukko joka sitä tekee, pistää syystäkin silmään. Lasten kohdalla ei tunneta päihteiden viihdekäyttöä, vaan kyse on aina ongelmasta. Erilaisten päihteiden vaikutuksesta kehittyville aivoille tiedetään liian vähän, mutta on syytä olettaa että riippuvuudet ja muut riskit vaikuttavat raskaimmin juuri kehittyvään nuoreen.

“Lapset eivät useinkaan itse ymmärrä, miten raju vaikutus päihteillä voi heidän kehoihinsa olla. Kun päihdekokeilut aloitetaan hyvin nuorina ja kerta-annokset ovat suuria, voivat seuraukset olla lapselle erittäin vaarallisia”, poliisi kirjoittaa päivityksessään.

Sekoilu tallentuu someen

Kun kaveri sekoilee, toista naurattaa. Joku saattaa saada naurusta itsevarmuutta, vaikka tosiasiassa tekee itsensä naurunalaiseksi pahimmalla mahdollisella tavalla.

“Päihteiden käytön lisäksi ilmiöön on liittynyt kuvaamista. Lapset ovat jakaneet kuvia ja videoita humalaisista tai sammuneista kavereistaan sosiaalisessa mediassa. On hämmästyttävää, miten monelle lapselle ja heidän humalaisista kuvistaan huolestuneille vanhemmille tulee edelleen yllätyksenä se, ettei asialle ole jälkikäteen juuri mitään tehtävissä, jos epäedullisia kuvia tai videoita on jaettu nettiin.”

Somen ja viestiketjujen kautta sekoilu välittyy erittäin laajalle joukolle tai päätyy pahimmillaan meemiksi. Sekoilevalle “Jonnelle” netissä naureskellessa ei tule ajateltua, millainen kolaus omien toilailuiden leviäminen voi olla kehittyvän nuoren itsetunnolle.

Miten tilanteeseen puututaan?

Poliisi kehoittaa ihmisiä soittamaan hätänumeroon, jos he törmäävät humalatilassa oleviin lapsiin.

“Myös lasten tulisi huolehtia kavereistaan ja soittaa rohkeasti apua, kun huomaavat, ettei kaveri voi enää hyvin. Vaikka lapsi olisi itsekin hölmöillyt, ei kaverin huonosta voinnista saisi jättää rangaistuksen pelossakaan ilmoittamatta!” poliisi painottaa.

Lapsille ei pidä hakea viinaa, eikä välittää huumeita. Jos näkee jonkun niin tekevän, asiaan voi puuttua kohteliaasti.

Valitettavasti lapsia ei voi täysin estää saamasta käsiinsä päihteitä, jos he niitä ovat päättäneet hankkia. Siksi todellinen ja vaikeampi muutos pitäisi tapahtua ylätasolla, jossa vähennetään syrjäytymistä ja perheiden pahoinvointia sekä luodaan lapsille ja nuorille matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi