Toinen ostajaehdokas olisi valmis yhteispeliin konepajan alueella, mutta se ei jo miljoona euroa sijoittanutta Oreckia kiinnosta

Vallilan konepajan alueen ostajaehdokkaat odottavat VR:n päätöstä.

Vallilan Konepajan ympärillä käytävä keskustelu etenee. Yle kertoi ensin Bruce Oreckin ohella toisen ostajaehdokkaan Konepajan Kokoonpanohallille olevan Vallilan Ratapiha Oy, joka kertoo sivuillaan suunnitelmistaan alueen suhteen.

Pääkaupunkiseudulla kiinteistökehitystä tehneen yhtiön suunnitelmiin kuuluu Bruno Granholmin aukion ympärille rakentuva “kaupunkilaisten tori” eli uusia palveluita kuten kauppahalli, ravintoloita, työtiloja ja panimo. Yhtiö ehti joulukuussa hankkimaan VR:ltä kolme rakennusta, Pajan, Voimalan ja Lasipalatsin, aukion ympäriltä. Nyt keskustelun ytimessä on Kokoonpanohalli eli Bruno-nimellä tällä hetkellä toimiva tapahtumatila, jonka Oreck oletti pääsevänsä ostamaan.

Yle jatkoi uutisen parissa keskiviikkona, kun Vallilan Ratapiha Oy:n sivuilta oli kadonnut tieto neuvotteluista VR:n kanssa kiinteistön ostosta. Samalla sivuilta katosi tietoja Kokoonpanohallin suunnitelmista.

"Neuvottelumme VR Groupin kanssa alueen muista kiinteistöistä jatkuvat ja toivomme pääsevämme kehittämään niitä visiomme hengessä”, oli sivuilla lukenut vielä keskiviikkona aamulla, mutta iltaan mennessä tieto oli poistettu, eikä yhtiö suostunut kommentoimaan muutosta Ylelle. Sen sijaan yhtiön johtoon kuuluva Henrik Hemmilä kommentoi, kuinka hänen mukaansa kaikki alueesta kiinnostuneet toimijat voisivat mahtua alueelle.

Oreckia tämä ei kiinnosta, koska hänen mukaansa projekti on siihen liian monimutkainen.

“Rakennukset ovat vanhoja ja eriskummallisesti rakennettuja. Niiden kunnostus on työlästä ja siihen tarvitaan tarkkaa suunnitelmaa”, Oreck sanoi Ylelle.

Oreck kertoo käyttäneensä kaupan valmisteluun noin miljoona euroa. Hän on sanonut myös olevansa valmis viemään asian oikeuteen.

Konepaja-liike on kansalaisaktivistien yhteisö, joka on päätynyt pitämään Oreckin puolta tilanteessa. Adressi Vallilan konepajan tulevaisuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta on kerännyt jo noin 6 500 allekirjoitusta.

Konepaja-liike on saanut kasaan myös erillisen kannanoton, jonka on allekirjoittanut joukko kaupunkikulttuurista kiinnostuneita vaikuttajia. Peter Vesterbackan, Jasper Pääkkösen, Sami Yaffan, Alex Niemisen ja kumppaneiden allekirjoittama kannanotto mainitsee VR:n tekevän toiminnallaan Suomen kasvulle karhunpalveluksen.

Kuva: Konepaja-liike / Facebook

Vaikkei Vallilan Ratapiha Oy:n suunnitelmatkaan vaikuta huonoilta, on Oreckin The Train Factory -suunnitelmaa helppo kannattaa monestakin syystä. Yksi keskeisin niistä ovat mittavat selvitykset, joita Oreck on suostunut omalla kustannuksellaan tekemään vaativien rakennusprojektien edessä. Konepaja-liike kiittää Oreckia erityisesti avoimuudesta, joka on näkynyt muun muassa aiheen ympärillä järjestettyjen asukasiltojen suhteen. Lisäksi Oreckilta löytyy historiastaan New Orleansin museoviraston johtajan virka, jonka aikana hän on päättänyt merkittävien historiallisten kohteiden entisöinnistä.

Kaikesta päätellen VR on ottanut aikalisän kiinteistön myynnissä. Ehkä kansalaisten aktiivisuus asiassa on saanut jopa heidät ymmärtämään omien toimintatapojensa kyseenalaisuuden.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi