Yle: Länsimetron uusi pomo johti edellisessä duunissaan VR:n ratayhtiön miljoonien tappioihin ja laatuongelmiin

Länsimetron uusi toimitusjohtaja Ville Saksi uskoo avoimuuteen, ihan niin kuin entinen toimarikin uskoi hommaan lähtiessään.

Kuva: Antti T. Nissinen / Flickr.com (cc)

Länsimetron nyt jo entinen toimitusjohtaja Matti Kokkinen ei ollut väärässä sanoessaan Taloussanomille vuonna 2007, ettei viiden vuoden päästä uutisissa otsikot huuda länsimetron skandaaleista.

“Meillä on länsimetrohankkeessa selkeä käsitys, että toiminta on mahdollisimman selkeää ja avointa. Metrokähinöitä vältetään kuin myrkkyä”, Kokkinen sanoi Taloussanomille 2007.

Viiden sijaan kesti kymmenen vuotta, että otsikot tulivat.

Nyt Kokkinen on saanut kenkää. Länsimetron kustannusarvio on noussut alkuperäisestä Espoon poliitikkojen 450 miljoonaan euron arviosta 1,2 miljardiin euroon ja aikataulu venynyt vuosikausia. Viimeisin tieto valmistumisesta on, ettei länsimetro pääse liikkeelle vielä tammikuussa 2017, kuten viimeisimmät lupaukset kuuluivat.

Ensin heitettiin syrjään Kokkisen toiveet avoimuudesta ja sitten itse Kokkinen. Entinen toimitusjohtaja on muun muassa selittänyt metron viivästymistä turvallisuustesteillä, vaikkei niitä oltu edes päästy aloittamaan siinä vaiheessa. Avoimen ja julkisen käsittelyn sijaan metron rakennusongelmista käydään oikeudenkäyntejä vielä vuosia. Kun ongelmia on ilmennyt, niistä on kerrottu yleisölle vasta viimeisellä mahdollisella hetkellä. Rakennustyömailla aikataulun venyminen on arvattu jo pitkään, mutta julkisuuteen asiasta on lupa kommentoida vain Kokkisella sekä Länsimetron hallituksen puheenjohtajalla Olli Isotalolla

Katastrofin keskellä voi olla vaikea löytää laivalle sopivaa uutta kapteenia. Länsimetrolle sellainen löytyi läheltä, VR-konsernin ratayhtiöstä VR Trackista, jonka entinen toimitusjohtaja Ville Saksi siirtyy nyt johtamaan Länsimetro Oy:tä.

Saksi irtisanoutui VR Trackin toimitusjohtajan pallilta syyskuussa. Yle kertoo, ettei Saksin aika VR:n ratayhtiön johdossa sujunut ongelmitta. VR Track teki Saksin kaudella Ruotsissa kunnossapitosopimuksen, joka on sittemmin osoittautunut raskaasti tappiolliseksi. Vielä vuonna 2014 VR Trackin ruotsalainen tytäryhtiö teki pientä voittoa, mutta Etelä-Ruotsin rataosuudesta solmitun sopimuksen myötä 5 miljoonan kruunun liikevoitto muuttui 25 miljoonan kruunun tappioiksi.

Yle kertoo myös, kuinka Liikennevirasto on antanut tiukkaa palautetta VR Trackin toiminnasta Suomessa. Liikennevirasto sulki tänä syksynä VR Trackin pois Pohjanmaan-radan kunnossapidon tarjouskilpailusta.

“Valtion Rautateiden ratayhtiötä ei siis laiminlyöntiensä vuoksi päästetty pitämään valtion rautatietä kunnossa”, Ylen uutisessa kerrotaan.

Hesarin mukaan Saksi uskoo avoimuuteen lähtiessään johtamaan länsimetroa. Hän kertoo, ettei saa enää kommentoida VR Trackin asioita. Lähtö VR:n ratayhtiöstä ei hänen mukaansa kuitenkaan liittynyt länsimetroon, vaan mahdollisuus tarjoutui vasta myöhemmin.

2 kommenttia

Linja hukassa?

18.11.2016 13:14

Ois parasta jos vaan keskittyisitte suoltamaan sitä pinnallista höttöä mitä Cityssä on tehty tähänkin asti ja jättäisitte vakavasti otettavat aiheet vakavasti otettaville medioille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kostea-anaali

17.4.2017 17:35

Aika negatiivinen ihminen olet. Keksi jotain tekemistä

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi