Pornonäyttelijä Kali Sudhra: “Minä saan sinut tulemaan, joten sinun pitää maksaa siitä”

Aikuisviihteen kuluttamiseen tulisi suhtautua samalla tavalla, kuin musiikkiin tai elokuviin.

Ensimmäinen kerta kameran edessä hermostutti Kali Sudhraa, vaikka hän ei harrastanut siinä seksiä. Hän on näytellyt kolmessa Erika Lustin XConfessions -sarjan tuotannossa, jotka ovat ihmisten lähettämien seksifantasioiden perusteella tehtyjä pornoelokuvia. Sudhra on työskennellyt alalla kahdeksan kuukautta.

“Kerran menin töihin niin, että minulla oli ensimmäinen kuukautispäivä ja kohtauksessa käytetty lelu liikutti tamponiani. Squirttasin, katsoin alas ja huomasin että verta oli kaikkialla. Se oli kuin kauhupornoa, mutta onneksi kuvaustilanteessa oli pimeää. Nauroimme vastanäyttelijäni kanssa koko asialle, hän oli niin ihana”, Sudhra kuvailee.

Yleinen harhaluulo on, että alalla työskentelevät elävät luksuselämää ja ansaitsevat suuria summia. Sudhra sanoo suoraan olevansa työväenluokkaa ja matkustavansa töihin pyörällä. Faneilleen hän vastaa tekevänsä enemmän pornoa sitten kun löytää lisää tuotantoja, joista saa palkkaa. Alan suurimpia ongelmia ovat tällä hetkellä sivustot, joihin ladataan kaikki sisältö ilmaiseksi katsottavaksi.

“Tietysti on vaikeaa saada ihmiset maksamaan pornosta. Kun on tietoinen siitä, että pornon tekeminen on työtä, silloin haluaa myös ostaa sitä. Pornoon pitää suhtautua samalla lailla kuin muuhunkin kuluttamiseen. Musiikki ja elokuvat tuovat sinulle iloa ja auttavat unohtamaan kuinka paska maailma on. Minä saan sinut tulemaan, joten sinun pitää maksaa siitä”, Sudhra sanoo.

Ei-valkoinen queer-nainen on harvinainen näky pornoalalla. Sudhra haluaa, että ei-valkoisia ihmisiä ei fetisoida tai nähdä pelkästään eksoottisina. Hän haastaa heteronormin, jossa valkoinen mies ja nainen ovat yhdynnässä. Ei-valkoisia ja ei-heteroita ihmisiä näkee vähemmän mediassa, sama pätee myös pornoon.

“Seksikaupat ovat täynnä heteropaskaa. Valtavirtaporno on tehty heteroille. Miksi transihmiset ja muunsukupuoliset jätetään ulkopuolelle? Ihmisillä on tuhansia erilaisia himon kohteita. Näytämme niin paljon heteroiden halua, että monipuolisuus unohtuu täysin. Erilaisten ihmisten edustaminen on tärkeää. Kun näin nuorena valtavirtapornoa, luulin olevani outo ja vääränlainen”, Sudhra sanoo.

Erilaisten ihmisten näyttäminen pornossa on vallankumouksellista. Sudhran työ pornon parissa on intersektionaalista feminismiä. Hän taistelee sekä naiseuden, queeriuden, että ei-valkoisten ihmisten puolesta. Sudhra haluaa olla roolimalli nuorille, jotta he eivät luulisi olevansa yksin erilaisten identiteettiensä kanssa.

“Narratiivi, jossa valkoiset ihmiset ovat puhtaita ja viattomia on vahingollinen. Miksen minä voi olla naapurintytön roolissa? Ei-valkoiset ihmiset on yliseksualisoitu ja objektifioitu valtavirtapornossa täysin ja se on väkivaltaista. Meidät kaikki pitäisi nähdä samassa valossa”, Sudhra sanoo.

Pornomaailmassa näkyvät asenteet voivat kääntyä myös oikeaan elämään. Sudhran mukaan haitalliset stereotypiat johtavat siihen, että emme kohtele ihmisiä samalla tavalla. Hän aikoo jatkaa työtään tasa-arvoisemman pornoteollisuuden puolesta vielä pitkään.

“Rakastan työtäni, elän ja hengitän sitä. Haluan tehdä pornoa kymmenen vuoden päästä. Yhteiskunnan mielestä yli 30-vuotias ei voi olla seksikäs, eikä olla pornonäyttelijä, mutta se ei ole totta. Sen lisäksi haluan vielä joskus käsikirjoittaa ja tuottaa oman elokuvan”, Sudhra sanoo.

1 kommentti

Payperplay

4.11.2017 15:20

Eli Kalille pitäisi maksaa siitä, että hän tekee pornoa joka ei kiinnosta massoja? Ei se pelkkä suojaväri toimi kuin Kelassa. Toki Kelassa saa lisäpisteitä myös lesboudesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi