Festariperuutus ei ole järjestäjän vika, jos päätös on artistin – Flow-perjantai menetti energiaa muutosten myötä

Pyhimys siirtyy alkuillasta loppuiltaan, Earl Sweatshirt päälavalla jo alkuillasta. Solangen soul korvaa Cardi B:n raa'an energian.

Kuva: Flow Festival / Koptercam Petri Anttila

Festarikauden mammutti Flow Festival on monen muun festarin tavoin joutunut kärsimään tänä vuonna muutoksista artistikattaukseensa. Tapahtuman ehkä isoin nimi Cardi B perui jokin aika sitten Flow’n lisäksi kaikki Euroopan keikkansa. Viikko sitten räppäri Cupcakke peruutti esiintymisensä Flow’ssa. Hänet korvasi Tommy Genesis ja Cardi B:n tilalle saatiin säädettyä kovista livevedoista ja Beyoncén siskoudestaan tuttu Solange.

Solange
Solange Kuva: Flow Festival

Ruisrockissa koettiin myös kesällä epäonnea räppäreiden suhteen, kun ensin Travis Scott peruutti jo kolmannen kerran peräkkäin Suomen keikkansa (kaksi kertaa aiemmin Blockfesteillä 2016 ja 2018). Festari sai buukattua Turkuun toisen maailmanluokan hiphop-aktin Migosin, mutta heidänkin keikka jäi näkemättä kun lennot Suomeen eivät natsanneet.

Weekendissä perui Swedish House Mafia, joka poissaollessaankin onnistui lavavaatimuksillaan aiheuttamaan ruuhkaa alueella vaadittuaan suosittua Alan Walkeria esiintymään pienemmällä lavalla.

Sidewaysissa peruutti Lizzo. Ilosaarirock selvisi säikähdyksellä, kun sai hoidettua pääesiintyjä Rae Sremmurdille uuden lentokoneen hajonneen tilalle. 

Onneksi ASAP Rocky vapautettiin vankeudesta Ruotsissa, jotta tuleva Blockfestin keikka on ylipäätään mahdollinen.

Vuosien varrella peruutuksia on ilmennyt eri toten hiphop-artistien kohdalla. Näyttää siltä, että osalla artisteista on isoja ongelmia ainakin kalenterinhallinnan ja lentokoneiden kanssa. Todellisia syitä peruutusten takaa voi olla vaikea kaivaa esiin.

Vaikka sopimuksia rikottaisiin räikeästi, sanktiot saattavat olla heikot. Kun peruutus tapahtuu, järjestäjät joutuvat tekemään lippuhinnan palauttamisen tai korvaavien artistien kanssa kipeitä päätöksiä nopeassa aikataulussa.

“Maksoinko turhaan?”

Ikävimpiä peruutukset ovat silloin, kun lipunmyyntiä on ehditty tehdä vahvasti peruuttavan artistin kautta.

Cardi B on varmasti yksi tärkeimpiä yksittäisiä artisteja, joka on saanut jengin innostumaan Flow’sta tänä vuonna ja vaikka tilalle saatiin kova korvaaja, on Cardin poisjäänti todennäköisesti yksi tärkeimpiä syitä siihen, että Flow’n Facebook-sivulla tapahtuvassa lippujen kaupittelussa on mukana yllättävän paljon myös niitä, jotka haluavat luopua lipuistaan.

Välillä peruutukset ovat vähemmän yllättäviä. Snoop Doggin piti tulla viime kesäksi Helsingin Jäähallille DJ Snoopadelic -nimellä dj-keikalle. Keikka peruttiin viime hetkessä ja tilalle luvattiin välittömästi “kunnon keikkaa” eli Snoop Doggin artistiliveä jäähallille seuraavaksi kesäksi.

Klangin toimituksessa huomattiin, että Snoop Dogg itse näytti olevan alusta asti menossa Kanadaan isoille bluesfestareille samana päivänä. Vain kanadalaisfestarit näkyivät artistin some-kalentereissa, mutta se ei estänyt romanialaisyritys Phoenix Entertainment Agency SRL:ää jatkamasta lippujen myymistä.

Nyt Rumba kertoo Romanian poliisin tutkivan yrityksen toimia ja että lipunostajat voivat yrittää saada lippujensa hinnan takaisin luottoyhtiöidensä kautta. Romanialaisyritystä viranomaiset eivät ole enää tavoittaneet.

Olisi kiinnostava tietää, onko Snoop Dogg itse ollut missään vaiheessa tietoinen kaavailluista Helsingin keikoista?

Earl Sweatshirt
Earl Sweatshirt Kuva: Flow Festival

“Pieniä” muutoksia

Toisinaan selvitään muutoksilla aikatauluun, jotta logistinen palapeli saadaan loksahtamaan kohdalleen. Flow tiedotti “hienoisista” muutoksista perjantain ohjelmaansa: jenkkiräppäri Earl Sweatshirt siirtyy puolen yön telttakeikaltaan seitsemäksi päälavalle ja teltan ottaa haltuun vuorokauden vaihtuessa Pyhimys, jonka piti esiintyä alun perin aiemmin päälavalla.

Ymmärrettävästi festari haluaa maalata muutoksen mahdollisimman pieneksi, mutta viime hetkellä tapahtunut muutos ei voi olla kirpaisematta, sillä artistien järjestys ja valitut lavat ovat harvemmin sattumaa ja festarijärjestäjillä on mielessään koko illan “tarina”, joka rakentuu vaihtelevien keikkojen kautta.

Nyt suunniteltuun tarinaan tuli muutos. Hitusen pompöösi, rauhallinen ja ympäri Suomen festarilavoilla moneen kertaan nähty Pyhimyksen keikka olisi ollut loogisempi alkuillan tunnelman rakentaja päälavalla, kun taas Earl Sweatshirtin energia olisi toiminut paremmin pimentyneessä illassa hikisessä teltassa.

Nyt Flow joutui tekemään vaihtokaupan, jossa perjantain loppuillasta poistui reilusti raakaa energiaa ja siitä tuli rauhallisempi Pyhimyksen ja Solangen myötä ja Cardi B:n jäätyä pois.

Tämän jutun ei ole tarkoitus sanoa, että festarit ovat perseestä, koska artistit peruuttavat, vaan avata yleistyvää ilmiötä. Festareiden ja keikkajärjestäjien pitää kehittyä ostajina ja luoda luotettavia suhteita artiseja välittäviin tahoihin, mutta ei järjestäjiä voi syyttää, jos artisti päättää rikkoa sopimustaan tai eteen tulee oikeasti peruuttamattomia esteitä.

Peruutus voi olla myös mahdollisuus ja harvoin festareille kannattaa mennä yksittäiseen artistiin ripustautuneena. Etenkin Flow tarjoilee niin monipuolisen ja parhaillaan arvaamattoman kattauksen musiikkia, että Cardi B:n perään itkeminen on aivan turhaa. Etenkin kun tilalle saatiin Solange, jota BBC juuri ylisti upeasta Lontoon keikastaan. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi