Glorian tarina tuli päätökseen, mutta sama kulttuuri saa nyt kodin Suvilahden Tiivistämöltä

Luvassa keikkoja, klubeja, tanssia ja festareita. Avajaisia vietetään Planet Suvilahti -tapahtumassa syyskuussa.

Tiivistämö on tuttu muun muassa Visio-festivaalin tapahtumapaikkana.
Tiivistämö on tuttu muun muassa Visio-festivaalin tapahtumapaikkana. Kuva: Iina Kaikko

Kun kulttuuriareena Gloria lopetti toimintansa Punavuoressa keväällä, jäi Helsingin nuorten kulttuurielämään iso aukko. Onneksi aukolle oli jo paikka suunniteltuna toiselta puolelta kaupunkia Suvilahdesta, kun Flow’sta ja monista muista tapahtumista tuttu tila Tiivistämö ottaa pallon haltuun ja jatkaa Glorian toimintaa.

Jatkossa Tiivistämössä tarjoillaan ympäri vuoden kulttuuri- ja taide-elämyksiä. Tarjolla on muuntautumiskykyiset ja laadukkaat tilat, joissa tullaan näkemään paljon erilaista toimintaa. Syksyn ohjelmistoon kuuluu keikkoja, klubeja, tanssitapahtumia ja pieniä festareita. Avajaisia vietetään 21. syyskuuta Planet Suvilahti -tapahtuman yhteydessä.

“On upea asia, että uusi tapahtumatila löytyi juuri Suvilahdesta. Helsingin kaupungin strategisena linjauksena on kehittää alueesta kansainvälisesti erottuva, pysyvä tapahtuma-alue ja kaupungin nuorisopalveluiden ylläpitämän Tiivistämön sijoittuminen alueelle tukee omalta osaltaan hyvin tätä tavoitetta, iloitsee toiminnanjohtaja Pekka Mönttinen.

Tiivistämön ohjelmatuotanto tapahtuu yhteistyössä erilaisten yhteisöjen, tapahtumajärjestäjien ja taiteilijoiden kanssa ja ohjelmaa suunnataa etenkin nuorille ja nuorille aikuisille. Tiivistämö tarjoaa myös työharjoittelupaikkoja ja käytännön kokemusta kulttuurialasta kiinnostuneille.

Planet Suvilahti

Planet Suvilahti -tapahtumassa syksyinen tunnelma valtaa koko alueen ja tarjolla on erilaista puuhaa lapsille, nuorille ja aikuisille.

Tiivistämöllä starttaa teemakuukausi, joka saa värinsä Flowers of Life -kollektiivin ja Matlock Visualsin valoa ja videota yhdistävästä installaatiosta. Tiivistämön ensimmäisen kuukauden tapahtumat tapahtuvat kaikki installaation sisällä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi