Hans Välimäki avautuu no show -asiakkaista: "Jokainen euro on tällä hetkellä enemmän kuin tarpeen"

Jos et pääsekkään paikalle, muista perua tekemäsi pöytävaraus.

Kuva: Wolfcom

Ravintola Penèlopea ja Bistro Bardotia pyörittävä huippukokki Hans Välimäki julkaisi Instagramissa päivityksen, jossa hän muistuttaa asiakkaita pienestä, mutta hyvin tärkeästä asiasta. Viime aikoina, ja etenkin viime viikonloppuna, Välimäki kertoo ravintoloissa olleen poikkeuksellisen paljon niin kutsuttuja "no show" -asiakkaita, eli niitä jotka olivat tehneet pöytävarauksen ravintolaan, mutta eivät koskaan saapuneet paikalle.

Peruminen ei maksa vaivaa

Äkillisiä menoja ja suunnitelmanmuutoksia sattuu aina, mutta päivityksessä Välimäki toivoo, että asiakkaat muistaisivat perua pöytävarauksen.

"Kannattaa muistaa, että jos olet jostain syystä estynyt menemästä ravintolaan, niin olisi hyvin asiallista ja hyvien tapojen mukaista ilmoittaa siitä asianosaisille", Välimäki toteaa.

Peruminen on tärkeää muistaa aina, mutta etenkin juuri tällä hetkellä, kun ravintolat kamppailevat koronakriisin keskellä.

"Semminkin, kun jokainen euro on tällä hetkellä enemmän kuin tarpeen, ja siihen paikalle voisi tulla joku muu."

Eikä peruminen ei ota sen enempää vaivaa kuin itse varauksenkin tekeminen, päivityksessä muistutetaan.

1 kommentti

Punakynä

24.11.2020 18:03

'Peruminen ei maksa vaivaa' tarkoittaa, että peruminen ei kannata ja näinhän Välimäki päivityksessään ei ole sanonut. Asia kääntyi tuossa Cityn väliotsikossa ihan päälaelleen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi