
Halloweenin aikaan sosiaalinen media täyttyy toinen toistaan hurjemmista ja luovemmista asuista – ja tänä vuonna kotimaiset ja kansainväliset somevaikuttajat veivät juhlapukeutumisen täysin uudelle tasolle.
Monien julkaisemissa kuvissa näkyy aivan hätkähdyttäviä Halloween-lookeja, joissa ei ole
mitään sattumanvaraista. Jokainen yksityiskohta on selvästi mietitty loppuun asti – meikit, hiukset, vaatteet ja lavastukset tukevat kokonaisuutta tavalla, joka saa seuraajat pysähtymään ja ihastelemaan.
Asujen takana on nähty tunteja valmistelua, suunnittelua ja huolellista käsityötä. Moni vaikuttaja on tehnyt pukunsa itse tai työskennellyt ammattilaisten kanssa saadakseen juuri haluamansa lopputuloksen.
1. Corpse pride
Somevaikuttaja @sydneynicoleaddams asukokonaisuus on saanut inspiraationsa Tim Burtonin animaatiohahmo Emilystä, joka on toinen päähahmo Corpse pride -elokuvassa.
2. Myös pienillä kikoilla pääsee pitkälle
@emmafarrellmakeup -tililtä voi ammentaa inspiraatiota monenlaisiin halloween-meikkeihin. Meikkitaitelija ainakin saa maskeerauksen näyttämään äärimmäisen helpolta, mutta hän näyttää miten helposti syntyy monenlaisia meikkauksia, joihin ei tarvitse laittaa liikaa aikaa tai rahaa.
3. Suomalainen meikkitaitelija tuo omaperäisyyttä
@jasmiinamua kirjoittaa julkaisunsa yhteydessä seuraavaa:
"Luovilla ihmisillä on päässään valtavasti upeita ideoita ja mielikuvitus, joka ylittää todellisuuden rajat — mutta epävarmuus tai toisten mielipiteet voivat muuttaa lopputuloksen. On usein helpompaa hillitä omaa luovuuttaan ja tulla pidetyksi, kuin olla aito ja ottaa riski, ettei oma taide miellytä kaikkia."
Jasmiinan steam punk -henkinen puku mallin päällä ei varsinaisesti ole Halloweenia varten suunniteltu, mutta hän näyttää suuntaa sille, miten asukokonaisuuksissa vain taivas on rajana.
Esimerkkien on tarkoitus antaa osviittaa sille, miten mielikuvitusta saa käyttää vuoden pelottavimman juhlan aikana.
Lähde: artistien Instagram-tilit





