Ensi kesänä Suomessa saadaan nautittia erikoista herkkua, kun maailman tunnetuimmista henkilöistä muodostuva trio nousee Kaisaniemenpuiston lavalle. Lukuisista elokuvarooleistaan tunnettu Johnny Depp, musiikkimaailman kestosuosikki Alice Cooper ja Aerosmithin perustajajäsen Joe Perry ovat Hollywood Vampires -superbändin perustajia. Tämä must see -yhtye esiintyy Helsingissä sunnuntaina 10. kesäkuuta.
Hollywood Vampires perustettin vuonna 2015, mutta idea sai alkunsa vuosia aiemmin vampyyrielokuvan Dark Shadowsin kuvauksista, jota Depp tähditti.
"Ideaksi tuli perustaa yhden illan pubibändi, joka soittaa covereita", kertoo Cooper yhtyeen syntyperästä RockCult.ru:n haastattelussa.
Ensi kesänä tapahtuva konsertti on osa rockmusiikin täyteistä festivaalipäivää, sillä sitä ennen Kaisaniemen lavalle nousevat kotimainen trash-metallin suursuosikki Lost Society sekä Olli Hermanin, Alexi Laihon, Archie Cruzin ja Jussi69:n muodostama The Local Band.
Luvassa on isot bileet, sillä jokaisella Hollywood Vampiresin jäsenellä on jo entuudestaan massiiviset fanilaumat. Liput keikalle ovat alkaen 79,50 euroa.
Tässä alkupalaksi bändin Whole Lotta Love -kappale.
Hollywood Vampires, Lost Society ja The Local Band Kaisaniemen puistossa, Helsingissä, sunnuntaina 10. kesäkuuta. Portit avautuvat kello 15.00. Kenttäliput alkaen 79,50 euroa sekä Priority-K-18-liput alkaen 99,50 euroa Menolipusta ja Ticketmasterista.