“Koko ala on muuttunut ympärillä, mutta me ei olla muututtu mihinkään” – Malmin Korupaja erottuu joukosta

Sepäntaito on katoava luonnonvara. Malmin Korupaja valmistaa sormuksia ja muita koruja toiveidesi mukaan kierrätyskullasta.

Tällä neljän karaatin timanttisormuksella on arvoa yli 200 000 euroa.
Tällä neljän karaatin timanttisormuksella on arvoa yli 200 000 euroa.

Yhteistyössä Malmin Korupaja

Malmin Korupaja on palvellut samassa paikassa Ylä-Malmilla jo 25 vuoden ajan. Mestassa ollaan ylpeitä paitsi omasta rosoisesta lähiöstä, myös perinteisestä kultasepän taidosta, josta on tullut vuosien varrella Suomessakin katoava luonnonvara.

“Koko ala on muuttunut ympärillä, mutta me ei olla muututtu mihinkään”, sanoo isänsä jalanjäljissä Malmin Korupajaa siskonsa kanssa pyörittävä Pasi Suninmäki.

Malmilla siis kultasepänliikkeestä löytyy ihan oikeita kultaseppiä, kun ylivoimaisesti suurin osa alan markkinoista on keskittynyt yhden asiakaspalvelijan myymälöihin, joissa ei ole sepästä tietoakaan.

Malmilla kultaseppien käsittelyssä viihtyvät erityisesti sormukset.

“Kaikki tapahtuu niin sanotusta romukullasta. Ensin jaotellaan eri pitoisuudet erikseen, sitten sulatetaan harkoiksi. Sen jälkeen harkkoa aletaan työstää erilaisilla valsseilla ja vasaroilla. Yleensä tehdään sormus. Ollaan me tehty paljon muutakin, esimerkiksi kultainen puttimaila, jota käytetään golf-kentällä”, Suninmäki kertoo pajasta, josta löytyy vuosikymmenten kokemus jalometallien käsittelystä.

Malmin myymälän puoli on täynnä tavaraa kelloista, korujen kautta erilaisiin lahjatavaroihin, mutta myymälä on sivuroolissa suhteessa pääbisnekseen eli sormusten, erityisesti kihlasormusten teettämiseen nähden. Taika tapahtuu siis isolta osin takahuoneen pienessä pajassa, missä sepät valmistavat sormuksia asiakkaiden toiveiden mukaisesti sekä huoltavat niitä ja muita koruja.

Sormuksen voi teettää esimerkiksi omista vanhoista koruista ja korupaja toivookin saavansa ihmisiltä kierrätyskultaa käyttöönsä.

Elämän tärkein koru haetaan kauempaakin

Keskittyminen vihkisormuksiin selittää osaltaan liikkeen sijaintia Malmilla. Kun asiakkaita tulee Oulusta ja Tampereelta asti hakemaan vihkisormuksiaan, ei keskeinen sijainti Helsingissä ole pääasia. Alan muutosten myötä pääkaupunkiseudun sisälläkin osataan suunnata Malmille, kun tarvetta on korujen teettämiselle tai huollolle.

Timanttisormusten mallisto on Suomen suurin ja sormuksen voi teettää ilman ostopakkoa.

Yhä useampi toivoo vihkisormuksensa olevan tavalla tai toisella uniikki. Nykyisin morsiamet eivät pelkää revitellä sormuksillaan.

“Netin myötä sormusmuoti muuttuu nopeammin. Aiemmin suomalaiselle naiselle oli tärkeää, että sormus on mahdollisimman huomaamaton ja on käytännöllinen, eikä esimerkiksi tartu mihinkään. Nyt taas nuorempi polvi haluaa, että se on näyttävä ja romanttinen.”

Perinteinen kulta on saanut rinnalleen vaihtoehtoja, kuten valko- ja punakulta, platina, palladium, titaani, jopa hiilikuitu. Halvimmat titaanisormukset irtoavat parilla kympillä, kun Malmin korupajan kallein sormus, neljän karaatin timanttisormus, kustantaa yli 200 000 euroa. Väliin mahtuu paljon.

Joskus asiakas määrittelee ensin hintatason, vaikka se ei välttämättä ole paras tapa päästä haluttuun lopputulokseen. Keskimääräinen sormus maksaa noin 1500 euroa.

“Usein on nähty toivottu sormus jossain ja tullaan kuvan kanssa meille. Usein ne on sellaisia yli kymppitonnin sormuksia, joissa on jättimäinen kivi ja sit me aletaan miettimään, miten se saadaan siihen asiakkaan puolentoista tonnin budjettiin”, Suninmäki sanoo.

“Kyllä me siihen päästään. On muitakin jalokiviä kuin timantti. Ja ne on usein eettisempiä ja ekologisempiakin vaihtoehtoja. Timantti on edelleen suosituin, mutta paljon muitakin valitaan.”

Morsiamet ovat asiakaskunta, jolla on omat erityispiirteensä. Palautetta tulee. Laidasta laitaan.

“Silloin kun kaikki menee hyvin, morsiamet ovat maailman kiitollisimpia asiakkaita. Sit kun menee joku pieleen, saa olla varuillaan.“

Käsiraudat auki

Arki kultasepänliikkeessä tuo välillä eteen erikoisia tilanteita. Suninmäellä riittää tarinoita, kuten se kerta kun liikkeeseen tuli vanhempi mies ja nuorempi nainen erikoisen ongelmansa kanssa. Naisella oli yllään pitkä poplaritakki, ja kuten myöhemmin kävi ilmi, ei juuri mitään sen alla. Pari pyöri hetken myymälässä ennen kuin kehtasi pyytää henkilökunnalta apua.

“Heillä oli sellainen ongelma, että naisella oli käsi- ja jalkaraudat ja avain oli jostain syystä mennyt rikki. En tiedä asuivatko lähellä, mutta ainakin he tarvitsivat apua”, Suninmäki kertoi

Apua löytyi. Seppä tiirikoi lukot auki ja pariskunta pääsi jatkamaam matkaansa.

“Käsiraudat on meillä vieläkin seinällä ja kultaseppä teki niihin hopealusikasta avaimenkin. Se meni ihan palveluna, mutta herrasmies halusi selkeästi jotenkin kiittää palvelusta, joten se osoitti sormella jotain random-kelloa seinältä ja sanoi, että ‘otan ton’.”

Verkko toimii katalogina

Kivijalkamyymälä tuottaa kiinnostavia tarinoita ja kohtaamisia, mutta verkkokaupan merkitys on luonnollisesti kasvanut myös kultasepänliikkeen tekemisessä. Siksi sepät ovat saaneet seurakseen myymälän takatiloihin muutaman verkkokaupan osaajan ja kauppa käy kasvavaan tahtiin.

Toisille verkko toimii katalogina, jonka kautta päädytään liikkeeseen kyselemään ja katselemaan lisää. Yhä enemmän myydään kuitenkin myös suoraan verkon kautta.

“Ilman verkkokauppaa paikka tuskin olisi enää pystyssä.”

Jatkossa Malmin korupaja haluaa keskittyä entistä enemmän miehiin. Samalla nostetaan kotiseutuhenkeä ja korostetaan käsityötä Made in Malmi -teemalla.

“Miehiin satsataan tulevaisuudessa enemmän. Keskimäärin joka toinen naimisiin menevä on mies. Miehet ovat jouluisin helppoja, muuten tää on ihan täysin naisten maailma. Miehet ostaa lahjaksi, naiset itselleen.”

https://www.korupaja.fi/

 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi