Vuonna 1992 Korkeavuoren- ja Jääkärinkatujen kulmaan perustetun Maxillin ravintoloitsijana on toiminut vuodesta 1997 Alexander Gullichsen, joka juhlii ravintolan syntymäpäivien ohella 30 vuotta kestänyttä uraansa ravintola-alalla.
Myös lähes alusta asti mukana on ollut osakas ja ravintolapäällikkö André Ahlbäck vastaa nykyäänkin ravintolan päivittäisestä toiminnasta.
”Syntymäpäivä on tärkeä virstanpylväs ravintolalle, mutta meillä Maxillissa pienikin arkinen tekosyy on hyvä syy juhlia”, miehet toteavat.
Kaksikon johdolla ravintolan suurten maisemaikkunoiden reunustamasta ravintolasta on kehkeytynyt eteläisen Helsingin olohuone, jonne voi poiketa niin nopealle oluelle kuin juhlaillalliselle pitkän kaavan mukaan.
”Maxill on korttelibistro, jota leimaavat laatu ja tyylikäs ajattomuus. Tämä näkyy sekä ruokalistalla että sisustuksessa. Liikeideamme on, että mikään ei muutu”, Alexander Gullichsen luonnehtii.
Ruokalistan tähti mukana alusta asti
Juhlapäivien kunniaksi helmikuussa Maxillissa on tarjolla neljän ruokalajin juhlamenu, jonka on suunnitellut tähtikokki Filip Langhoff yhdessä Maxillin keittiömestarin Marlon Ruedan kanssa.
Menu aloitetaan hummerikeitolla, jonka jälkeen nautitaan maalaispateeta. Pääruokana on samppanjakastikkeella aateloitua sinipallasta, ja kokonaisuuden päättää itseoikeutetusti crème brûlée, joka on ollut ruokalistalla ravintolan avaamisesta lähtien.
”Meillä on asiakkaita, jotka pistäytyvät baariin syömään pelkän crème brûléen eikä muuta. Se on Maxillissa täysin sallittua”, Gullichsen kertoo.
Gullichsenin mukaan kokeneen Filip Langhoffin pestaaminen tiimin mentoriksi ja sparraajaksi on investointi laatuun. Juhlamenun lisäksi Langhoff on vielä mukana suunnittelemassa Maxillin seuraavaa ruokalistaa, jonka jälkeen hän siirtyy oman uuden projektinsa pariin. Miehen kesäbistro Segel avaa toukokuussa Hangossa.
”Kun lukee lähes päivittäin uutisia ravintola-alan ahdingosta, voimme kiitollisin mielin ja onnekkaina juhlia syntymäpäiväämme. Menu on omistettu rakkaille kantavieraillemme, jotka käyvät uskollisesti ja jokainen omalla tavallaan tekevät Maxillin hengen”, Gullichsen sanoo.
1 kommentti
bella964
31.1.2025 08:23
I do believe this is an excellent website. I stumbled upon it I may revisit once again since I saved as a favorite it.
meridian smart square
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin