Ravintola Nolla vaati, ettei oluessa saa olla edes korkkeja jätteeksi – Jämä vastaa huutoon

Hävikkileipää käyttävä Jämä-olut laittoi oluensa tankkiin ja unohti etiketit ja korkit. Tulossa on myös hävikkibanaania hyödyntävä olut.

Juha Sinisalo ja Luka Balac innoissaan oluen äärellä.
Juha Sinisalo ja Luka Balac innoissaan oluen äärellä. Kuva: Brewniverse / Facebook

Kun ravintola lupaa asiakkailleen tehdä kaikkensa sen eteen, ettei toiminnasta syntyisi hävikkiä, asettaa tekeminen haasteita myös tavarantoimittajille. Tämän sai todeta minimihävikkiin pyrkivälle ravintola Nollalle olutta toimittava Brewniversen Juha Sinisalo.

“Nollan Luka (Balac) soitti mulle. Halusivat listoille oluen, jossa on samaa ideologiaa kuin heillä. Maistelimme testierää, olut maistui Nollan tiimille ja sovittiin ensimmäiset toimitukset.”

“Tärkein vaatimus oli, että tuotteesta ei saa syntyä ravintolassa jätettä. Täten kertakäyttöiset etiketit ja kruunukorkit piti unohtaa. Ja mehän olimme ajatelleet pakata oluen juuri tavallisiin, etiketöityihin pulloihin ja sulkea kruunukorkilla.”

Siitä ajatuksesta piti siis luopua.

“Nyt olut toimitetaan kahdella tapaa: terästankeissa ja 0,5 litran patenttikorkillisissa pulloissa. Pulloihin ei liimata etikettejä. Pullot pakataan kestäviin muovikoreihin ja Nollan tiimi palauttaa pullot ja korit uudelleentäyttöä varten. Vaatimukset itsessään eivät ole kohtuuttomia. Haasteena on, että pakkaukset poikkeavat muista toimituksista ja prosesseista, mikä vaatii jonkin verran käsityötä. Mutta juuri sitä varten he ottivat yhteyttä meihin käsityöläispanijoihin.”

Sinisalon olut ei ole mikä tahansa olut, vaan sen on tarkoitus parantaa maailmaa. Jämä-olut taistelee ruokahävikkiä vastaan käyttämällä raaka-aineenaan ruispaloja, jotka joutuisivat muutoin hävikkiin. Sinisalo uskoo, että hävikkioluella on potentiaalia valloittaa Suomi.

“Jämää on saatavilla nyt vain Nollassa, mutta huomisesta lähtien alkavat muutkin toimitukset. Sitä tulee valikoituihin kauppoihin ja ravintoloihin. Olutta on valmiina vasta 1 000 litran erä, joten kaikkialle sitä ei vielä riitä.”

Sinisalon suunnitelmat eivät ole jäämässä vain hävikkileipään.

“Hävikkileipäolut tulee olemaan päätuote, mutta muistakin hävikkituotteista on jo tehty koe-eriä. Nolla olisi jo tilannut meidän banaaniolutta, mutta se ei ollut virallisesta tuotantoerästä, eikä voitu sitä vielä myydä.”

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi