Stig, Eva & Manu, Kari Tapiiri ja Aino Venna kantavat kortensa kekoon Töölön leffateatterin puolesta

Korjaamon tapahtuman lipputulot menevät Bio Axa elokuvateatterin avaamiseen.

Lukuisat Suomen huippuartistit ovat osoittaneet tukensa tammikuussa 2013 perustetulle Kulttuuriyhdistys AXA ry:lle. Huomenna keskiviikkona järjestettävän tukikonsertin lavalle heistä nousevat Stig, Eva & Manu, Kari Tapiiri ja Aino Venna. Lipputulot käytetään vaihtoehtoisen elokuvateatterin avaamiseen Töölössä.

BIO AXA on vanha Taka-Töölössä sijaitseva korttelikino, joka lakkautettiin elokuvateatteritoiminnasta 1980-luvulla. Tammikuussa 2013 perustettiin Kulttuuriyhdistys AXA ry, yhteisöllinen joukkorahoitettu hanke, jonka tavoitteena on ostaa töölöläinen korttelikino ja saada se takaisin siihen käyttöön mihin se kuuluu; elokuvateatteriksi ja kulttuuriareenaksi kaupunkilaisille itselleen. BIO AXA:n tavoitteena on elvyttää korttelikinoperinnettä, elävöittää kaupunkitilaa sekä laajentaa marginaalisen elokuvan mahdollisuuksia Suomessa.

Jo yli 400 ihmistä on osallistunut AXA:n joukkorahoitushankkeeseen liittymällä yhdistyksen jäseneksi. Yhdistyksen tavoite on kerätä korttelikinon avaamiseen tarvittavat varat kesän ja syksyn aikana.  

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi