Suuri ravintolaäänestys 2015: Helsinki

Me kysyimme. Te äänestitte. Esittelyssä Helsingin ravintolaäänestyksen voittajat.

Topi Keskisarja (vas.) vastaa Treffipubin keittiöstä ja Andy Solomon pyörittää paikkaa.
Topi Keskisarja (vas.) vastaa Treffipubin keittiöstä ja Andy Solomon pyörittää paikkaa.

Paras ruoka, paras kortteliravintola: Treffipub

Suuren ravintolaäänestyksen suurin yllättäjä Helsingissä on Herttoniemen metroaseman läheisyydessä toimiva Treffi Pub & Bistro, joka putsasi pöydän sekä Paras ruoka että Paras tulokas -kategorioissa. Jo parikymmentä vuotta asiakkaitaan kaljakuppilana menestyksekkäästi palvellut lähiöravintola näyttäytyy yleisön silmissä tulokkaana vuosi sitten rakennetun keittiön ja siihen liittyvän uudistuksen ansiosta. Alle vuodessa keittiö puuhiiligrilleineen onnistui jättämään ravintolaäänestyksessä taakseen muun muassa Olon ja Farangin kaltaiset kestomenestyjät.

“Kyllä ovipumppu on laulanut viime kuukaudet aika kovaa”, sanoo Treffipubin omistaja Andy Solomon tyytyväisenä.

Huippuluokan keittiön rakentaminen lähiöpubiin ja sen täyttäminen osaavilla tekijöillä ei ole itsestäänselvä bisnesvalinta.

“Kun on 20 vuotta toiminut menestyvänä pubina ja tekee siihen jätti-investoinnin tällaisena aikana, niin riski on tietysti iso. Pakko siihen oli itse uskoa, vaikka monet eivät uskoneet ja pitivät hulluna”, Solomon sanoo.

Paras ruoka TOP 5

  1. Treffi Pub & Bistro
  2. The Cock
  3. Farang
  4. Sandro
  5. Olo

Paras kortteliravintola TOP 5

  1. Treffi Pub & Bistro
  2. Majava Baari
  3. The Cock
  4. Kipinä
  5. Loosister
Lue pidempi artikkeli Treffipubista: Helsingin paras ruoka löytyy lähiöstä

Paras tulokas, Paras palvelu: The Cock

Richard McCormick tietää, millaista on kehittää uusia ravintoloita, mutta hän tietää myös sen, ettei toimivan konseptin luominen ole helppoa.

“Kehittäminen ei lopu, kun ravintola on valmis. Se on vasta ensimmäinen piste. Tämä on jatkuvaa ylläpitoa ja kehittämistä. Olemme vaihtaneet The Cockissa listaa neljä kertaa vuoden aikana”, McCormick kertoo.

“Vaikka sinulla olisi vahva visio, ja se visio on yleensä oikea, tulee pieniä asioita, joita et osannut odottaa ja asiakkaat odottavatkin jotain muuta. Siksi pitää olla avoin mieli ja pystyä antamaan ravintolalle tilaa muuttua.”

Tästä esimerkkinä McCormickin ja Ville Relanderin pyörittämä Kasarmitorin The Cock luotti aloittaessaan ajatukseen jaettavista annoksista, joita tarjoiltaisiin alakerrassa, kun yläkerrassa käytössä olisi à la carte -menu.

“Se oli liian vaikeata ihmisille ymmärtää, joten luovuimme ideasta.”

McCormickin mukaan uutta ravintolaa suunniteltaessa on helppo sortua ylianalyyttisyyteen, kun yksinkertaiset ratkaisut olisivat usein toimivimpia. Sandron menestys on auttanut häntä tunnistamaan aiempia virheitään ja löytämään homman ytimeen.

“Puhun mieluummin sielusta kuin konseptista. Konsepti kehitetään toimistossa tiimin kanssa, kun itse haluan kehittää ravintolalle sydämen ja sielun. Ravintolalla pitää olla ytimessään arvot, jotka heijastuvat toiminnan kaikille osa-alueille.”

Henkilökunta on keskeisessä roolissa siinä, että sielu heijastuu myös asiakkaille. Tässä The Cockissa on ilmeisesti onnistuttu, sillä palvelu palkittiin kaupungin parhaana. McCormick kuvailee The Cockin palvelua sydämelliseksi ja ihmiset aidosti kohtaavaksi, sen sijaan, että keskityttäisiin etikettiin tai palvelun tehokkuuteen.

“En voi olla täällä joka ilta, joten työntekijöiden pitää heijastaa sinua. Uusia ihmisiä palkatessa pitää löytää tasapaino sen välille, että ihmiset ovat sekä ammattimaisia että mukavia. Totta kai haluan palkata vain ihmisiä, kenen kanssa tulen toimeen, mutta samaan aikaan pitää olla riittävästi ammattimaisuutta.”

Paras palvelu TOP 5

  1. The Cock
  2. Kipinä
  3. Majava Baari
  4. Rymy-Eetu
  5. Treffipub

Paras tulokas TOP 5

  1. The Cock
  2. Treffi Pub & Bistro
  3. Kipinä
  4. G Lounge
  5. Pub Pikku Katti

Paras brunssi, Paras kasvisruoka, Paras etninen: Sandro

Richard McCormick on myös yksi Sandron omistajista yhdessä Pasi VirranHitcham Mountassirin ja Hitcham Daoussin kanssa. Kalliossa ja Eirassa palvelevasta, Lähi-idän, Välimeren ja pohjoisen Afrikan makumaisemissa seikkailevasta ravintolasta on tulossa moderni klassikko ja kestomenestyjä Ciyn ravintolaäänestyksessä. Tällä kertaa Sandrossa putsattiin paikan kokonaisuutta hyvin kuvaavat kategoriat: paras brunssi, kasvisruoka ja etninen.

Uuden paikan avaaminen Eiraan onnistui odotetun hyvin ja ravintola on usein täynnä myös sillä puolella kaupunkia. Listat, raaka-aineet ja koko safka on samaa, mutta kaupunginosien erot painavat joidenkin ruokailijoiden mielessä.

“On huvittavaa, että joidenkin mielestä toisessa on toista parempaa ruokaa. Se tarkoittaa, että tunnelma vaikuttaa ihmisten kokemukseen”, McCormick sanoo.

“Kallio on Kallio. Siellä on laajempi valikoima erilaisia ihmisiä ja oma tunnelmansa. Eirassa asuu hieman erilaista väkeä.”

Paras brunssi TOP 5

  1. Sandro
  2. Treffipub
  3. Fazer
  4. Oiva
  5. Gate 1

Paras kasvisruoka TOP 5

  1. Sandro
  2. Silvoplee
  3. Fafa’s
  4. Soi Soi
  5. Onda

Paras etninen TOP 5

  1. Sandro
  2. Farang
  3. Fafa’s
  4. Lemon Grass
  5. Tuk Tuk

Kuva: Adrian Perez / Flickr.com

Paras keikkapaikka: Tavastia

Tavastian valinta vuoden parhaaksi keikkapaikaksi tuskin yllättää yhtään ketään. Suvereenisti kenttää hallitseva, mutta esimerkiksi The Circukselta kiriapua saava legendaarinen rokkiklubi on vetänyt läpi jälleen yhden mahtavan vuoden. Vuosi alkaa ja päättyy Tavastialla uuden vuoden Helldone-festarista ja päättyy samaiseen tapahtumaan.

“Vuodenvaihteen Helldone-juhlat ovat aina suuri tapahtuma. Ihmiset saapuvat keikalle ympäri maailmaa ja kovimmat fanit kyselevät keikan perään jo keväästä lähtien”, kertoo Tavastian tiedottaja Olga Kaijalainen.

“Syksy on ollut mahtava, paljon loppuunmyytyjä keikkoja: Yelawolf, Michael Monore, Periphery, CMX, Bo Kaspers Orkestra, Diablo ja kymmenisen muuta.”

Vuodenvaihteen Helldonen suosiota selittää illan isäntä, vuosi vaihtuu Tavastialla nimittäin jo ties kuinka monetta kertaa Ville Valon ja HIMin johdolla.

Tavastian tammi- ja helmikuu alkaa olla buukattuna. Kaijalaisen mukaan keikkaväkeä on hyvin liikkeellä ja uusiakin juttuja kehitetään heidän varalleen. Niistä yksi on tammikuussa käyntiin pyörähtävä show & dinner -konsepti lapsille ja heidän vanhemmilleen.

Paras keikkapaikka TOP 5

  1. Tavastia
  2. Circus
  3. Virgin Oil
  4. Nosturi
  5. Apollo

Paras yöruoka: Fafa´s

Parhaan yöruokakategorian menestyjät kertovat melko kattavasti siitä, mitä nälkäiset kulkijat tunkevat suuhunsa vaeltaessaan öissä. Fafa´s on herkku yli muiden, Manala, Jaskan Grilli ja Eerikin pippuri klassikoita, viidenneksi kiilannut McDonald´s valitettavan monen arkitodellisuutta.

Fafa’sissa saattaa joutua yöaikaan odottamaan jonkin aikaa herkullista pitaansa, mutta odottaminen palkitaan suussa sulavalla mätöllä ja yleensä tunnelma on Iso Roban tai Kampin yöaikaan palvelevissa Fafa´seissa tiivis mutta rento.

Fafa´sissa voi taatusti luottaa falafeliin ja bataattiranskalaisiin. Kuten muistakin katuruokamestoissa on opittu, kannattaa omat setit varustaa lisäksi chilillä ja korianterilla.

Paras yöruoka TOP 5

  1. Fafa’s
  2. Manala
  3. Jaskan Grilli
  4. Eerikin pippuri
  5. McDonald´s

Smartum & Paras lounas: Pompier

Kaupungin paras lounas rakentuu tuoreista raaka-aineista keittiön omin kätösin, ilman puolivalmisteita.

“Laadukkaista raaka-aineista kiinnipitäminen ei ole vaikeata, mutta vaatii paneutumista. Meidän katetavoitteita ei määritellä toimistossa etukäteen, vaan keittiössä tässä mennessä”, kertoo Pompierin Janek Bjurström.

“Mieluummin sentti per lounas kotiin, jos menee satoja päivässä, kuin niin, että katetta tulee enemmän, mutta tuolit on tyhjiä.”

Pompier palvelee sekä Espalla että Albertinkadulla. Lounasrintamalla kilpailu on kovaa ja työpaikkaruokailijat nauttivat vaihtelevan tasoisista, mutta samaan kympin hintaluokkaan osuvista lounaista etuseteleillään. Harvemmassa paikassa kympillä päästään täydelliseen tuoreuteen.

Pompierissa on puolen päivän aikaan jengiä sen verran, että oma lounas kannattaa ajoittaa mahdollisuuksien mukaan joko ennen tai jälkeen pahinta ruuhkaa. Kattausta kehitetään herkällä korvalla.

“Asiakasta pitää kuunnella. Saammekin asiakkailta toivomuksia ja toteutamme niitä. Esimerkiksi kasvisruokien kanssa haluamme, etät vieras kertoo mielipiteensä siitä, oliko lounas riittävän kattava. Asiakkaat saattavat tietää nykyään aika paljon enemmänkin. Jos asiakas kehuu jotain uutta tuotetta, me ei välttämättä tiedetä siitä mitään ja voi olla, että me kokeillaan sitä”, Bjurström sanoo.

Paras lounas TOP 5

  1. Pompier
  2. The Cock
  3. Factory
  4. Treffipub
  5. Oiva

Kuva: Rymy-Eetu / Facebook

Paras bailupaikka: Rymy-Eetu

Bailupaikan titteli pysyy tiukasti Rymy-Eetun hyppysissä. Pöydällä bailaamisesta, välittömästä tunnelmastaan ja Oktoberfest-meiningeistä tunnettu ravintola omaa todella uskollisen kanta-asiakaskunnan, mutta tarjoaa myös kiinnostavan tuulahduksen satunnaisille kävijöille.

Rymy-Eetun meininki pääsee yllättämään. Trendien aaltojen harjoilla surffaavat kuppilat ja ravintolat ovat aikansa ilmiöitä, mutta Rymy-Eetussa pääsee hetkeksi pois arjen kurimuksesta hipsterismin tavoittamattomiin. Siellä lauletaan kovaäänisesti yhdessä, herkutellaan retroruokaa ja olutta ja lopuksi totta kai hypätään pöydälle osoittamaan kisakunto.

Baijerilais-suomalaisen Rymyn esikuvana on toiminut maailmankuulu Münchenin Hobräuhaus. Live-musiikkia tarjotaan viisi tuntia päivässä ja valikoima vaihtuu nahkahousumusiikista, Suomipopin kautta hitteihin ja juomalauluihin.

Paras bailupaikka TOP 5

  1. Rymy-Eetu
  2. DTM
  3. Teatteri
  4. Apollo
  5. Kaarle XII

Majavan baaritiski muistuttaa siitä, että kaikki erehtyvät joskus, jopa City.
Majavan baaritiski muistuttaa siitä, että kaikki erehtyvät joskus, jopa City.

Paras baari: Majava

Jos Herttoniemen Treffipubissa on lähes kaikki muuttunut uuden keittiön myötä, asia on päinvastoin Kallion ytimessä palvelevan Majava Baarin kohdalla: mikään ei ole muuttunut vuodessa. Samat naamat kuormittavat baaritiskiä, mutta legendaarinen maine tuo paikalle myös satunnaisia uusia tuttavuuksia.

“Löytäähän tänne uuttakin jengiä. Tässä käy kaikenlaista uutta naamaa ja turistia katsomassa”, kertoo Mikko Vehmas Majavasta.

Majava Baarista on rakentunut ilmiö, jonka voi bongata eri puolilta maailmaa seikkailevan Majava-logon muodossa. Majava-tarra on nähty muun muassa koristamassa Australian ilmavoimien tarkka-ampujan kypärää. Australialaiskaveri oli lomansa aluksi pyörähtänyt Majavassa ja päätynyt viettämään lähes koko lomansa siellä.

Paras baari TOP 5

  1. Majava Baari
  2. Kipinä
  3. Treffi Pub & Bistro
  4. Rymy-Eetu
  5. The Cock

Paras sisustus: Kipinä

Kuva: Kipinä / Facebook

Kipinä-baari on yksi Kallion uusista tulokkaista. Perinteikkääseen baaritilaan Kolmannelle linjalle täysin uudestaan rakennettu baari valikoitui Cityn lukijoiden suosikiksi sisustukseltaan. Kipinässä tunnelman luovat vanhan ajan huonekalut ja niiden kanssa samaan beigeen sävyyn sointuva biljardipöytä. Kipinä oli perustajilleen unelma baarista, jossa palvelu nostetaan uudelle tasolle ja nimi Kipinä kuvasti tätä paloa. Kipinän sisustuksessa arvokkaalta vaikuttavat kalusteet onnistuvat luomaan rennon tunnelman ja sisustukseen panostaminen näkyy esimerkiksi vessassa, jossa ehostautuminen tapahtuu luksusluokan peilin edessä.

Vuodenvaihdetta kohti mentäessä keväällä valmistunut Kipinä on onnistunut löytämään paikkansa Kallion baariskenestä. Baari viihdyttää asiakkaitaan muun muassa stand upilla, futiskatsomoilla, tietovisoilla ja bingoilloilla. Juoman lisäksi tarjolla on fingerfood-mättöä.

Paras sisustus TOP 5

  1. Kipinä
  2. The Cock
  3. Steam Hellsinki
  4. Majava Baari
  5. Bronda

Paras terassi: mbar

Suuren ravintolaäänestyksen katkeransuloisin palkinto menee tänä vuonna kaupungin ytimessä liveohjelmallaan kesäkansaa viihdyttäneelle mbarille, jonka terassin äänestäjät arvottivat jälleen kaupungin parhaaksi. Mbar joutui sulkemaan ovensa marraskuussa Lasipalatsin aukiolle tulevan Amos Andersonin museon rakennustöiden tieltä.

“Meillä oli poikkeuksellisen hyvä henkilökunta, asiakkaat ja artistit. Heitä on ikävä. Meni siinä myös monen olohuonen kaupungin ytimessä hakuun. En ottanut tehtyjä päätöksiä henkilökohtaisesti. Ne kertoivat kuitenkin siitä, että kaupunki- ja populaarikulttuurin asema Helsingissä ei ole kovin vahva, eivätkä kaavamuutoksien tai kaupungin omien tilojen kehittäminen ota yrittäjiä ajoissa tai tosissaan mukaan. Tässä on kaupungilla parannettavaa”, kertoo mbarin perustaja Tapio Mäkelä sulkemisen jälkeisistä fiiliksistään.

Mbariin on helppo tulla eri puolilta kaupunkia sen keskeisen sijainnin ansiosta, mutta Mäkelän mukaan uniikin paikasta teki Lasipalatsin aukion suojaisuus muuten hektisessä ja autojen täyttämässä keskustassa. Useimmista terasseista mbarin erotti laaja musiikkikattaus. Osaako Mäkelä arvioida, miksi niin harvalla terassille kuullaan live-musaa?

“Jos alueella on asutusta, lupien saanti säännölliseen anniskelu- ja musatoimintaan on kiven alla. Toinen puoli on se, että Suomen suvisää on kovasti vaihteleva. Tarvitaan kunnon stage ja markiisit ja mielellään kiinteä PA. Sellaisille taas ei oikein saa rakennuslupaa. Kaupunki perii vuokraa neliöistä, ei asiakaspaikoista kuten ennen. Kun yhtälöön tulee palkkiot bändille, extra pokeille ja teknikoille sekä tekijänoikeusmaksut, vaaditaan terassilta myös kokoa, jotta myynneillä kulut katetaan. Lasipalatsin aukiolla mbarin terassissa yhtälö toimi hienosti. Yli tuhat eri artistia esiintyi meillä viimeisen kolmen vuoden aikana.”

Mäkelä on saanut mbarista syksyn mittaan niin hyvää palautetta, että se on saanut hänet miettimään jatkosuunnitelmia.

“Se toki kannustaa miettimään, mitä voisi tehdä jossain muualla vielä kiinnostavammin.”

Paras terassi TOP 5

  1. mbar
  2. Mattolaituri
  3. On the Rocks
  4. Rymy-Eetu
  5. Henry’s Pub

Paras kahvila: Ekberg

Kuva: Ekberg / Facebook

Uusia trendikkäitä kahviloita nousee ympäri kaupunkia kuin sieniä sateella. Sitten on ne, jotka ovat ja pysyvät. Ekberg on helsinkiläisen kahvilakentän ehdoton ja ajaton klassikko, joka on houkutellut laadukkaan kahvin ja kahvilakulttuurin ystäviä jo 1800-luvun puolivälistä asti. Rauhan- ja Mariankatujen kulmassa aloittanut kahvila siirtyi Aleksanterinkadun kautta nykyiseen sijaintiinsa jo vuonna 1915, kun perhe rakennutti talon. Nykyinen kahvilan omistaja Otto Ekberg on alkuperäisen perustajan Fredrik Ekbergin jälkeläinen neljännessä polvessa.

Yksi Ekbergin vahvuuksista on aamiainen, joka kerää nälkäisiä kaupunkilaisia aamuvarhaisesta lähtien nauttimaan runsaista herkuista ja kuuluisista jälkiruokaleivoksista. Näyteikkunoista löytyvät herkut, samoin kuin kaikki syötäväksi tarkoitettavatkin herkut rakentuvat Ekbergillä käsityönä.

Paras kahvila TOP 5

  1. Ekberg
  2. La Torrefazione
  3. Strindberg
  4. Good Life Coffee
  5. Fazer

Paras katuruoka: Street Gastro

Kuva: Street Gastro / Facebook

Street Gastro on yksi helsinkiläisen katuruokakulttuurin nousun sanansaattajista. Herkulliset Gastron leivät löytävät nälkäisten vatsoihin eri puolilla kaupunkia aktiivisen rekan ansiosta ja herkkuja on päässyt nauttimaan esimerkiksi Alppipuiston kesätapahtumissa ja nyt Tuomaan markkinoiden joulumeiningeissä. Street Gastro ei pysähdy paikoilleen, vaan etsii koko ajan uusia väyliä saada leipänsä ihmisten käsiin, viimeisimpänä Kamppiin yhdessä Kimchi Wagonin kanssa avattu pop up -kuutio sekä Hietalahden hallin maistelutapahtumassa.

Street Gastro vakituiset ravintolat löytyvät Iso Roobertinkadulta Punavuoresta sekä Vaasankadulta sekä Hietalahden kauppahallista.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi