
Tämän viikon maanantaina Tiibetin hengellinen johtaja Dalai-lama kertoi yli neljälle miljoonalle Facebook-seuraajalleen, että pelkkä uskonto ei enää riitä.
"Maailman kaikki pääuskonnot, jotka korostavat rakkautta, myötätuntoa, kärsivällisyyttä, suvaitsevaisuutta ja anteeksiantoa, voivat kannattaa ja kannattavat sisäisiä arvoja. Mutta tosiasia nykypäivänä on se, että etiikan perustaminen uskontoon ei ole enää riittävää. Tämän vuoksi olen yhä vakuuttuneempi siitä, että on aika pohtia hengellisyyttä ja etiikkaa uskonnon ulkopuolella", Dalai-lama kirjoitti Facebookissa.
Teksti on lainaus Dalai-laman viime vuonna julkaistusta kirjasta nimeltä Beyond Religion: Ethics for a Whole World, jossa Dalai-lama mietiskelee, ettei uskonnon avulla voida välttämättä ratkaista maailman ongelmia.
Dalai-laman perusajatus on se, että etiikan pitäisi olla erillään uskonnosta. Hänen mukaansa etiikan tulisi olla yleismaailmallinen eli kaikille sama. Uskontoon pohjautuvat arvot eivät voi Dalai-laman mielestä koskaan olla maailmanlaajuisesti hyväksyttyjä. Niinpä perusarvojen pitäisi olla vapaita uskonnosta.
Nykyinen Dalai-lama sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1989. Hänet tunnetaan myötätunnon ja eri uskontojen välisen harmonian puolestapuhujana. Dalai-lamaan ja hänen puheisiinsa on luonnollisesti kohdistunut kritiikkiä. Suomalaiset nettisurffaajat muistanevat hyvin Tuomas Enbusken kirjoittaman jutun "Hölynpöly on hölynpölyä Tiibetissäkin" viime syksyltä. Kirjoituksessaan Enbuske toi esille äärikristittyjen ja Dalai-laman edustaman buddhalaisuuden samankaltaisen käsityksen homojen oikeuksista.
Mitä mieltä olet Dalai-laman ajatuksista?

Ohessa myös CNN:n Dalai-lama-haastattelu huhtikuulta:
Lähde: The Huffington Post
2 kommenttia
asjaa
14.9.2012 11:34
Asiaa. Kannatetaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
ooookei
15.9.2012 10:23
tämänhän pitäisi olla itsestäänselvyys.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin