Natsi sanoi, että Trump ei ole tarpeeksi rasistinen, joten presidentti päätti lisätä kierroksia – nyt Ku Klux Klanin johtajakin kiittää

Trump sanoo mitä tahansa, kunhan ei joudu nöyristelemään lehdistöä.

Kuva: Kuvakaappaus videolta

“Tarvitsemme jonkun niin kuin Donald Trump, mutta paljon enemmän rasistisen”, sanoo valkoinen nationalisti Christopher Cantwell Vice Newsin haastattelussa.

Cantwell on osa äärioikeistolaisia voimia, jotka järjestivät Charlottesvillessa, Virginiassa “Unite the Right” -mielenosoituksen. Sen ajatuksena oli osoittaa ihmisille äärioikeiston olevan todellinen voima myös Yhdysvalloissa. 

Vicen haastatteleman Cantwellin mukaan aktivismi on keino rakentaa uskollisuutta samaan asiaan uskovien kesken. Taktiikka on poimittu suoraan poliittisen vastustajan vasemmiston pelikirjasta.

Kähinä alkoi perjantai-iltana, kun äärioikeiston ja heidän vastamielenosoittajiensa välillä nähtiin yhteenottoja. Lauantaina mielenosoittajaryhmät taistelivat ensin sanoin, sitten tönittiin ja tapeltiin ja traagiseksi päätökseksi parikymppinen äärioikeiston edustaja James Alex Fields Jr. ajoi auton vastamielenosoittajien joukkoon sillä tuloksella, että Heather Heyer kuoli ja 19 loukkaantui.

Vice Newsin dokumentista selviää, miltä tämän päivän äärioikeisto Yhdysvalloissa näyttää. Videon lopussa uusnatsi Cantwell sanoo, kuinka Heyerin yliajo oli hänen mielestään täysin oikeutettu.

"Uskon, että paljon lisää ihmisiä tulee kuolemaan, ennen kuin olemme valmiita", Cantwell sanoo.

Presidentti Trump on ilmeisesti huomannut, että valkoiset nationalistit eivät pidä häntä tarpeeksi rasistisena. Niinpä hän piti tiistaina kuumottavan tiedotustilaisuuden, jota monet pitävät hänen värikkään presidentinuransa kyseenalaisimpana tekona ja joka sai jopa Ku Klux Klanin johtajan twiittaamaan presidentille kannatuksensa.

Tiedotustilaisuudessa Trump asetti äärioikeiston ja vastamielenosoittajat samalla viivalle, vaikka Yhdysvalloissa on odotettu hänen tuomitsevan natsit selväsanaisesti. Trumpille koko kuvio vaikuttaa valtataistelulta, jossa hän kieltäytyy sanomasta sitä, mitä hänen omasta mielestään pahin vastustajansa – lehdistö – häneltä toivoo.

The Guardianin Jason Wilson, joka oli Charlottesvillen mielenosoituksissa toimittajana, kirjoittaa Trumpin tiedotustilaisuuden synnyttämän mielikuvan tapahtumista olevan virheellinen.

“Väkivaltaa nähtiin myös vastamielenosoittajien taholta. Mutta suurin osa, kuten Heather Heyer, kuka oletettavasti tapettiin äärioikeiston mielenosoittajan toimesta, olivat täysin rauhallisia.”

“Heyerin kuolema ja parinkymmenen ihmisen loukkaantuminen oli kulminaatio päivälle, johon oikeisto tuli valmiina väkivaltaan. Se janosi sitä ja teki sitä paljon enemmän kuin toinen osapuoli. Se oli päivä, jolloin he kokoontuivat valkoisen ylivallan nimeen.” 

Koko hässäkkä on rakentunut sisällissodan kenraali Robert E Leen poistettavaksi määrätyn patsaan ympärille, jonka äärioikeisto haluaisi kovasti säilyttää. Jos kenraali Leeltä olisi itseltä kysytty patsaan säilyttämisen tarpeellisuudesta, hän olisi todennäköisesti ollut natsien kanssa eri mieltä. Lee on kirjoittanut sisällissodan muistomerkeistä, kuinka ei pidä niitä tarpeellisina, koska pelkäsi niiden “pitävän yllä sodan avoimia haavoja.” Siinä hän vaikuttaisi olevan aivan oikeassa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi