Kone kotikeittiössä

KoneHelsingin Kalle Kuusela panostaa ulkonäköön – Myös Ruoassa. Naminami!

Kalle Kuusela käyttää kattauksessaan Iittalan laseja ja jääkaapissa näyttäisi olevan Domppaa.
Kalle Kuusela käyttää kattauksessaan Iittalan laseja ja jääkaapissa näyttäisi olevan Domppaa.

Kalle Kuusela uskoo kattauksen voimaan.

"Pitää näyttää hyvältä. Ihminen on kokonaisuus, eikä syöminen ole pelkkää vatsantäytettä. Kaunis esillepano ja herkullisen näköinen pöperö ovat olennainen osa syömiskokemusta", Kuusela maalailee.

"Kokkaan paljon vain itselleni, erityisesti kun kokeilen jotain uutta. Ja myös silloin laitan pöydän koreaksi."

Eikä vain koreaksi, vaan myös japaniksi, thaiksi ja intiaksi. Suunnittelijan jääkaappi on nimittäin täynnä mitä eksoottisempia mausteita, kastikkeita ja sörsseleitä. Japanilaisten okonomiyaki-pannukakkujen päälle ripotellaan merileväpulveria ja garichar siu -kastike maustaa wokit.

"Viimeisimmistä paras ruokamuistoni on Japanista, jossa olin keväällä. Istuimme tyhjien kaljakorien päällä rakennusmuoveista kyhätyssä katukojussa ja nautimme ruokaa, jonka nimeä emme osanneet lausua", Kuusela muistelee.

Eksoottisin ruokamuisto menee kuitenkin Kiinaan, missä Kuusela söi rustoja.

"Ne olivat ihan hyviä ennen kuin sain tietää, mitä söin. Opas sanoi vain että ‘ne on niitä juttuja, jotka pitävät luut kiinni toisissaan’. Rustoja siis. Sen jälkeen oli vaikea saada sitä suussa ollutta palaa enää alas."

Kotimaassa Kuusela syö paljon ulkona. Manala on vakiopaikka ihan keittiön aukioloaikojen vuoksi, Nankingissä on loistavat paistetut nuudelit ja ja Gyo-

sai Runeberginkadulla on hyvä, vaikka siellä mesoaakin ekstrovertti japanilainen kokki.

Lapsena Kuuselan lempiruoka oli siskonmakkarakeitto, ja se maistuu vieläkin.

"Osaan tehdä nakkisopan itse. Ja järjestys on se, että ensin pitää syödä kaikki muut ja viimeiseksi säästetään parhaat eli makkarat."

Makkaroista Kuusella on muutakin kokemusta.

"Kesällä tein itse makkaroita. Hain Hakaniemen hallista lampaan ohutsuolia, jauhoin lihat ja lisäsin mausteet ja sipulia. Lihamyllyyn vaan ja suolet täyteen mössöä. Makkaroita keitettiin hetki, ja sen jälkeen fillaroimme Hietsuun grillaamaan ne", Kuusela muistelee.

"Ensi kerralla laitan rasvaisempaa lihaa, nyt nakit jäivät vähän kuiviksi. Mutta ensi kertaa ei tule ihan heti, sillä makkarashowhun meni kaikkiaan kuusi tuntia. Se täyttää makkarakiintiön ja vähän ylikin."

KoneHelsinki Eerikinkatu 10


Kommentit (7)

  • 1.
    Riinagte
    22.1.2007 13:41
    Kalle, luulen että olisit tervetullut keittiön lisävaruste aika monessa kodissa.
  • 2.
    Ransu76
    2.2.2007 15:16
    "Osaan tehdä nakkisopan itse. Ja järjestys on se, että ensin pitää syödä kaikki muut ja viimeiseksi säästetään parhaat eli makkarat."

    Vai osaat ihan tehdä makkarakeittoa? Tuo ohje nyt löytyy joka ikisestä reseptihakemistosta...
  • 3.
    Tirppala
    3.2.2007 12:45
    'Tuo ohje nyt löytyy joka ikisestä reseptihakemistosta...'

    Jokainen ohje löytyy (jostain) kirjasta. Mutta ei se tarkoita sitä, että sen osaisi toteuttaa. Minä en osaa tehdä keittoja lainkaan.
  • 4.
    Turbo-Urpo
    24.5.2007 19:38
    Miten vanha kuva tässä nyt on, poikahan on nykyisin huomattavasti isommassa kuosissa. Saa mimmit ihan väärän kuvan Koneesta.
  • 5.
    systeri*X
    30.9.2007 15:06
    we laav juu kalle!
  • 6.
    Voi V***U
    5.3.2008 13:19
    Joo, se kone on kyllä nähty ja se on ihan huippu kunnossa ;)
  • 7.
    lowy
    22.6.2009 23:10
    KONE on kone keittiössä ja makkarissa...kokemusta on ;) mmm...PARAS

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.

Lue lisää: Ilmiöt

Rouva Positiivinen
Lotta sai äitiysneuvolassa kuulla... 6
Listat
Samba on kuollut, Knut oli pitkä.
Listat
Näin perustat oman maan.
Bulevardielämää burkassa
Mustakaapu on karannut! Tuomas... 11
Homofobia kaikuu kaapista
Tuoreen tutkimuksen mukaan homofobia korostuu ihmisissä, joilla on...
Määrittele itse, mikä on kaunista
Skandimania-näyttely tarjoaa... 4
Listat
Tyylittömimmät miehet. Mitä ei saa... 1
Pyörän keväthuolto
Kansalaistaito 2
Tämä on Helsinki!
100 000 yhdyntää! 63 000... 37
Sään ennustaminen
Kansalaistaito 2