Lahdentien ketjukolari tallentui videolle

Kyydissä olevat ehtivät autosta juuri ennen kuin seuraavat rysäyttivät perään.

Lahdenväylällä rytisi pelti.
Lahdenväylällä rytisi pelti.

Maantietoa BBC:n tyyliin.
Maantietoa BBC:n tyyliin.

Kaaos. Sitä on ollut tänään liikenteessä. Lienee yleisin sana, mitä media on päivän aikana käyttänyt. Ensin BBC:n säätiedotuksessa kerrottiin, että Kalevalassa on kylmä. Sitten alkoivat kolariuutiset.

Poliisin arvion mukaan matka tyssäsi kolareissa kaiken kaikkiaan jopa kahdelta sadalta autolta. Tapahtumien ytimessä oli Lahden moottoritie, jolla muun muassa Pasi-panssariajoneuvo ryskäsi bussi 77:n perään.

Youtube-käyttäjä Livestreamfinlandin videolla ollaan Lahdenväylän kolarin keskipisteessä. Apukuskin paikalla istuva kameramies tallentaa tilanteen, jossa auto ajaa penkkaan. Kyydissä olevat arpovat hetken pitäisikö jäädä kyydistä pois vai ei, kunnes hyppäävät ulos.

Paikalla on jo ambulanssi. Kamera tallentaa tilanteen, jossa kymmeniä autoja kasaantuu ketjukolariin erittäin huonon näkyvyyden takia.

Videon viestiketju käy kuumana, kun kommentoijat haukkuvat kuljettajia tai yrittävät puolustaa ja sääliä heitä.


Kommentit (8)

  • 1.
    HristoG
    3.2.2012 20:48
    Suosittelen ajamaan hiljaa näkyvyyden ollessa huono.
  • 4.2.2012 02:12
    shiit ja mä vielä meinasin just tohon mukaan lähtee vielä hukikseni! ! !! pox pox ... ruzx
  • 3.
    Idiootit
    4.2.2012 10:11
    Tää on ihan sairasta sosiaalipornoa ottaa edes tällaisia videoita ihmisten hädästä. Sietäisi hävetä ja menisitte auttamaan sen sijaan, että kuvaisitte tällaista paskaa!
  • 4.
    Taisitten
    4.2.2012 11:15
    Mässäilyn ja sosiaalipornon lisäks voii halutessaan nähdä toisen puolen ja ottaa opiksi. Kenenkään haukkuminen on turhaa, ei kai kukaan tällaista kolarisumaa odottanut, kun huonon ajokelin ei pitäisi olla mikään uusi ilmiö Suomen talvessa ja moottoriteillä liikenteen oletetaan sujuvan suht hyvin huonollakin säällä. Kaikki fiksut voivat halutessaan oppia tästä jotain ja muistaa taas tilannenopeuden tärkeyden ja jättää turhan uhkarohkeuden matkasta ensi kerralla.
  • 5.
    autoilija-savosta
    4.2.2012 12:00
    Voihan elämän kevät! On se joka ikinen talvi kun saa uutisista kuulla miten TALVI YLLÄTTI AUTOILIJAT!!! miten se yllättää? Kertokee, se kuitenkin tulee joka ikinen vuosi. Ja toinen, miten niin kelin syy jos joku idiootti ei osaa ajaa? Eiöhän se hemmetin kolarin syylloinen ole se joka sen auton ratin takana on. Savosta terveiset sinne kehä3 toiselle puolelle: Opetelkaa ajamaan!
  • 4.2.2012 12:16
    Salos(kehä kolmosen väärällä puolella), eli landella, huomattavasti vähemmän autoilijoita..traktoreita sitäki enemmän..
  • 7.
    Stadin-mimmi
    4.2.2012 12:35
    Hei autoilija Savosta!
    Otetaas tämä liikennemäärä täältä kehä kolmosen sisältä ja siirretään sinne Savoon, niin ihan yhtä lailla kolisee sielläkin! Kyllä täällä ajaa osataan, mutta nyt oli vain ERITTÄIN paha keli ja näkyvyys lähes nollassa, joten eipäs haukuta siellä :( Onneksi sentään ihmishenkiä ei mennyt täällä eikä toivottavasti siellä Savossakaan sen enempää!
  • 4.2.2012 16:18
    kolariautot on heurekan parkkipaikalla siellä oli aikakarun näkösii kapistuksia

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla

Lue lisää: Ilmiöt

Cityn opas Kaivopuiston vappuun
Opiskelijoiden tärkeimmät... 5
Tshernobyl olohuoneessa
Sadan kilometrin päässä Helsingistä uraani halkeaa.
Listat
Mikä ihmeen Pahta-ailikki? 1
Ei niin pikainen paluu
Kolme Timoa. Yksi kysymys McDonaldsin remontin keston syystä. Ei...
Kaupungin Paras 2002 (Turku)
Parhaita asioita, ihmisiä ja... 1
Päivä ensiapupolilla
Todellinen teho-osasto 5
Keittiö
Luomu-Osmo
Suomi-opas '10: Turku
Klubiristeilijät ja pyörä made in Turku.
Näin se käy!
Metron ajaminen 4
Tyhjennä bensatankki
Kansalaistaito 22