Nuoren naisen sotakirja

Jenni Linturi kirjoitti sotakirjan.

Jenni Linturin yöpöytä

Esikoiskirjailija on vähäsanainen. Siksi yritän keventää tunnelmaa puhumalla melkein säästä. Näin: Onko ollut kiireistä julkaisun jälkeen? Kuinka pitkä oli esikoisen odotusaika? Pelottiko kritiikki?

"Ei. En osaa sanoa. Ei oikeastaan."

Ainoastaan kritiikin pelkoon, tai sen puutteeseen, on olennaista tarttua. Jenni Linturi edustaa kirjoittajakoulutusta saanutta kirjailijasukupolvea. Koulussa kritiikkiä oppii ottamaan vastaan vaikka väkisin. Ensin Turun yliopiston luovan kirjoittamisen sivuaineessa, sitten Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulussa.

Hieman ennen valmistumistaan Kriittisestä korkeakoulusta koulun opettaja, Teoksen kustannustoimittaja Silja Hiidenheimo tarjosi Linturille kustannussopimusta. Käsikirjoitus oli vielä levällään, mutta hän sai tilaisuuden hioa sen loppuun kustantajan kanssa.

Esikoisessaan Isänmaan tähden Linturi kirjoittaa vanhuuttaan tutisevasta Antista, joka putoaa katolta. Putoamisen hetkellä elämä vilahtaa silmien edessä, hetket suomalaisena vapaaehtoisena Saksan SS-joukoissa.

"Mistä Jenni Linturi tietää?" kysyi kriitikko Antti Majander Helsingin Sanomissa.

Majander ei ole ainoa kysyjä. Moni lukija hämmentyy, kun ei löydä luontevaa korrelaatiota kirjailijan ja pää- tai sivuhenkilön välillä.

Ehkä se on vanhanaikainen ajattelutapa, tai ehkä Linturi on vain edelläkävijä.

Vanhanaikaista on ainakin olettaa, että kirjailija kirjoittaisi itsestään. Jos kirjailijuus on ammatti, syntyy se vain työllä, ei oksentamalla.

"Se on ollut itsestäänselvyys. Eikä kirja olisi ikinä tuossa ilman kursseja."

Isänmaan tähden on ja ei ole sotakirja. Oikeammin se on teräväpiirtokuva siitä, kuinka syvälle on mahdollista käpertyä, kätkeä taakka. Kenties juuri se on koulutuksen ansiota.

Ainakin koulutettu kirjailija on pelottavan järjestelmällinen. Aamu alkaa ennemmin synopsiksen hiomisella kuin tajunnanvirralla.

"Pitkäjänteinen työstäminen vaatii jotain rotia kaaoksen keskelle."

Neuvosta voi oppia jotain.


Baarifestivaalit 2012 @ Helsinki & Turku

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.

Lue lisää: Kirjat

Feministidekkari paljastaa
Ruotsalainen dekkarikirjailija Liza Marklund haluaa muuttaa maailmaa...
Camilla Läckberg
Palkkamurhaaja Sveduista
Esikoiskirjailijan anatomia
Puolitoista pulloa punaviiniä +... 10
Tosi nolo kirjailija
Tätä lukiessaan esikoiskirjailija... 16
Jera Hänninen
Elämä on!
2000-luvun kirjaroviot
Lukeminen kannattaa aina. Mutta... 27
Myydään: kirja
Kirjailija Riikka Pulkkinen saa suuren osan tuloistaan ulkomailta.
Anna hyvän kiertää
Kirjailija suosittelee kirjailijaa... 4
Kapinoiva kirjailija
Alexandra Salmela kirjoittaa loistavasti, käyttäytyy vähän huonommin.
Tapakasvatusta naisille
Rosa Meriläinen opastaa kilttejä... 3