Suomi sai Bieberinsä

Robin on tarkkaan rakennettu tuote, joka tulee saamaan hieman isompana paljon pimpsaa.

Robin menetti kaverinsa skedetytölle, mutta pääsi skeittaamaan sen isosiskon kanssa.
Robin menetti kaverinsa skedetytölle, mutta pääsi skeittaamaan sen isosiskon kanssa.

Robin laulaa korkealla ja tuunatulla äänellään tytöstä, joka pyytää skeittilautaa lainaan ja heittää sillä jätkien yllätykseksi onnistuneen frontside ollien. Video ja biisi ovat tarkkaan harkittua levy-yhtiöhuttua.

Video on kerännyt Youtubessa muutamassa päivässä lähes neljäsataatuhatta katselukertaa. Kaksi kolmasosaa peukuista on kääntynyt alaspäin. Suosituin kommentti videoon kuitenkin tiivistää oleellisen: "varmaan toi jätkä välittää näistä kommenteista ku se tulee saamaan pesää enemmän ku kukaan meistä", syväanalysoi nimimerkki kolzonen.

Robinin kotisivu kertoo miehenalun olevan 13-vuotias turkulainen. Kokemusta Suomen Justin Bieberiksi tituleerattu Robin omaa jo ikäänsä nähden paljon, sillä 2009 hän esiintyi New Wave -laulukilpailussa Moskovassa noin 100 miljoonalle tv-katselijalle. Harrastuslistalle tällä tulevalle pöksyjen kostuttajalla kuuluu purjehdus, taekwondo, skeittaus ja laskettelu. Lapsitähti on joutunut jo kovien uravalintojen eteen, sillä kilpauinti sai väistyä laulamisen tieltä.

Robinin musiikin taustalla häärii kaksi Suomen ärsyttävimpiin kuuluvaa musiikintekijää: Aikakoneen aikoinaan käynnistänyt Maki "Synamatto" Kolehmainen ja euroviisukarsinnoissa feikkiseteleitä heitellyt ja skumppaa suihkutellut duckface Jimi "ex-pääkallo" Constantine.

Robinin debyyttilevy Koodi on tulossa ulos 22. helmikuuta.


Kommentit (14)

  • 1.
    W000t
    17.1.2012 12:01
    Siis kaksi failannutta poppi-starbaa saisi tuotettua yhden onnistuneen? Enpä usko.
  • 2.
    Ecmo
    17.1.2012 12:24
    Kuuntelimpa tossa viiteen kuuteen kertaan ton biisin läpi ja ei oo hääppönen. Mutta kahdessa päivässä Universal hutkas pojalle kasaan kotisivut, naamakirja sivut ja heti perään musiikkivideon, joka buustailtiin koko nopeesti näkyviin. Nyt kolme päivää tän jälkeen haastattelut on keretty jakaa, Iltalehteen, Hesariin, Aamulehteen jne. :) Väkisinhän tää poika hetken pärjää. Kuitenkaan tota biisiä ei oo juurikaan myyty mikä kertonee kaiken oleellisen.
  • 3.
    Ecmo
    17.1.2012 12:27
    Mut lisättäköön viellä, että nyt vika ei todellakaan ole laulajassa. Ääni on todella hyvä ja esiintyminen videolla on kerrassaan loistavaa. Universal Music hypettää ton pojan kyllä tähtiin, mutta sitten niiden tekstin tekijöiden taso tulee valitettavasti kyllä jossain vaiheessa vastaan. Jo toi biisi olis vaatinut todella paljon paremman sanottajan.
  • 17.1.2012 12:35
    ^missaat Ecmo oleellisen pointin. Se on aivan sama mitä paskaa se on, jos teinimimmit ottaa jutun omakseen. Kyse ei ole musiikista, koskaan.

    Kundi osaa laulaa kylläkin, ainakin autotunen läpi:)

    Sanoitukset ei kyllä korvia hivele, kertsi toimii kylläkin. Mut sanotaan, et 10-13v tytöt ei ihan riitä yleisöks, vähän lapselliset sanoitukset jo yläasteikäisille, vanhemmista puhumattakaan
  • 17.1.2012 12:37
    Niin ja Suomen Bieberiks tituleeraminen saattaa saada melkoisen vastareaktion aikaan.
  • 17.1.2012 13:06
    Pistetään poika kouluun opettelemaan tota hoilaamista niin kuin aikuisten miesten se pitäisi tehdä, intin jälkeen kasvattakoon pitkän tukan tai vetäköön kaljun ja istutetaan parikymppisenä ihmisten bändin solistiksi. Tuollaista paskaa ei kenenkään pitäisi enää tähän maahan tehdä. Luulisi Tuiskun riittävän tälle kansalle paskalähteeksi.
  • 7.
    tiivitaavit
    17.1.2012 13:19
    ˆKuulostaa sellaisen miehen kommentilta joka ei ole saanut pitkään aikaan "sitä". xD
  • 17.1.2012 23:04
    Tiivitaavit, on siitä ehkä viikko aikaa. Jos se on pitkä aika niin sitten siitä on pitkä aika.
  • 9.
    jugular
    18.1.2012 13:01
    Eihän tämä musiikkia ole, joten ei sitä sellaisena kannata arvostellakaan. Tuotteena varmasti erinomaisen hyvä ja kohderyhmänsä mieleen.
  • 18.1.2012 19:03
    Maki Kolehmainen ei ole mielestäni mitenkään failannut (viitaten ekan kirjoittajan kommenttiin)
    Wikipedia tietää kertoa:
    "(Aikakone) Yhtye myi lähes kymmenvuotisen uransa aikana yhteensä noin 400 000 levyä, teki 2500 keikkaa ja edustaa hittimäärällään 1990-luvun kärkeä suomalaisen popmusiikin saralla"
    Lisänä kaikenlaisia muita kunniamainintoja ja palkintoja kuten Emmat peräkkäisinä vuosina.
    Niinku esimerkiks. Tietysti jos ei ollut syntynyt vielä vuonna 1995, asia on jäänynnä hämäräksi.

    Jimi Constantinesta en sano mittään :)

    Mutta joo. Tämä Robin-poika sitten ... Kiva viaton rallatus tämä frontsaid olli-e. Oikeastaan omalla viattomalla tavallaan jopa huvittava.
  • 19.1.2012 11:06
    Sanokaas nyt isot pojat miksi tämä ei ole musiikkia, mutta joku muu on?

    En erityisesti diggaa tekijätiimistä Makista ja Jimistä, mutta mitä sitten. Ei kai se nyt ole mikään musiikin mittari kuka sen on tehnyt. En tykkää Amorphiksestakaan tai Stratovariuksesta, mutta en mä mene kieltämään etteikö ne musiikkia olisi.

    Jos on tarkoitus vain ilmaista, että en pidä, niin kai siihen kohtuullisempiakin ilmaisutapoja on kuin ettei tämä ole musiikkia. Sellaisesta tulee vähän ylimielinen vaikutelma. Ei musiikkia tai aitoutta voida millään kaupallisuusvaikutelmamittarilla arvioida.
  • 12.
    poaska
    20.1.2012 22:34
    voi juma, ihan surkee toi robin...-_-'
  • 25.1.2012 13:51
    Hyvin jätkä vetää, 3 miljoonaa katsojaa viikossa.

    Kattelin paria Nightwishin videota, 3 miljoonaa hittiä, kolmessa vuodessa.
  • 20.3.2012 07:59
    Nightwishin Amaranth-video: 56 miljoonaa hittiä YouTubessa...

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 1
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...

Lue lisää: Pop

Sinäkin lähdit pois
Jättäminen ja jätetyksi tuleminen on popmusiikin ikuisuusaihe. Siitä...
Loista liljani, loista!
Yona ja Puppa J palasivat Karjalan laulukunnaille.
Rockin hikiliikkujat
2
Metallimiehen dress code
Judas Priest tulee kaupunkiin... 33
70-luvulta päivää
Hautausmaa soittaa yhdessä Kuoleman Haukkojen kanssa.
Jare & VilleGalle
Jare ja VilleGalle olivat pienissä... 4
Bändinimen anatomia
Mistä Hanoi Rocks sai nimensä? 7
Rouvarokkia
Jalankulkuämpäri laulaa puumanaisista ja teini-iän traumoista
Ultra Bra
Pojkarna bäst
Dave Lindholm
Dave On The Road.