Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Tre)

Me kysyimme. Te äänestitte. Esittelyssä Ravintolaäänestyksen voittajat.

Paras palvelu ja baari asuvat samassa osoitteessa. Voiton takana ovat muun muassa  Mimmi Jaakkola (vas.), Elina Asp, Jaana Koivula, Pasi Sarikoski ja Teemu Lindqvist.
Paras palvelu ja baari asuvat samassa osoitteessa. Voiton takana ovat muun muassa Mimmi Jaakkola (vas.), Elina Asp, Jaana Koivula, Pasi Sarikoski ja Teemu Lindqvist.

Kiitos lukijat!

Lähes 3500 kaupunkilaista kävi äänestämässä parasta ruokaa, kahvilaa, palvelua, tanssilattiaa, portsaria, baaria, pubia, yöruokaa ja brunssia.

Paras baari: Jack The Rooster

Ei vain juomaan

Parhaaksi baariksi valitun Jack The Roosterin ravintolapäällikkö Pia Häkkinen ja vuoropäällikkö Teemu Lindqvist uskovat, että hyvässä baarissa pitää olla muutakin kuin juomatarjoilua.

"Suurin syy baariin lähtemiseen ei välttämättä ole juominen. Monet vaativat baariltaan jonkinlaista aktiviteettia, olipa se sitten dj, karaoke tai livebändi", Häkkinen kertoo.

Jack The Roosterissa kysyntään on vastattu. Baarissa on lavaesiintyjä kaikkina aukiolopäivinä keskiviikosta sunnuntaihin.

Top 5: Baari

  1. Jack The Rooster
  2. Senssi
  3. Fat Lady
  4. Vanha Monttu
  5. Minibaari

Paras palvelu: Jack The Rooster

Viihtyminen heijastuu

Palveluun panostaminen on ravintola-alan pahimpia kliseitä. Teemu Lindqvist uskoo, että oikeasti hyvä palvelu lähtee siitä, että henkilökunnalla on hauskaa.

"Kun viihtyy työkavereiden kanssa vapaa-ajalla, se heijastuu tiskin toiselle puolelle."

Lindqvist venyy kanta-asiakkaiden toivomuksesta erikoisiin palvelutilanteisiin.

"Syntymäpäivänä on saatettu viedä drinkki pöytään ja jopa laulaa samalla."

Käyttäjäkokemus:

Jack The Roosterissa torstai-iltaa viettänyt Sami pitää baarin vahvuutena hyvää keikkatarjontaa. Lisäksi kehuja saavat Roosterin tarjoilijat ja kesäterassi. "Hyvä keikkatarjonta, tarjoilijat ja kesäterassi. Kesällä paikka on loistava, mutta talvisin ei ihan yhtä vetävä."

Top 5: Paras palvelu

  1. Jack The Rooster
  2. Senssi
  3. Ravintola Kahvilla
  4. Vanha Monttu
  5. Fat Lady

Tiia Mäkinen ja Ellinoora Heikkilä ovat tottuneet juhlimaan parhaan kahvilan asemaa.
Tiia Mäkinen ja Ellinoora Heikkilä ovat tottuneet juhlimaan parhaan kahvilan asemaa.

Paras kahvila: Café Europa

Kun Tampereen parhaassa kahvilassa tilaa perinteisen kahden euron kahvin, saa kuppiin Meiran Hienoa. Ravintolapäällikkö Tiia Mäkinen korostaa, että suodatinkahvikin jauhetaan paikan päällä.

Koko henkilökunta on Café Europassa asianmukaisesti koulutettu kahviosaamiseen. Mäkinen myöntää, että Europa on myös paljon enemmän kuin perinteinen kahvila.

"Myynnistämme kolmasosa on kahvia, kolmasosa ruokaa ja kolmasosa alkoholia", Mäkinen kertoo.

Käyttäjäkokemus:

Europassa istuskelleet Anne ja Noora kertovat, että he eivät nykyisin edes käy Tampereen muissa kahviloissa. "Tämä on ainutlaatuinen paikka. Tänne on aina kiva tulla."

Top 5: Kahvila

  1. Café Europa
  2. Coffee House
  3. Kahvilla
  4. Vohvelikahvila
  5. Kahvila Valo

Miikka Lindqvist  uhoaa päihittävänsä koska tahansa veljensä, Jack The Roosterin vuoropäällikön Teemun.
Miikka Lindqvist uhoaa päihittävänsä koska tahansa veljensä, Jack The Roosterin vuoropäällikön Teemun.

Paras brunssi: Klubi

Tuoreen leivän puolesta

Klubin keittiömestari Miikka Lindqvist luottaa omassa aamiaisessaan hiilihydraatteihin.

"Tuore leipä on tärkein osa-alue. On aika sama, mitä sen päälle laittaa, kunhan leipä on hyvää."

Niinpä Lindqvist on keskittynyt pitämään leipätarjonnan tasokkaana.

Lauantaibrunssia on tarjoiltu Klubilla vuodesta 2009 lähtien. Leivän lisäksi toinen valttikortti on musiikkia soittava dj.

"Meillä on käynyt aamiaisella soittamassa levyjä 20–30 eri dj:tä. Aamiaiskeikka on yleensä mukava, koska siellä pääsee soittamaan oman levyhyllyn aarteita."

Muutamia vakio-dj:itäkin on suuresta joukosta löytynyt. Yksi on kuopiolainen Tuomas Eriksson, joka vetää paikalle saapuessaan aina KalPan lippiksen päähän.

Käyttäjäkokemus:

Klubilla aamiaistaneet Suvi ja Hanna ovat sitä mieltä, että Tampereella saisi olla enemmän brunssipaikkoja. Klubin tarjonnasta kehua saa kahvi, mutta kasvissyöjille valikoima jää heidän mielestään vaisuksi. "Ei täällä paljon paikkoja ole, joten varmaan niistä vähistä vaihtoehdoista Klubi on paras", Hanna sanoo.

Top 5: Brunssi

  1. Klubi
  2. Hullu Poro
  3. Miami
  4. Kahvila Valo
  5. Siipiweikot

Guillermo Fernandez väittää olleensa ensimmäinen Yhdysvalloista siipikastiketta Tampereelle tuonut ravintoloitsija.
Guillermo Fernandez väittää olleensa ensimmäinen Yhdysvalloista siipikastiketta Tampereelle tuonut ravintoloitsija.

Paras ruoka: Hook

Siipien levittäjät

Hookin omistajan Guillermo Fernandezin mukaan eniten tilataan 25 siiven annosta. Se on luku, jonka nuori miesasiakas syö hetkessä. Lista on pysynyt vuosia samana.

"Asiakkaat huomaavat heti, jos muutamme jotain."

Kilpailijoiden mielestä tämän pitäisi nostaa hintoja.

"En halua. Haluan vain myydä paljon ruokaa!"

Käyttäjäkokemus:

Asiakkaat Petri ja Ville eivät ole yllättyneitä voitosta. "Käymme usein. Tampereen paras siipipaikka."

Top 5: Ruoka

  1. Hook
  2. Jack The Rooster
  3. Stefan’s Steakhouse
  4. Salud
  5. Villisika

Paras tanssilattia: Fat Lady

Luja ja pehmeä

Fat Ladyn ravintolapäällikkö Sanni Granholm kertoo, että parhaaksi tanssilattiaksi valittu alusta on materiaaliltaan muovilaminaattia.

"Värimaailmaltaan se muistuttaa 1950-lukua. Hauska yhdistelmä muuten modernin sisustuksen kanssa", dj Antti Nuora sanoo.

Nuoran mukaan tanssilattian äänimaailma on luja mutta pehmeä.

"Volyymin taso säädetään sopivaksi aina illan ja tanssilattialla olevien ihmisten määrän mukaan."

Top 5: Tanssilattia

  1. Fat Lady
  2. Senssi
  3. Doris
  4. Tivoli
  5. Klubi

Tuplavoitto saa Antti Nuoran (ylh. vas.), Sanni Granlundin, Henri Juvelan (alh. vas.) ja Jouni Virtasen iloitsemaan tanssilattialla.
Tuplavoitto saa Antti Nuoran (ylh. vas.), Sanni Granlundin, Henri Juvelan (alh. vas.) ja Jouni Virtasen iloitsemaan tanssilattialla.

Paras portsari: Fat Lady

Paineettomat poket

Fat ladyn portsarin Henri Juvelan mukaan kokeneemmilla ovimiehillä ei ole ulkonäköpaineita.

"Ensisijainen myyntivaltti on palvelu. Nuoremmilla kavereilla ulkonäkö voi merkata enemmän, Juvela kertoo ja katsoo naurahtaen kollegaansa Jouni Virtaseen.

Juvela ja Virtanen ovat yhtä mieltä siitä, että portsarin työ on sekä vapaata että mukavaa. Edes se ei haittaa, että portsarille kerrotaan helpoimmin ongelmat ja huolet, vaikka hän ei asialle voisikaan mitään.

Käyttäjäkokemus:

Fat Ladyssa iltaa viettäneet Juho ja Petra eivät yhdy äänestäjäenemmistön mielipiteeseen. Erityisesti tanssilattia saa kritiikkiä.

"Se on liian pieni. Lisäksi dj kuuntelee liian vähän asiakkaiden musiikkitoiveita", Juho kertoo.

Juho ja Petra toteavat, että portsareiden kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, mikä on hyvä asia. "He ovat kuitenkin turhan ilmeettömiä. Jonkinlaista särmää pitäisi olla."

Top 5: Portsari

  1. Fat Lady
  2. Jack The Rooster
  3. Senssi
  4. Ruma
  5. Kuuba

Mari Järvinen ja Simon Foster esittelevät Tampereen laajinta hanatarjontaa.
Mari Järvinen ja Simon Foster esittelevät Tampereen laajinta hanatarjontaa.

Paras pubi: O'Connell's

Guinnessin valuttajat

Tampereen parhaan pubin hanoista valuu eniten Guinnessia. Irish Bariksi identifioituneen O’Connell’sin juomamyynti on muutenkin poikkeuksellista verrattuna suomalaisiin pubeihin.

"Olemme Tampereen ainoa baari, joka myy enemmän tuontioluita kuin kotimaisia", omistaja Simon Foster kertoo.

Irlantilainen imago näkyy myös siinä, että O’Connell’sin yksi myydyimmistä tuotteista on irish coffee.

"Irkkuturisteille tämä on paikka, joka käydään matkalla katsomassa."

Käyttäjäkokemus:

Perjantai-iltana O’Connell’sissa istunut Ville myöntää, että hänellä on pitkä historia pubin kanssa. Parasta on hänen mielestään aito brittitunnelma.

"On tämä ehdottomasti Tampereen paras pubi."

Top 5: Pubi

  1. O’Connell’s
  2. Teerenpeli
  3. Ruby & Fellas
  4. Plevna
  5. Vanha Monttu

Yöruokapaikaksi identifioitunut Vaakon Nakki aukeaa joka päivä iltakuudelta.
Yöruokapaikaksi identifioitunut Vaakon Nakki aukeaa joka päivä iltakuudelta.

Paras yöruoka: Vaakon Nakki

Huikopalaa

Edes Tampereen parhaassa yöruokapaikassa ei vältytä jonotappeluilta.

"Odottavan aika on pitkä, joten päästään helposti arkojen aiheiden äärelle. Onneksi asiakkaat selvittävät erimielisyydet keskenään", toteaa esimies Kirsi Lintunen-Oinonen.

Arkisin jonoa kertyy erityisesti iltayhdeksältä. Kesäisin letkaa voi olla heti iltakuudelta. Paikan vahvuus on klassinen grilliruoka.

"Kaikki eivät ole siirtyneet kebabiin."

Käyttäjäkokemus:

Perjantai-iltana Vaakon Nakissa pistäytynyt Hannu kertoo poikkeavansa grillillä silloin tällöin.

"Kertaakaan en ole täältä huonoa tuotetta saanut."

Top 5: Yöruoka

  1. Vaakon Nakki
  2. Selvi
  3. McDonald’s
  4. La Toore
  5. Tammelantorin Grilli


Kommentit (13)

  • 1.
    Jos_oikein_muistan
    2.2.2012 17:36
    Tais olla Siipiweikot(-93) ensimmäinen joka sitä kastiketta toi tänne eikä Hook(-97)?
  • 2.
    Jooti
    2.2.2012 18:34
    Millä järjellä Kuuban portsari(t) ovat päässeet Top- 5:n ???..
    En ole missään nähnyt yhtä tylyjä portsareita kuin kuubassa.
    (lukuunottamatta yhtä heistä.)
  • 3.
    Niiin_totta
    2.2.2012 19:00
    samaa mieltä edellisen kanssa. ei kyllä kuuban pokeilla oo mitään asiaa tälle listalle. niin töykeetä ja ylimielistä käytöstä saa sieltä ovelta joka ikinen kerta.
  • 4.
    Le-ki
    2.2.2012 19:04
    Tietämättömille sen verran että kyllä siivet on saanu suomalaisen alkunsa Lempäästä :)
  • 5.
    yyyYYY
    2.2.2012 19:18
    siipiveikot teki sen ite..
  • 6.
    dddsssssss
    2.2.2012 19:42
    parhaat siivet kyl on hookis :_=
  • 7.
    xxxYYY
    2.2.2012 20:39
  • 8.
    Patrick_Fitzgerald
    2.2.2012 23:23
    Irish Bariksi identifioituneen O'Connell'sin.
    Irlantilainen imago.
    Parasta on hänen mielestään aito brittitunnelma.
    Kannattaisi nyt päättää ollakko britti- vai irkkupubi.

    "Olemme Tampereen ainoa baari, joka myy enemmän tuontioluita kuin kotimaisia"
    Jos omistaja on noin tyhmä, kannataisi käydä katsomassa muitakin pubeja.
  • 3.2.2012 16:42
    texas pete?
  • 3.2.2012 18:38
    texas pete?
  • 11.
    skeidaa
    14.2.2012 13:14
    Tampereen listat on monelta osin hirveetä skeidaa. Senssiä en haluaisi nähdä ollenkaan, kuuban poket huh ja vielä hookissa parhaat siivet hah.
  • 12.
    Ihmetaas
    16.2.2012 10:44
    Ongelmahan ei ole, että onko parhaat siivet hookissa vai siippareissa, tai kuka toi kastikkeen ensin suomeen... Ongelma on, että junttipääkaupunki Tampere äänestää jotkut helvetin siivet PARHAAKSI ruuaksi. Aina saa hävetä!
  • 13.
    ihanahenkka
    15.4.2012 02:45
    parhaat tai ainakin ehdottomasti paras poke löytyy kyllä juurikin läskin rouvan ovelta ! aina niin ihana juvela <3 we love you !

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 1
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.

Lue lisää: Ravintolat

Ravintolauutiset: Helsinki
Paratiisin portinvartijat
Portsareista on tuhat ja yksi... 3
Suuri ravintolaäänestys `08 - Helsinki
Helsingin parhaat ravintolat 6
Penkkilätkän parhaat
On taas pikkumustan ja kuohuviinin... 1
Kuultua
Helsingin klubi- ja ravintolauutiset
Viinin viemää
Asiantuntijakaan ei tunne viiniä... 1
Spy Hard
Kun muut bailaavat, me vakoilemme 1
Tampere sai Puuman
Keskustorin viereen avattiin maaliskuussa ravintola Puuma.
Ravintolauutiset: Helsinki
1
Kuultua: klubit
Helsingin klubiuutiset