Taiteilijan elämää

Kulttuurikyselyn tulospalvelu


Ovatko Jallu-lehden kuvat taidetta? Entä Palmun maalaukset? Voiko taiteen nimissä tappaa kissan? Pitäisikö taiteilijoiden apurahat muuttaa tulosvastuullisiksi? Entä minkä arvosanan ansaitsee kulttuuriministeri Tanja Saarela? Cityn kulttuurikyselyn 647 vastaajaa vatkasi kulttuurikerman vaahdoksi.

Kulttuuriksi voi sanoa suunnilleen kaikkea sitä, mitä me teemme ja mitä apinat eivät", totesi aikoinaan Krimin sodassa brittijoukkoja komentanut lordi Raglan.

150 vuodessa mielipiteet ovat muuttuneet. Apinat eivät tapa eläimiä videoteoksessa. Taiteilija Teemu Mäki on niin tehnyt, mutta vain joka kahdeskymmenes kulttuurikyselyyn vastannut piti sitä taiteen nimissä sopivana.

Toisaalta yli kolmannes teistä väitti, ettei taiteen tehtävä ole olla sopivaa. Mutta sen pitää olla tulosvastuullista. Yli puolet vastaajista kannatti tulos tai ulos -periaattetta myös kulttuuripuolella. Taiteilijoilta pitää sulkea apurahahanat, jos tulosta ei synny.

Entä vaatiiko taiteen tekeminen yliluonnollista lahjakkuutta? Yli puolet teistä uskoo pystyvänsä maalaamaan nykytaidetta vähintään yhtä hyvin kuin alan ammattilaiset. Pensselin heiluttaminen vaikuttaa kyselyn perusteella helpommalta kuin äänenkäyttö. Joka kymmenes uskoo osaavansa levyttää itse tekemiään kappaleita yhtä hyvin kuin levyttävät artistit ja vain joka sadas väittää äänijänteidensä riittävän oopperan pääosaan.

Viime vuonna paloivat VR:n makasiinit, samoin Porvoon 600 vuotta vanha tuomiokirkko, mutta vuoden 2006 traagisimpana kulttuuritapahtumana piditte kansanmuusikko Juice Leskisen kuolemaa. Lisäksi 93 prosenttia vastaajista uskoi, että Juicen levynmyynti lisääntyy poismenon johdosta.

Mielestänne koululaisen kuvaamataidon työ on suurempaa taidetta kuin Kata Kärkkäisen viimeisin kirja, Finlandia-vodkapullo tai Juhani Palmun maalaukset. Itse asiassa 60 prosenttia vastaajista piti juuri Palmua maamme yliarvostetuimpana taiteilijana.

Mitä muuta paljastui? Nyt katse tulospalveluun.

Taiteen nimissä sopivaa

Tavis vs. taiteilija

Anni Sinnemäki kommentoi:"Idolsin karsinnoissa ei ole käynyt vielä lähellekään 34 prosenttia kansasta. Jos tämän kyselyn otokset ovat tilastollisesti päteviä, formaatilla on kestävä tulevaisuus edessään. Muut äkkiä muotokuvamaalauksen pikakursseille."

Traagisin tapahtuma 2006

Mikä menetys! Juice kuoli, hänet on herätettävä henkiin!
Mikä menetys! Juice kuoli, hänet on herätettävä henkiin!

Herätettävä henkiin

Bubbling under: Michelangelo, Freddie Mercury, Kurt Cobain, Jimi Hendrix

Kympillä leipää!

12% vastaajista maksaisi 10 euroa kuukaudessa parantaakseen taiteilijoiden toimeentuloa.

Sinnemäki kommentoi: "Taiteilijoiden toimeentulon ja sosiaaliturvan parantaminen on tärkeä asia. Taiteen tekeminen on työtä, taiteilijoiden lapset tarvitsevat kunnon talvihaalarin, ja on väärin, että apurahoista ei kerry eläkettä! Parannuksiin riittäisi kyllä huomattavasti vähempikin kuin 10 euroa kuussa jokaiselta veronmaksajalta, itse asiassa eurolla kuussa päästäisiin jo pitkälle."

Taide-indeksi

5 = suurta taidetta, 1= pelkkää potaskaa

Yliarvostetuimmat taiteilijat top 10

Bubbling under: Ville Valo, Karita Mattila, Vesa-Matti Loiri.

Aliarvostetuimmat taiteilijat top 10

Bubbling under: Ilkka Remes, Jori Hulkkonen, Arto Paasilinna

Sinnemäki kommentoi: "Onko naisten kannalta lohdullista, että aliarvostettujen taiteilijoiden listalla ei ole yhtään naista?"

Taiteilija-apurahat tulosvastuullisiksi?

Kumpi arvokkaampi Suomelle?

Jorma Ollila 53%
"Raha maailmaa pyörittää, ei taide."
"Kuka on luonut yrityksen, jonka liikevaihto on suurempi kuin Suomen valtion? Siinä ei paljon Valon saavutukset paina."


Ville Valo 47%
"Ollilaksi opitaan kauppakorkeassa, Valoksi synnytään."
"Kuuntelen HIMiä – en katso Jorman koreografeja."


Kadonneen kulttuuriministerin metsästys

Pyysimme myös kulttuuriministeri Tanja Saarelaa vastaamaan kyselyymme. Ministeri Saarelan sihteerin Minna Siltasen pyynnöstä lähetimme kyselyn sähköpostilla sekä ministeriöön että eduskuntaan.

3, 2, 1, dead line. Eikä vastauksia kuulu. Soitto ministeri Saarelan sihteerille. Hän on vuosilomalla, mutta puhelimeen vastannut kollega tietää, että ministerin erityisavustaja Markus Ojakoskella on asiasta ensikäden informaatiota ja että "ministeri on hypistellyt kyselyn sisältänyttä paperia".

Erityisavustaja Markus Ojakoski, vastaako ministeri Saarela kyselyyn vai ei?

"Kyselyssä oli myös kulttuuriministeriä koskevia kysymyksiä. Lisäksi paljon sellaista, johon kulttuuriministerin on vaikea vastata."

Jos jotkut kysymykset tuntuvat hankalilta, ministeri Saarela voi jäävätä itsensä niistä.

"No ei siihen montaa vastausta sitten tulisi. Ministeri Saarela ei ole tähän mennessä vastannut kyselyyn, mutta voin kysyä vielä."

Vastauksia ei tullut.


Deitti.net-kesätarjous!

Kommentit (4)

  • 1.
    Tanjatanja
    17.2.2007 12:26
    Olisit nyt kertonut meille Tanja oletko lukenut Tuntemattoman sotilaan
  • 2.
    kivaapu
    27.2.2007 10:09
    Apurahoilla eläminen ei ole mannaa, mutta se on kuitenkin ihmisen oma valinta. Onko yhteiskunnan tehtävä maksaa se, että kaikki voivat toteuttaa itseään...Kukas ne tosityöt sitten tekee?
  • 3.
    Ile36
    28.2.2007 13:03
    Yhteiskunnan tehtävä nimenomaan on tukea sellaista toimintaa jota ei markkinaehtoisesti muuten olisi olemassakaan. On myös yhteiskunnan asia asettaa sellaiset kriteerit joiden mukaan rahaa jaetaan vain riittävän korkeatasoisen taiteen tekemiseen. Jo nykyään suuri osaa lahjakkaista taiteentekijöistä jää ilman mitään apurahoja ja kituuttaa toimeentulon alarajoilla.
    Aivan ilman tukea suomessa olisi ehkä noin kolme kuvataiteilijaa ja viisi kirjailijaa. Ja ehkä kaksi teatteria joissa esitettäisiin menestysmusikaaleja. Sellaistako tosiaan haluaisimme?
  • 4.
    iknapotsa
    14.12.2011 14:40
    Taide ja kulttuuri ovat erillisiä termejä. (vaikkakin kaikki taide on kulttuuria) On myös eri asia onko jokin sopivaa tai onko se taidetta. Esim. kissan tappaminen voi olla hyvin sopimatonta, mutta silti taidetta ja vastaaja sitä mieltä että taiteen tulisi olla sopivaa.

    Kohta "Taiteen tehtävä ei ole olla sopivaa" olisi pitänyt olla siis muodossa "Taiteen ei tarvitse olla 'sopivaa' ollakseen taidetta"

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.

Lue lisää: Kulttuuri

Kirja valituksesta
Anna Perho ei ole enää hevoshullu blondi.
Taiteiden yö Go-Go 27.8.
Taide juhlii yössä, juhli sinäkin! 1
Taiteiden Yö -aikataulu
Taidetta Itäkeskuksesta Kamppiin 26.8. Me näytämme tien.
10 kulttuuripaukkua
Suomen pääkaupunki -wannabesta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi.
Runo ja mitä se tarkoittaa
Runopoika Marko Ahonen tulkitsee... 6
Keppiä orkesterille
Kapellimestari kuuntelee Stray... 2
Pitkä, kuuma taiteilija
Ville Löppösen, 28, 198,5 cm... 2
Kaikki kesän festareista!
City tarjoaa jykevän tietopaketin kesän tärkeimmistä tapahtumista.
Pieni filmifestivaali
Artisokka on kevään ensimmäinen... 2
Satumainen tanssi
Koreografi Satu Tuomisto ei halua missikisaan.