Tenavatähti

Elena Leeve täytti juuri 24 vuotta. Jussin hän sai kymmenen vuotta sitten.

Kuvissa hän oli blondi, mutta nyt kahvilassa odottava nainen onkin tumma.

"Olen oikeasti sellainen Suomi-vaalea, eli en mikään kunnon blondi, ja mulla oli Jennifer Aniston -raidat. Ne eivät oikein sopineet osaani. Ohjaaja Mika Myllyaho ehdotti värjäystä", näyttelijä Elena Leeve puolustautuu.

Osalla hän tarkoittaa sivuosaa Sofi Oksasen käsikirjoittamassa Puhdistus-näytelmässä, joka sijoittuu Neuvostoliiton aikaiseen Viroon.

Leeve jännitti ensi-iltaa, vaikka kädessä on vuoden vanhat paperit Teatterikorkeakoulusta ja takana jo viisi pitkää elokuvaa, esimerkiksi Cyclomania, Tulennielijä ja Tyttö sinä olet tähti.

"Aina jossain vaiheessa harjoituksia menettää näytelmän vuoksi yöunensa."

Viime yön hän kuitenkin on nukkunut hyvin. Ja matkannut kotoaan Töölöstä työpaikkansa, Kansallisteatterin, viereiseen kahvilaan Yliopistonkadun Coffee Houseen. On aamu ja hän miettii kahvi edessään, voisiko syödä eväsjogurttinsa, mutta tulee lopputulokseen.

"Ei. Se on liian noloa."

Olet ollut sirkustaiteilija, pyöräilijä... Nyt näyttelet Puhdistuksessa virolaisnaista. Mikä on ollut rooli, joka on ollut helpoin omia?

"Puhdistus tuntuu rooleistani suurimmalta haasteelta. Rooliin oli ilo käydä kiinni. Odotan ensi-iltaa pelon sekaisin tuntein. Näytelmässä on niin paljon eri aikatasoja. Kaikilla on vahvat roolit ja paljon vuorosanoja. Se ei ole kepeä näytelmä. Roolihahmojen kokemukset ovat rankkoja. Rooli on vaatinut paljon pohdintaa siitä mitä ihmiset ovat joutuneet kestämään neuvostomiehityksen aikaisessa Virossa ja miten he ovat selvinneet siitä."

Kävit samaan aikaan yläastetta ja pokkailit Jussi-patsaita. Kummassa maailmassa elit voimakkaammin?

"Koulumaailmassa. Ylä-asteikäisenä koulun sosiaaliset kuviot olivat tärkeämpiä. En ole koskaan unelmoinut mistään Hollywood-urasta."

Mikä on lapsinäyttelijän tärkein ominaisuus?

"Keskittymiskyky. Lisäksi pitää osata olla paikoillaan hiljaa ja olla luonnollinen. Toisaalta liiallinen käyttäytyminen voi taas olla este näyttelemiselle."

Olit tehnyt useamman leffan jo siinä vaiheessa kun menit teatterikorkeakouluun. Olivatko pääsykokeet sinulle läpihuutojuttu?

"Jännitin pääsykokeita tosi paljon. Olin kuullut niistä tosi paljon rankkoja juttuja, joten ehkä siihen asennoitui sillä tavalla että tällaista täällä pitää olla. Olin pääsykokeissa samana keväänä kun kirjoitin, ja tein näytelmää Teatteri Avoimissa ovissa. Olen iloinen, että oli niin paljon tekemistä, sillä jos asiaa olisi miettinyt enemmän, olisi hermostuttanut."

Kärsiikö näyttelijä ulkonäkökomplekseista?

"Voi olla, että näyttelijät tarkkailevat itseään enemmän. Minä en juuri jaksa keskittyä ulkonälööni. Kun töissä koko ajan pistetään maskeja ja meikkejä, en jaksa pynttäytyä tai puunata vapaa-ajalla. On kivaa, että näytelmien vuoksi hiuksia värjätään teatterilla. Ei tarvitse itse tehdä radikaaleja päätöksiä. Voisin lihottaa itseäni roolia varten, jos todella haluaisin sen työn, mutta haluaisin, että joku myös kertoo, miten painosta pääsee eroon."

Eräs elokuvaohjaaja on sitä mieltä, että hyvä näyttelijä on sisältä tyhjä, ei juuri ajattele liikaa.

"Liika analysointi on pahasta, koska siitä menee ihan jumiin."

Ennen teatteria tehtiin rohkeasti. Oli Jumalan teatteria ja muuta. Miksei teatterista nykyään enää puhuta?

"Aikamme on nyt niin extremeä, ettei mikään enää järkytä samalla tavalla."

Maj Karma on tehnyt sinusta biisin. Kuinka usein soitat sitä?

"Kuuntelin sitä viimeksi kavereiden kanssa Teatterikorkeakoulun aikana. Nyt en olekaan taas kuunnellut sitä vähään aikaan. Muistan kyllä, miten biisi menee.... Se oli minulle yllätys. Ystäväni kertoivat minulle biisistä ennakkoon; he olivat lukeneet siitä Soundista. Ennen kuin biisi julkaistiin, sain Ylpöltä kirjeen, jossa hän kertoi minulle asiasta. Se oli aika kiva. Sain myös kutsun keikalle, mutta sinne en päässyt. Rajusta rockista pitävä äitini (kirjastovirkailija toim. huom.) meni sijaani."

File


Deitti.net-kesätarjous!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 1

Lue lisää: Leffat

Girl Power!
Sara Melleri ja Ada Kukkonen ovat... 7
Kulmien kundi Andreas
Kaurismäki on näyttelijä Andreas af Enehielmin mielestä liian...
Reino Nordin
Alaston totuus 24
Spider-Man Trivia
Ihmislukki kiipeää kaupungin... 4
Pussikalja-Jussi
Miksi Jussi Nikkilän esittämä... 1
Ole Sormusten herra!
Elokuva Taru sormusten herrasta... 1
Ei tänä iltana, donitsi!
Hyvää käännöstä ei huomaa kukaan. 33
Art of FLIGHT: lumilautaleffojen aatelia
Travis Rice ja kumppanit yhdistettynä uusimpaan kuvaustekniikkaan...
Viikonlopun katsotuimmat leffat, vko 11
Mitä elokuvia Suomi katsoi viikonloppuna?
Ansa ja Tauno 2.0
Ellin ja Chiken eka kerta. Valkokankaalla.