SÖTÖ JA ZOMBIE KERTOVAT

  • ZOMQandBarbieQ

kun olin vielä lapsi, kävin useasti brittiläisen Emma-tätini, aunt Emma we called her, kanssa lammella ruokkimassa joutsenia ja puluja. otimme kotoa kauraryynejä pieneen minigrip-pussiin ja heittelimme niille linnuille, joiden kanssa tahdoimme tutustua paremmin. koskaan en lintua ole tähän ikään mennessä kesyttänyt. enkä kesytä.

bodomin lapsi,c

RIPPILEIRILLÄ OPITTU MATTEUKSEN EVANKELIUMI

hänen nimensä oli matteus ja hänellä oli visio. Jeesuksen kuoltua hän viettäisi kissanpäiviä; ottaisi kahden vuorokauden ajan raakaa hashista samasta piipusta, kunnes kolmantena päivänä käyttäisi piippuun kertyneet karsta-öljyt itsekyhäämässään vesipiipussa, jonka kyljessä teksti: ANTAA MADON NAULA! ULA ULA!

hän hihitti, hykerteli ja hieroi hikisiä kämmeniään

VANHEMPANA OLEN HUOMANNUT OEVANI

VANHEMPI KUIN KUKAAN,

JOTEN OLEN JOUTUNUT VALEHTELEMAAN

IKÄNI NUOREMMAKSI, ETTÄ

OLISIN EDES JOTENKIN SOPIVA

ELÄMÄÄN IKÄISTENI KANSSA ,

JOKKA OVAT KAIKKI KUOLLEET.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

HiLiRiMpSiS, BABY. SAIN KERRA PILLUA, MUTTEN

SIITÄ MUISTA SITÄ KU TULI OLTUA ILMAN AUTOO.

MYÖHEMMIN JOUDUIN NAIMISIIN.

NYT ELÄKKEELLÄ TEEN PATSAITA.

Jokkut väittää, että mä oon joku naisten nielijä. Tosiasiassa minä

pidän lapsista enemmän.

========================================================
ja loppukevenykseksi,seksi..hihihiiii

RakkausRuno ANTEEKSI
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Mä olen kuollut

sulle kokonaan

-liikaa perseitä

joutunut oon nuolemaan.

Tähtitaivaat meidän

saa romahtaa.

Mä olen juossut

-päässyt loppuun palaamaan.

Väärää rakkautta kai liikaa

oon joutunut antamaan.

Mua ei onni huumaa

- se mut unohtaa.

Mä en taitu koskaan

- taipua kun aina saan.

Mä en synny uudestaan

suremaan kuolemaa.

En aina viitsi muistaa

- anteeksi annan vaan.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
haista wittu barbie!!!
kuka todella välittää säästää jotain vitun maailmaa
kun kaikki saa pillua ja munaa niin paljon kuin jaksaa.
munat/pillut ruvella kuolaavat kuolleet ja kaikki voittavat kauneimman missin taikka herran jotka repee -muttei nauruun.

kuolema on kaunis mut liian lyhyt. Ei uppoo pohjaan niin kuin mä,
ja vajoon enemmän luonnottomasn kauniissa parkukuorossa.
sä synnyit mulle vähäksi aikaa. Nyt kaikki loppu on ja mä hajoon,
vajoon pohjaan.

kiRKUVAT TUHANNET ÄPÄRÄT ja kantavat muovikasseissaan lisää kotipitzaa pakastimeen jaksaakseen sietäää tätä vaivatonta, kevyttä eloaan.
kuolema on kaunis sun suonissasi. Kukkivat kromiteräkset puhkovat neuloillaan sinertäviä taipeitasi ja sinä; sinulla on hauskaa.

4 kommenttia

Kaarin

24.1.2009 12:45

Kovaa on. Ollaan hiljaa hetki, sitten löydetään taas. Jotain uutta, aina. Jos ei tätä, niin jotain Parempaa.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

BarbieQueen

25.1.2009 21:46

http://www.youtube.com/watch?v=CqSHcNgDb4U

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:50

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus