Minua pidetään järki-ihmisen ja tunneihmisen sekoituksena, itse pidän itseäni milloin minäkin, tilanteesta riippuen.
Töissä olen aina pyrkinyt olemaan asiakeskeinen ja pitämään tunne-elämäni kurissa. Oma persoona on eri asia kuin tunne-elämä; työalallani liian tunteella mukana oleminen on myös haitaksi. Koska pidän itseäni monissa asioissa melko lapsellisena, mutta olen toisaalta hyvin vainoharhainen ja kyyninen, olen yrittänyt jotenkin uittaa uusasiallista työpersoonaani myös yksityiselämän puolelle. Varsin huonolla menestyksellä tämä projekti on sujunut, se on myönnettävä.
Toisaalta myönnän, että minulla on ulkoinen asianainen ja sisäinen höpö. Tänään molemmat olivat liikenteessä.
Asianainen auttoi eksynyttä lasta, keskusteli asiallisesti ja provokatiivisesti homokammoisen miehen kanssa junassa, sopi vanhempien kanssa matkajärjestelyistä, putsasi äidin kanssa sukuhopeoita, sai yhdellä mulkaisulla ölisevän juopon tekemään kunnioitettavan taakse-poistun vierestään metrossa ja hoiti asioita Kelan kanssa menettämättä hermojaan.
Höpöminä unelmoi kesken Hesarin lukemisen, kujerteli söpölle koiralle junassa, tunsi olonsa penskaksi itseään kymmenen vuotta nuorempien Burberry-naisten vieressä, pyöritteli silmiään kuunnellessaan parin jorgoksen "keskustelua", hihitteli kaverin treffeille, söi suklaata illalliseksi sekä kaatoi vahingossa kirjakasan ja kenkävuoren kuunnellessaan nettiradiosta suosikkilaulajansa jalat alta vievää ääntä meteliohjelman haastatteluosuudessa. Kootessani kirjojen muodostamaa tilataideteosta uudelleen jouduin myöntämään, että olen täysin heikkona tietynlaiseen miesääneen. Onneksi(?) kyseisen lajin kärki on kova, mutta kapea. Kuka tahansa niistä kavereista kun saisi murinallaan meikäläiseltä jalat alta alta nanosekunnin...
1 kommentti
Anonyymi
5.12.2021 10:40
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin