Taksilla on tullut ajeltua aika lailla ja mikäs on ajellessa, takseja riittää, kaikenkaikkiaan noin 50 000koko Shanghain kaupungissa ja kun ensimmäiset kolme kilsaa ajaa eurolla! Lisäkilometrit ovat 2 rämpylää (RMB) eli 20 senttiä per kilsa. Duunista kotiin 12 kilsan matkaan kuluu ilman pahempia ruuhkia noin kolme euroa, ruuhkissa ehkä euron verran enemmän. Huonolla kelillä kyllä täälläkin taksin saaminen voi olla hitaanpuoleista.
Ruoka on edullista, tuontikamaa lukuunottamatta, joista jotkut saattavat olla jopa suomalaisittain melko kalliita. Lähes lätkäkassillisen kamaa kantaa kotiin 30 eurolla eikä ravintoloissa syöminenkään kukkaroa pahasti laihduta. Monen ruokalajin lounas kun maksaa tyypillisesti 3-5 euroa ja ihan kaupungin keskustassa. Halvimmillaan olemme saaneet lounaan viidelle, tosin varsin nuhjuisessa enemmänkin paikallisten käyttämässä syrjäkujaruokalassa kuin varsinaisessa ravintolassa, yhteensä 6 eurolla kokiksineen kaikkineen. Tuo sapuska ei kyllä kehuja ansaitse, mutta eipä se ollut hinnallakaan pilattu. Muualla ruoka on ollut suorastaan aivan erinomaista. Pojat ovat innoissaan, kun 0.33:n kokistölkkejä saa Carrefourista 24 tölkin lootan 4 eurolla.
Kotinurkilla on melkoisesti pieniä ja nuhjuisia kivijalkaliikkeitä joka lähtöön, pikkuruisia ruokakauppoja, joissa on useimmiten tarjolla lähinnä olutta, mehuja ja kokista yms, joskus lisäksi pesuaineita ja sen sellaista, joskus jopa hieman ruokaakin vähän puodin koon mukaan. On mopokorjaamoita, vihanneskauppiaita, pesuloita, partureita ja vaikka mitä, kaikki ensi näkemältä hieman arveluttavan tuntuisia, mutta koska paikalliset niitä käyttävät, niin miksi emme sitten mekin.
Niinpä sitten eräänä päivänä marssimme parturiin, mina, Arttu ja Anssi. Multa ja Anssilta leikattiin hiukset, Arttu sai lisäksi hiustenpesun ja pää-hartiahieronnan. Hintaa kertyi yhteensä 40 rämpylää eli 4 euroa!
Nyt ollaan tässä palkkaamassa kotiapulaista (Ayi), joka siivoaa, käy kaupat, laittaa ruokaa, pesee pyykkiä, silittää….. Koska tarvitsemme ayia ehkä vain parina päivänä viikossa ja silloinkin vain puolipäiväisenä, noin 5 tuntia kerrallaan, joudumme maksamaan hieman kovempaa tuntipalkkaa kuin kokoaikaiselle eli 15 rämpylää tunnilta, kokopäiväisen saisi kympillä!
1 kommentti
Anonyymi
5.12.2021 11:07
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin