Lauantaina aamulla heti ekaks kaupaan, jääkaappi kun ammotti tyhjyyttään ja se viimeinenkin juustokimpale (kusok eli pala) oli homeessa. Tuoremehu sentään oli hengissä ja jugurtti kans. Aamupalan jälkeen olikin sitten ohjelmassa pyykinpesua ja kämpän imurointi, ekaa kertaa muuten yli puolen vuoden asumisen jälkeen. Ei vaan ole aiemmin ihmeemmin tarvetta ollut, mitä nyt keittiötä joskus ja eteistä, yksin kun on, niin ei tunnu pölyäkään ihmeemmin kertyvän, toisin kuin kotona Suomessa.
Joskus puolilta päivin sitten vielä kännykän laturiostoksille, akku kun oli tyhjä ja omaa laturia ei vaan löydy mistään. Kaupunki oli kurainen eilisen räntäsateen jälkeen, mutta muuten oli ilma raikas. Illalla sitten vielä vähän venäjän läksyjä, maanantaina olisi sitten taas uusi 90-minuuttinen open kanssa ja tekstit käyvät kerta kerralta vaikeammiksi. Jotain opiskelijoille helpoksi suodatettua klassikkokirjallisuutta harjoitellaan, tällä kertaa menossa Pushkinin tuotantoa...
Ja lauantai-iltana paukkuivat taas ilotulitteet Majakovskin aukiolla, jollain oli kai synttärit. Ja ihan vapaasti näemmä voi räiskytellä, kukaan ei asiaan puuttunut ja paukkujakin saa kuulema ostaa milloin vaan ja ihan melkein mistä vaan.
Sunnuntaina sitten taas pitkästä aikaa sählyä pelaamaan. Mikon kanssa oli treffit totuttuun tapaan klo 11.15 Majakovskin patsaalla ja siitä sitten taksilla eteenpäin. Käsi ojoon, ja samantien lada heittää meidät perille noin kymmenen kilsan päähän, ja hintaa ei ole kuin se 350 ruplaa eli noin kymppi.
Porukkaa oli tällä kertaa tosi paljon, varmaan parisen kymmentä kaikkiaan, joten vaihtomiehistä ei ollut pulaa. Pelattiin 6-6 miehityksillä, joten kentällä ei paljoa tilaa ollut maalintekoon, paitsi sitten peliajan loppupuolella, kun omat rivit alkoivat rakoilla ja samantien verkko soida.
Koska peliaikaa oli tavallista vähemmän, ajattelimme Mikon kanssa käydä illalla vielä punttiksella. Nyt tähän väliin päikkärit, venäjän läksyjä, ja siinähän se sitten olikin tämä viikonloppu.
1 kommentti
Anonyymi
5.12.2021 11:38
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin