Tällä viikolla oli tarkoitus mennä pariksi kolmeksi päiväksi jonnekin Tverin alueelle, mutta homma sitten peruuntui. Harmi. Tästä tuli sitten tavanomainen ja puuduttavan tylsä toimistoviikko. Onneksi perjantaina pääsee taas reiluksi viikoksi koti-Suomeen.
Mitenpä viikko sitten kului? Lätkää tuli seurattua jonkun verran, ensi vuonna varmaan enemmänkin, kisat kun ovat täällä Moskovassa. Ja tuohon ihan toimiston taakse, parin kolmen sadan metrin päähän, nousee uusi uljas jäähalli kisoja varten. Täytyy varmaan buukata parit ”asiakastilaisuudet” jo hyvissä ajoin. Salillakin tuli käytyä pitkästä aikaa pari kertaa.
Paikallisia uutisiakin ehti jonkin verran seurata. Puheenaiheina oli ainakin Moskovan pörssin raju alamäki, maanantaina pelkästään yli 5% pudotusta, mutta onpa toisaalta takana raju nousuputki, vuoden alusta +40% ja vuoden aikana yli 100%. Järjestäytyneestä rikollisuudesta aletaan olla huolissaan. Joku isokenkäinen alkaa pitää sitä jopa uhkana kansalliselle turvallisuudelle, tied häntä sitten. Lintuinfluenssan suhteen tilanne näyttäisi olevan melko hyvällä mallilla. Tautia esiintyy enää 7 kylässä Etelä-Venäjällä Dagestanin, Krasnodarin ja Volgogradin alueilla. Muilta epidemian vaivaamilta alueilta (Astrahan, Rostov, Kalmukia, Pohjois-Ossetia ja mitä niitä olikaan) tauti on jo voitettu. Venäjän ja Georgian kinastelu Georgialaisista viineistä sai jatkoa, kun Venäjä päätti kieltää myös mineraalivesien tuonnin. Jotain pommeja on paukahdellut jossain kaukana kaukana jne jne.
Rauhallinen viikko siis tällä kertaa. Perjantaina kotiin viikoksi ja sitten takaisin 29 päivä ja siittä sitten suoraan Altaihin Mongolian ja Kazakstanin rajamaille.
1 kommentti
Anonyymi
5.12.2021 11:45
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin