Ruotsi ja Tanska törmäsivät Twitter-sodassa

Modernia julkisuusdiplomatiaa edustava dissauskilpailu oli todellista meemien ilotulitusta.

Luulitko että Suomi-Ruotsi matseissa on jännitystä? Siinä missä Suomessa jännitteet lykätään takaisin kaappiin matsien välillä, saa Ruotsi taas vilkuilla naapureitaan olkansa yli useamminkin. Torstaiaamuna jännitteet Ruotsin ja Tanskan välillä leimahtivat epävirallisessa Twitter-maaottelussa, josta ei dramatiikkaa puuttunut. Molempien maiden ulkoasiainhallinnon virallisilla tileillä päästettiin irti terävimmät sanailijat ja nopeimmat meemi-tehtailijat. Tuloksena oli verbaalista ilotulitusta, eikä kunnon maaottelun tapaan tässäkään matsissa vältytty likaisilta tempuilta.

Kaikki alkoi tästä twiitistä, jossa Tanska yhtyi Ruotsin kategoriseen tuomioon kokolattiamattojen hyödyttömyydestä.

Ruotsin Twitter-päämajassa oltiin kujeilevalla tuulella, ja ensimmäinen erä polkaistiin käyntiin kevyellä dissauksella Tanskan pikkuriikkisestä koosta Ruotsiin verrattuna.

Kisa eskaloitui nollasta sataan melko nopeasti, ja hetken kuluttua Ruotsi vitsaili jo ajavansa uutta Suur-Ruotsi aloitetta, jonka mukana Tanska voisi sanoa hyvästit itsenäisyydelleen.

Tanskassa oltiin kuitenkin nopeita muistuttamaan, että ruotsalaisista Tanskaan päin katsovat paitsi skånelaiset, myös lahden yli uivat ruotsalaiset hirvet.

Saagan ehkä hauskimmat hetket koettin, kun maaottelu kärjistyi kansallisten humala-asteiden vertailuksi ja puhetyylien suoranaiseksi mollaamiseksi. Tässä vaiheessa Ruotsissa laitettiin kovat piippuun ja siirryttiin kaikista kovimpaan meemiarsenaaliin.

Vastoin kaikki odotuksia Tanska kuitenkin onnistui selvitytymään tästä näennäisesti voittamattomasta meemitulituksesta rautaisella comebackilla, jonka viestin jokainen Tallinnassa joskus vieraillut suomalainenkin tunnistaa pienenä pistona sydämessään.

Oli vain ajan kysymys, milloin Suomikin yrittäisi leikkisästi lähteä mukaan kamppailuun. This is Finlandin hyvätapainen twiitti jäi kliseisyydessään kuitenkin naapurimaiden kiivaan tuoksinan varjoon.

Tanskan ja Ruotsin kamppailu käytiin hyvässä hengessä, ja voittajat taputtelivat loppuun mennessä toisiaan selkään. Vitsi, vitsi! Naapureiden kesken kun on hauska välillä hassutella.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi