Juno heittää Taiteiden yönä keikan jokaisessa Helsingin kaupunginosassa

Räppäri odottaa 60 keikan pikakiertueesta “fyysistä päivää”.

Räppäri Juno julkaisee tänään uuden singlen Sulle ja sulle, jolla vierailee Tono Slono. Kappaleen julkaisun kunniaksi Juno tekee Helsingin Taiteiden yönä 24. elokuuta kaupunginosakiertueen. Juno esiintyy tällöin jokaisessa Helsingin kuudessakymmenessä kaupunginosassa. Junon kiertueen etenemistä voi seurata Taiteiden yönä Instagramissa @junogbr.

”Sulle ja sulle on pitkästä aikaa mun eka julkaisu, joka on puhdasta räppiä. Oli siistiä saada Tono messiin just tähän biisiin. Tässä on aiempaa streetimpi fiilis ja siks haluan viedä homman myös kaduille ja vetää Taiteiden yönä jokaisessa Stadin kolkassa. Tulee varmaan aika fyysinen päivä mut saletisti siistii! Kutsun jokaisen mukaan seuraamaan tota vetoa joko livenä tai somen kautta. Kandee seurata mun Instaa niin tietää missä mennään ja milloin!” kertoo Juno.

Juno aloitti uransa jo 2000-luvun alussa, ja on julkaissut lukuisia albumeita sooloartistina. Soolouran ohella Juno on tullut tutuksi muun muassa Elokuu-yhtyeestä, SMC Lähiörotat -kollektiivista sekä lukuisista feattauksista muiden artistien kappaleilla. Juno on julkaissut viimeisen vuoden aikana singlet ”Aitoo ysärii feat. Matara” ja ”Grace Kelly feat. Keko Salata”. Musiikin ohella Juno on tullut tunnetuksi myös näyttelijänä. Syksyllä 2016 julkaistiin Antti J. Jokisen elokuva Pahan Kukat, jossa Juno näyttelee pääosaa.

 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi