Tanssit Tampereen Tallipihalla

Nuorten pyörittämä osuuskunta järjestää lavatanssit elokuussa.

Tuuma Creativen aktiivit toteuttavat lavatanssit Tampereen Tallipihalla elokuussa.
Tuuma Creativen aktiivit toteuttavat lavatanssit Tampereen Tallipihalla elokuussa. Kuva: Jonna Majava

Nuorten yrittäjien Tuuma Cretive -osuuskunta järjestää yhteistyössä Tallipihan kanssa Lavatanssit lauantaina 24.8.2013 klo 18-22. Tanssikansaa saapuu viihdyttämään karismaattinen Jani & Jetsetters ja Tallipihan Kahvila pitää huolen, ettei nälkä tai jano pääse yllättämään tanssilattialla. Sadekaan ei näitä menoja haittaa, koska tanssilava on katettu.

Tapahtuman järjestäjät kehuvat Tallipihan keskeistä sijaintia ja rauhallista tunnelmaa - kuin olisi kaukana keskustasta maalaismaisemassa. Silti paikan päälle on hyvät kulkuyhteydet, Finlaysonin bussipysäkiltä on vain 300 metriä kävelyä.

Kuva: Jonna Majava

Lavatanssi-tapahtumassa on mahdollista herkutella Kahvilan tarjottavien lisäksi Tallipihan Suklaapuodin tuotteilla. Tapahtuma-aikana auki ovat myös Tallipihan pikkukioskit. Mikäli tanssijalka jää vielä vipattamaan, tanssimista voi jatkaa Nightclub Tähdessä, jonka sisäänpääsymaksusta saa alennusta Lavatanssien pääsylipun esittämällä. Matkan aikana voi käydä tankkaamassa energiaa Panimoravintola Plevnassa, joka kuuluu Tähden lisäksi Lavatanssien yhteistyökumppaneihin. Myös Pirkanmaan Osuuskauppa haluaa tukea nuorten yrittäjien toimintaa osallistumalla tapahtuman sponsorointiin.

Ennakkolippuja tapahtumaan voi ostaa Tallipihan Kahvilasta tai netistä osoitteesta t-tapahtuma.com. Myös Lippupiste ja Tiketti myyvät lippuja. Ennakkolippu maksaa 13 euroa ja portilta ostettuna 16 euroa. Järjestäjät toivottavat kaikki tervetulleiksi tanssitaidoista riippumatta.


Lue lisää Tallipihan Lavatanssien Facebook-eventistä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi