Verkossa

Alkuun | Edelliset

1 – 10 / 45

Seuraavat | Loppuun

Videovuokraamon neidit

Muksuna koulukaverini talon katolla nökötti lautasantenni. Se toi kaivattua eksotiikkaa kolmeen kanavaan tottuneelle. Oudoin ilmiö oli oma videovuokraamo; luottokorttinumero sisään ja leffan alkamisaikaa odottelemaan, heti pätkää ei saanut pyörimään. Silti se tuntui siihen aikaan harvinaisen kiehtovalta naarmuisia VHS-kasetteja vuokraavalle kirjojen ystävälle.

Vuosien rullatessa Internet on alkanut kahmia asiakkaita räikeästi teipatuilta videovuokraamoilta, joissa nykyään näkee enemmän keskivyötärölihavia teinejä kauhomassa karkkia kuin ihmisiä vuokraamassa kuuden euron leffoja. Jopa Google suunnittelee maksullisten leffojen tarjoamista YouTubessa. Jos Google lähtee leikkiin mukaan, ei kyseessä voi olla mikään pilipalijuttu. Suomalainen Elisa on vuokrannut HD-tasoisia pätkiä jo päälle vuoden. SF Anytime tarjosi jossain vaiheessa ilmaisia maistiaisia - Windowsin käyttäjille. iTunesin leffaosasto laajensi reviiriään Eurooppaan pari vuotta sitten, mutta käsi ylös, jos joku on ostanut sieltä liikkuvaa kuvaa. Sormi ylös, jos on edes löytänyt ne leffat.

Netin leffavuokraamoissa hinnat ovat usein samalla tasolla kansilehtineen leffoja vuokraavien liikkeiden kanssa, hinnat pyörivät 3-7 eurossa. Seitsemän euroa on jo kipurajalla pelkästä bittivirrasta, jota kukaan ei ojenna hymy naamallaan muovipussissa. "Leffojen Spotifyksi" kutsuttu Voddler hiipi Suomeen ja tarjoaa sekä ilmaisia että vajaat neljä euroa maksavia leffoja. Katsoin suomalaisen Calamari Union -pätkän maksutta ja kärsin suunnattomasti siitä, ettei näyttelijöiden suut liikkuneet äänen tahtiin. Leffaseuralaisen mielestä se ei ollut Kaurismäen tarkoitus, vaan Voddlerin moka.

Tekniset ongelmat latistavat nettivuokraamisen intoa. Ei ole poikkeustapaus, että lataus tai streamaus yllättäen katkeaa ja lyö rukkaset naulaan. Ääni saattaa pomppia omia polkujaan. Kaikki eivät pääse edes näkemään tai kuulemaan mitään, esim. Voddler ei toimi läppärilläni, missä on neljä vuotta vanha OS X -käyttöjärjestelmä. SF Anytimesta ei voi haaveillakaan, ja Elisan vuokraamo on vain Elisan asiakkaille. Tekniikan toimimattomuus jännittää. Musta ruutu ja sylissä jäähtyvä popparikulho ei nostata mielialaa.

Viime viikolla kokeilin ensimmäistä kertaa Kampin keskukseen ilmestynyttä masiinaa, josta voi vuokrata DVD:n tai BluRayn asioimatta ihmisen kanssa. Kone sylkee luottokorttia vastaan elokuvan ulos, ja samaan aukkoon elokuva palautetaankin. Ensimmäinen kerta oli ilmainen, seuraavat 2,99 e. Ei ollenkaan paha hinta siitä, ettei joudu kohtaamaan alipalkattuja ja sorsittuja videovuokraamon neitejä.

P.S. Eilen televisiosta tuli raivoisasti morse-piippaava hätätiedote asutuksen lähellä liikkuneesta karhusta. Samaan aikaan iltapäivälehden etusivulla kerrottiin Facebookin olevan alhaalla. Milloin FB:n käyttökatkotiedote pääsee rullaamaan televisioon?

Internet-perheeni

Painokoneet seis - nettiyhteisöön samastutaan voimakkaammin kuin naapureihin! Tähän tulokseen tultiin tutkimuksessa, jossa udeltiin henkilökohtaisia Habbon käyttäjiltä. Vaikka he ovatkin turvallisesti teini-iässä, voin kertoa, että itsekin samastun nettiyhteisöön naapureita, kaukaisia sukulaisia ja vanhoja kavereita enemmän. En tiedä kuka on aikoinaan keksinyt, että serkkuihin pitää pitää yhteyttä tai naapureiden kanssa jauhaa small talkia rappukäytävässä, jolloin valo luultavasti sammuu ja jutustelutuokion jälkeen tulee raput nenä edellä alas. Olen muuttanut tähän taloon asumaan naurettavan halvan hinnan ja sijainnin takia, en ollakseni sosiaalinen naapureiden kanssa. Meillä ei ole mitään yhteistä, ei edes paria samaa geeniä kuten suvun kanssa. Internetissä asia on eri.

Muistan teinivuosilta, miten chateissä kyseltiin, haluaisiko joku tuntematon olla "chat-sisarus". Termi ei koskaan täysin auennut minulle, mutta kaipa sillä viitattiin johonkin kirjekaverin tapaiseen viritelmään. ii2.orgissa sorvatessani huomasin nykyajan vastineen chat-sisaruksille; "weljet". Yritin vanhana ja kankeana kysellä teineiltä, miksi jokaisen nimimerkki on muotoa "anniweli". Sain epämääräisen selityksen kiinteistä suhteista. Nettisisarusten perinne elää yhä, paitsi että nykyään on vain veljiä. Perhearvot kiinnostavat, kunhan sanaan on saatu tungettua vierasperäinen kirjain?

Tiettyyn biologiseen perheeseen syntyminen on sattuman kauppaa, eikä siinä välttämättä kysellä omaa tahtoa. Verkkoyhteisöön liittyminen on omaa tahtoa parhaimmillaan. Millainen haluaa olla, ja millaisena haluaa muiden näkevän itsensä. Habbon tutkimuksen mukaan yhteisöjä tulisi pitää "nuorten identiteetin kehittymisympäristönä". Monikohan Habbon käyttäjä ymmärsi edellisen lauseen? Me vanhemmat ja ehkä viisammat ymmärrämme, ja tämäkin teesi pitää paikkansa myös mopoiän ohittaneiden kesken.

Miten netissä voi tai miten netti voi kehittää tällaisen stabiilin aikuisen identiteettiä? Yhteisöissä saa mielettömästi palautetta itsestään (vihaavaa ja rakastavaa), ja niiden päälle vielä puhtaita valheita ja ilkeitä arvailuja luonteestaan. Itsetutkiskelua parhaillaan erottaa asia ja sonta, ja olla vielä ottamatta nokkiinsa viimeisestä. Netissä olen tullut varmemmaksi; on monia asioita, joita en sanoisi ääneen. Internetissä olen sanonut, eikä vastaanotto ole ollut yhtään niin jäätävää kuin voisi olettaa. Olen yrittänyt pikku hiljaa tuoda samaa varmuutta ja huolettomuutta (ei ilkeyttä tai ajattelemattomuutta, toim. huom.) näppäimistön ulkopuolellekin.



Maanisilmeisen muroweljen kanssa syömässä viittä (60) juustelia miitissä, jonka henkilöihin samastun naapureitani enemmän.

Internet Kill-Switch

Jenkit valitsivat Suomen maailman hienoimmaksi maaksi, joten maailman hienoimman maan kansalaisena lähetän pienen viestin meren yli... ali kaukaisille länsinaapureillemme: ette omista Internetiä, ettekä voi sitä sulkea. Viime kuussa naapurit ilmoittivat aikovansa rakentaa sähköpääkytkimen tyylillä toimivan paniikkinappulan, jolla Obama saisi paineen kasvaessa ainakin osan verkosta alas.

Koko idea kuulostaa erittäin hämärältä, enkä voi olla raapimatta päätään pohtiessaan motiivia moiseen. Jenkkien senaatista on tullut perinteistä poliittista informatioköyhää löpinää kriittisistä tiloista. Painettaisiinko paniikkinappulaa ennaltaehkäisevästi hyökkäysten välttämiseksi? Missä osassa terrorismi on? Estetäänkö hyökkäykset ajamalla verkko alas? Sekoaako Obama ja pyjamassa naureskellen panee eräs yö kaiken paskaksi? Tuliko kellekään muun verkkokalvoille mielikuva Tarja Halosesta paituli päällä?

Jos vakavoidutaan, niin netin tappaminen on ajatuksena yhtä hellyyttävä kuin lapsi, joka haluaa isona astronautiksi. Kumpaakaan tuskin tulee tapahtumaan. Olisi varmasti mahdollista eristää osa Jenkkejä sivistyneestä maailmasta, mutta koko Internetin ajaminen alas ei vain toimi. Vai onko Jenkeissä tyydytty siihen, ettei tarvitsekaan, kun omat ovat turvassa pelottavalta maailmanlaajuiselta verkolta? Jatkakoon Nigerian pojat postitteluaan ja venäläiset kräkkerit kuutamourakoitaan, kunhan oman maan ympärillä on muuri.

Suomi varmasti pärjäisi oikein mukavasti, vaikka Yhdysvallat pimentäisi itsensä maailmankartalta ja palaisi takaisin agraariseen elämäntyyliin. Spämmiboksin sisältö vähentyisi radikaalisti ja iltapäivälehtien artikkelit parantuisivat yli sadalla prosentilla, kun toimittajat eivät voisi enää suomentaa jenkkiartikkeleita. WTC-iskusta kuultaisiin parin vuoden päästä. Suuri osa Facebookista katoaisi sinne, minne sen luonnoksen olisi pitänyt joutua seitsemän vuotta sitten.

Unelmoidahan saa aina, sanoo tuleva astronautti. Mutta yhtä varmaa kuin hämmentävän huonot lakiehdotuksetkin, on varmuus siitä, ettei tällaista infrastruktuuria pystytä kaatamaan millään paniikkinappuloilla. Seuraavaa Wikileaks-vuotoa odotellessa Yhdysvaltojen isoille kihoille voisi hankkia mukavat geelitäytteiset stressipallot. Lisätään painetta vielä kertomalla, että ruotsalaiset piraattipuolueen jäsenet ottivat Wikileaksin palvelimet huomaansa.

Rakastatko digipaperin kahinaa aamuisin?

...eli asioita, jotka ovat ärsyttäneet lähiaikoina tai vähän kauemminkin.

§ Miksei enää luoteta vanhaan hyvään html:ään, vaan kaikille nettilehdille ja ravintoloiden ruokalistoille pitää olla oma ja toki erilainen digipaperitsydeemi, jonka käyttäminen on aivan kakkosesta? Sujuva lukeminen on aivan mahdotonta, kun sanomalehden aukeama on pakotettu digimuotoon ruudulle. Joko fontti on eläkeläismallia tai sitten pientä pikselitöhryä. Siinä sitten yrittää sorkkia nuolia skrollatakseen, mutta hups, tuosta nuolesta kääntyikin koko sivu. Pahinta on äänitehosteet. Haluaako joku kuunnella epäaitoa sanomalehden kahinaa sorkkiessaan hiirellä digilehteään? Eikö kukaan?

§ Tapaukset, jotka tilaavat Kiinasta ilmaista (toimituskulut 150 e lisätään) laihdutusvalmistetta ja menettävät satoja euroja, jonka jälkeen tulevat itkemään kuinka vaarallinen paikka netti on. Eihän se netin vika ole, että ahneet ja typerät myyvät lattiavahapillereitä ihmisille, jotka kärsivät pakkoliikkeestä tunkea sipsejä nassukkaan.

§ Palvelut, jotka toimivat vain Windows 98:lla tai ylipäätään vain Windowsilla. Kuka tahansa voi omille kotskasivuilleen panna niin paljon Windows-kamaa kuin jaksaa, mutta jossain on menty metsään, jos nettipankin tai suuren kaupallisen kanavan netti-tv ei toimi Ompuilla. Tulee vähän epämiellyttävä olo ajatellessa nettipankkia, joka ei toimi Safarilla. Monellakohan paketilla purkkaa nettipankki ylipäätään pysyy pystyssä?

§ Ihmiset, jotka kopioivat kuvia "Googlesta" ja ottavat kuvia "webillä". Suurella todennäköisyydellä samat ihmiset omistavat "mp3:n", eikä nyt puhuta tiedostosta.

§ Oululaiset, joilla on toripolliisin lisäksi keskustan alueella toimiva ilmainen wlan. Helsingissäkin pitäisi olla joku Espa wlan, mutta jos joku tietää missä kohti se kuuluu, voi vinkata kommenttiboksissa. Pahinta on tosin langattomat verkot, joita luulee ilmaisiksi ja toimiviksi, mutta selaimeen räjähtääkin "maksa kymppi ja saat surffailla kolme minuuttia" -sivu. Liian hyvin kuuluva wlan on pahin ansa.

§ Foorumeilla kirjoittelevat ihmiset, jotka lainaavat 800 merkin multilainauksia sisältävän rimpsun ja kirjoittavat perään parhaassa tapauksessa hymiön. Epäolennaisen skeidan kumittamiseen menee noin 10 sekuntia, ja pari sekuntia elämästään säästää kun on kirjoittamatta sen "samaa mieltä". Muilta ihmisiltä säästää vitutuksen vaivan.

Mikä muita hienoja ihmisiä on ärsyttänyt lähiaikoina?

ATK:ssa muna voittaa kanan

"Mikä tietokoneessa käynnistyy ensimmäisenä", kokeessa lukee. "BIOS", paperiin ilmestyy. Kokeen palautuksessa vastauksen viereen on ilmestynyt punainen nolla. "Ensimmäisenä tietokoneessa käynnistyy Windows", yläasteen opettaja korjaa harhaoppisia oppilaitaan Microsoftin lahjuspaidassa tyytyväisesti myhäillen.

Nauroin kuullessani tuon tositarinan 2000-luvun alusta. Naurussa ei olisi ollut pelonsekaisuutta 1990-luvulla, jolloin ATK-opettaja oli yleensä kerran elämässään tietokoneesta unen nähnyt matikanopettaja. Nykyään kaikkia luonnontieteitä etäisesti muistuttavia aineita ei ole enää dumpattu samalle tyypille, mutta Lauri Wilen Jyväskylän yliopistosta tuli kolmen vuoden tutkimuksensa aikana siihen tulokseen, että tietotekniikan opetuksessa on puutteita. Rakkaalta viime vuosituhannelta kalskahtavassa "ATK:ssa" muna on vieläkin kanaa viisaampi.

Mitä opin Internetistä koulussa? Ensimmäiset ATK-tuntini istuin yläasteella 1990-luvun lopussa ja parhaiten on jäänyt mieleen korppujen heittely. Vasta lukiossa perehdyimme kunnolla nettiin - haimme Googlella vastauksia kysymyksiin, joita paperille oli printattu. En muista, että tehtäviä olisi analysoitu mitenkään - saatoin saada neuvon hakukoneen teknisistä ominaisuuksista. En rehellisesti muista paljoakaan ATK-tuntien nettiopetuksesta, sillä en oppinut mitään uutta. PowerPoint tuli sentään tutuksi, samoin pienet jekut; selain meni aina eräälle shokkisivulle riippumatta osoitteesta.

Saan päänsäryn kirjoitusvirheiden määrästä; etsin ensikäden tietoa nykyajan tietotekniikan/ATK:n opetuksesta menemällä kentälle, teinipalstalle. Steinerkoulun oppilas ei osaa päättää, onko netittömyys hyvä vai huono juttu, mutta toisen mielestä heillä on tiedonhakua. Yksi valittaa, kun ei pääse Feissiin koulun koneelta. Osaavampi Jonne neuvoo käyttämään proxya. Tunnen ylpeyttä nuorista toivoista, mutta mieliala opetuksen suhteen on oppilaillakin matala. Erään yhteisöpalvelun ATK-kriittisestä yhteisössä on hieno kuvaus: "Kaikille, jotka odottivat koulun ATK-tunneilta paljon, mutta tunnit osoittautuivatkin kuvien muokkaukseksi ja tarinoitten kirjoittamiseksi."

Ratkaisukeskeisenä ihmisenä ehdotan paria juttua, jotka olisin halunnut itseni ja muidenkin oppivan netistä mahdollisimman varhaisessa iässä (nykyään eskarissakin on koneet):

- netissä ei kannata olla ilkeä, typerä ja ikävä ihminen - kunnianloukkaukset, nettikiusaaminen, anonyymiteetti rikollisuus, miten raportoida ja kenelle
- huijaukset ja terve järki - kannattaako antaa puhelinnumeronsa saadakseen ilmaisen iPodin
- tekijänoikeuslait - voiko Justin Bieberin kuvan kopsata galtsuihin
- nettiriippuvuus, sen tunnistaminen ja hoito
- netti on muutakin kuin vilkkuvaa fläshiä ja selainpelejä - asiallisen sisällön etsiminen kököstä
- kuinka paljon nopeammin googlettaa itse vastauksen ongelmaansa, kuin kirjoittaa sen foorumille ja hakkaa perään sata kysymysmerkkiä.

Sähköpostitilin avaamista on turha opettaa peruskoululaisille. Vähän sama kuin laittaisi ankalle pelastusrenkaan, käsikellukkeet räpylöihin ja opettaisi sitä uimaan. Nuorilla on enemmän taitoa kuin järkeä netissä, joten vähemmän hakukoneen massahakkausta ja enemmän puhetta. Eikä varmaan entistä tiukempi yhteistyö eri aineiden ja netin keskenkään tappaisi; kuvistunneilla voisi surffailla deviantARTissa, uskonnossa erota kirkosta ja äikässä blogata.

Loppuun pieni puuhatehtävä - mitä "ATK" tarkoittikaan?

Tasa-arvo, sananvapaus ja laajakaista

Suvi Lindén antoi meille meidän jokapäiväisen laajakaistamme heinäkuun alussa. Megan yhteys jokaisessa suomalaisessa ghettokopissa ja omakotitalossa on nyt perusoikeus siinä missä sananvapaus ja omituiselta kuulostava omantunnon vapauskin. Uusi perusoikeus tuo mieleen Ultra Bran kahdentoista vuoden takaisen TeliaSoneralle tehdyn mainoksen, jossa puhutaan yhteinäistämisestä ja luetaan YK:n ihmisoikeuksien julistusta. Voisikohan Ultra Bra lämmittää vanhan sopan uudelleen ja päivittää Me yhtenäistämme -biisinsä vuoteen 2010?

On vaikea nähdä laajakaistaa perusoikeutena. "Perusoikeus" kuulostaakin jalolta, sellaiselta joka saa ulkomailla suomalaisen turinoimaan miten hienosti meillä on asiat, Suomessa kun on perusoikeutena tuo uskonnonvapaus jne. Miten erikoiselta kuulostaakaan, kun laajakaistaa sanotaan perusoikeudeksi. Olen aina pitänyt laajakaistaa itsestäänselvyytenä, mutten kuitenkaan sellaisena, johon kaikilla pitäisi olla lain mukaan edellytys. Mihin meillä onkaan oikeus - mahdollisuus paskanjauhantaan foorumeilla, nettipelaamiseen, laskujen maksamiseen? Eikö perusoikeuden pitäisi olla asia, jolla turvataan kansalaisen terveys, toimeentulo ja muu normaali toiminta? Jos totta puhutaan, netissä ei ole mitään elintärkeää. Ei edes mitään melko tärkeää, mitä ei voisi suorittaa mukavalla pikku virastorundilla ja jonotusnumerohelvetillä. Sananvapaus kyllä kärsisi, koska oikeassa elämässä joutuu miettimään mitä sanoo.

Vuonna 1998, TeliaSoneran, ihmisten kanssa asioinnin ja Ultra Bran aikaan, laajakaista oli harvinaista herkkua ainakin kehäteiden tuolla puolen. Vuosituhat ehti vaihtua ennen kuin sain ruman beigen tietokoneeni kiinni laajaan letkuun. Ennen sitä jokainen modeemilla netissä vietetty minuutti maksoi rahaa. Epämääräisen muistikuvan mukaan taksa oli 30 penniä minuutissa - kolme euroa tunnissa. Sain olla muksuna pari tuntia päivässä netissä (en kuitenkaan joutunut kirjoittamaan ruutupaperille jokaista vierailtua sivua, kuten kaverini), mutta loppujen lopuksi pari venyi aika moneksi tunniksi, jolloin ajattelin että on parempi tunkea puhelinlaskut avaamattomina kaappiin, saattaa vaikka joku kaappimörkö ne onnekkaasti syödä.

Tähtitieteellisiä summia kuultiin myös muutama viikko perusoikeusuutisen jälkeen poronhoitoalueen pohjoispuolelta. Utsjokelaiset joutuvat maksamaan 2300 euroa perusoikeudestaan (megahypertarjouksena 1300 euroa elokuun loppuun saakka). Summa ei ihan putoa "kohtuuhinta"-lokeroon, kuten perusoikeuden julistuksessa lukee. "Pakkoko asua jossain Siperiassa", foorumilla kommentoitiin. Ei varmaan, mutta mistäs teet poronkäristyksen ilman tundralta Stockan Herkkuun ilmestyvää tuoreporoa.

Nettisalapoliisit pedon jäljillä

Pari päivää sitten Sunnuntaisuomalaisessa julkaistiin artikkeli toimittajanaisesta, joka tekeytyi chateissä teiniksi ja raportoi tuloksensa. City teki vastaavan jo vuosia sitten, mutta tulokset olivat molemmilla lehdillä samat - paljon seksivonkausta, peniskuvia ja rahan tarjoamista webbisessioista ja seksistä. Tänä kesänä on uutisoitu myös teinien rappiosta, ts. seksin myymisestä Kampin keskuksessa, tuossa Suomen suurimmassa päiväkerhossa, ja lisääntyvistä päikkäreistä. Ikäryhmän huomioon ottaen kyseessä ei ole kuitenkaan päiväunet, vaan -kännit. Enemmän on silti kohistu aikuisten miesten (harvoin naistenkin) moraalisesta rappiosta. Miten aikuinen mies voi olla niin vastuuntunnoton, että vonkaa seksiä 13-vuotiaalta?

En tiedä. Sairaat paskat. Nettipalstoilla, etenkin niillä naisten suosimilla, arvuuteltiin löytääkö joku vaimo miehensä pyykkikasasta beigen Helly Hansenin paidan ja sinisen fleecetakin, ne vaatteet joihin rahaa seksistä "teinille" tarjonnut mies oli pukeutunut toimittajan ja kuvaajan pompatessa esiin. Samalla keskusteluissa nousi esiin idea pedo- ja efebofiilien käräytyksestä netin avulla. Ajatus on tuttu amerikkalaisesta Pedon jäljillä -sarjasta. Jenkeissä poliisit voivat olla pikkupoikia, ja telkussa saa näyttää seksirikollisten naamakuvat vaikkapa zoomattuina tai Andy Warhol -henkisenä kollaasina. Suomessa ei tehdä kumpaakaan, joten huolestuneet kansalaiset ovat suunnittelemassa oikeuden ottamista omiin käpäliinsä.

Idea kansalaisbustauksesta ei ole uusi. Pari vuotta sitten aikuinen nainen bustasi yhden lainrikkojan kuten SS:n toimittajakin. Nainen toimitti keräämänsä todistusaineiston (mm. kuvan miehestä 14-vuotiaan tytön kanssa) poliisille, joka löysi miehen koneelta lisää kuvia. Miehen ansaittu kohtalo varmasti pani lapsiinsekaantujat hetkeksi varpailleen ja pois mesejensä ääreltä. SS:n artikkelin luettuani ajattelin saman tapahtuneen nytkin, kunnes kävin pyörähtämässä teinichatissä parin minuutin ajan - ja sain neljä ehdotusta. "Haluaisin suukottaa sua nivusille", äijä sanoo 12-vuotiaalle roolilleni. Haluaisin potkaista sua nivusiin, ajattelen. Chat-visiitti sai veren kiehumaan ja tällaisen rauhallisen persoonan haluamaan oikeutta maailmaan. Ymmärrän hyvin äitejä, isiä ja lapsettomiakin, jotka haluavat toimia.

Äitien foorumilla on selvä suunnitelma pedojen kiinnisaamiseksi; pitää tallentaa chat-logit ja suostua seksiin autossa, mitä miehet tuntuvat usein ehdottavan. Omakotitalossa kun on omat teinit ja vaimo. Sitten vain kamera räpsymään ja ilmoitusta poliisille. Kuulostaa helpolta, mutta helppoa on myös ottaa kuva kusipäisen pomon autosta ja lähettää se chat-logien kera matkaan. Kansalaisbustauksessa on omat haasteensa, samoin vaaransa. Nurkkaan ahdistettu lastenahdistelija saattaa ottaa oikeuden omiin käsiinsä siinä missä bustaajakin. Kannattaako myöskään antaa aikuisille äijille sellaista kuvaa, että joka toinen alaikäinen on suostuvainen seksiin, kuten härnäävät ja provosoivat bustaajat antavat ymmärtää?

Mites sinä, rakas lukijani, alkaisitko pedobustaajaksi? Voiko yksityishenkilö saada likaiset sedät ja tädit nalkkiin - miten? Uskaltaako Kampin keskukseen mennä pelkäämättä trenssitakkien alta työntyviä setelitukkoja?

Fruugo - FAIL

Siitä piti tulla verkkokauppojen Google. Hallitukseen värvättiin johtohahmoja Bob Helsingistä, F-Securesta, Tokmannista ja Sanomasta. Eikä pidä unohtaa Jorma Ollilaa. Fruugolla oli tarpeeksi itsetuntoa verrata itseään Googlen lisäksi muihin suuriin pioneereihin; Les Pauliin ja Beethoveniin. Käytän päivittäin Googlea, olen kuunnellut joskus Beethovenia ja jopa soittanut Les Paulia (kunnes tajusin kielten voivan räpsähtää sormille ja lopetin ikiajoiksi). Fruugoa en ole koskaan käyttänyt - eikä ole kovin moni muukaan. Tällä viikolla tulleen tiedon mukaan Fruugon viime vuoden liikevaihto oli 8236 euroa. Tappiota tuli rennot 11 miljoonaa.

"Mikä ihmeen Fruugo", parin vuoden takaisen, nyt myötähävettävän, hypen unohtanut saatta raapia päätään. Fruugon unohtaminen on inhimillistä, sillä sitä ei ole mainostettu missään, mitä ei saisi adblockattua. Fruugo on verkkokauppahakukone kielitaidottomille ja liian rikkaille. Se näyttää aivan normaalilta nettikaupalta, mutta ei myy mitään; shampoon ostava suomalainen antaa rahaa Fruugolle, joka antaa rahat eurooppalaiselle shampookaupalle. Saippuakauppias laittaa paketin postiin, ja Fruugo vetää pienen provikan välistä.

Osaava ja uskalias shampoonvaahdottaja voisi toki tilata tuotteensa suoraan saippuakauppiaaltakin. Fruugon etusivun myydyimpien tuotteiden lista näyttää perin naisvoittoiselta - helvetillinen kasa kauneudenhoitotuotteita ja myydyimpänä tuotteena lastenrattaat. Sovinisti voisi heittää vain naisten olevan niin yksinkertaista väkeä, että sortuvat tilaamaan Fruugosta. En silti tuomitse tilaajia idiooteiksi tai ideaa täysin kuolleena syntyneeksi; Fruugo on varmasti kauppa paikallaan ihmisille, joita on peloteltu huijaavilla ulkomaalaisilla nettikaupoilla ja luottokorttivarkauksilla. Fruugo säästää pari minuuttia aikaa - tavaratalollisen kamaa voi ostaa yhdellä kerralla, kun normaalisti pitäisi rekisteröityä miljoonaan erikoiskauppaan ja maksaa jokainen tilaus erikseen.

Fruugo käytti suunnattomasti rahaa kehitykseen ja sai paljon palstatilaa julkkishallituksensa vuoksi. Jokin kuitenkin feilasi ja pahasti. Eikö kohderyhmä löytänyt perille? Oliko idea niin outo, että luotettavuuden korostaminen vaihtui ihmisten mielissä epäluotettavuudeksi? Netissä yhdytään ensimmäiseen väittämään; palvelu on täysin tuntematon. Ne, jotka palvelun tuntevat, tilaavat tuotteensa halvemmalla muualta.

Jotta Fruugo ei päätyisi Riot-E-pinoon (hirmuisesti rahaa sijoittajilta, mutta mitään ei synny konkurssin lisäksi), annan pari ilmaista vinkkiä Kaivokadun konttorille. Ensinnäkin mainostus - mammafoorumit ja Vanhan ketun mainoskatkot täyteen mainoksia. Samaan aikaan pari alipalkattua web-ohjelmoijaa spämmäämään foorumit ja Facebook täyteen surullisia kertomuksia, kuinka ulkomaalainen nettikauppa varasti luottokorttitiedot ja tililtä katosi kesälomarahat.

Ihmisillä on taipumus uskoa mitä tahansa netissä kirjoitellaankaan, joten jos näillä vinkeillä ei ala tappion ja liikevaihdon summat vaihtaa paikkaansa, kannattaa vain vähin äänin kadota Malediiveille tuhlaamaan loput rahat ja kehitellä samalla parempi idea.

Foorumikriisi

Kesäkuun loppupuolella kuljeskelin kirjakaupassa ja huomasin Muro ja minä -nimisen lastenkirjan. Samalla laskin sormillani, kuinka kauan olen tuntenut Muron, Muropaketin, Murobbs:n foorumin. Joskus ylikellottajien pyhän paikan, nykyään perusjampahtavan ajatustenvaihtopisteen. Melko kauan, mutta lähemmissä tekemisissä olemme olleet vasta neljä vuotta. Olen lukenut seitsemännen vuoden kriiseistä, mutta tämän suhde alkoi lähestyä sitä pistettä, kun pomppaan jatkojohtoineni aidan yli niityn vihreämmälle puolelle. Ainoa ongelmani on se, etten tiedä mistä löytäisin paremman foorumin.

Foorumi on muutenkin kuollut formaatti. Se on jotain, mikä on integroitu sosiaaliseen mediaan heti alussa. En kaipaa hajanaista ajatustenvaihtoa tuttujen kanssa; teen sen mieluummin yökävelyllä tai puun alla puistossa. Olen kaivannut minun ja Muron suhteeseen jotain intohimoa, sellaista mitä aina alussa uuteen ympäristöön, uuteen foorumiin tutustuessa - kuplaa otsassa kun ei vain pysty lopettamaan keskustelua, mahan kääntyilyä ja kurnutusta, kramppaavaa sormea joka hakkasi selaimen päivytysnappulaa odottaen arvokasta viestiä vastapuolelta. Eikä erä lopu tunnin päästä, vaan sanasota voi kestää vuorokausia.

Aloin kelailla päässäni läpi suomalaisia foorumeita, joille voisi olla jotain annettavaa. Harrastelijoille löytyy fooruminsa; kuka nyt kehtaisi Facebookissa ilmoittaa, että mä nyt liityin tähän Vanhojen pallogrillien keräilijät -yhteisöön. En halua koko loppuaikaani keskustella vain harrastuksistani (lintubongaus ja urban exploration), en ole niin autistinen. Mieleen pompsahti vain Suomi24, joka päätyi huonojen ideoiden koppaan. Mitähän aineita käytti se kehittäjä, joka keksi miljoonat alakategoriat? Voimahali tuntui hiipivän lupaavalta jatkuviin database erroreihin saakka. Ja niihin raskauskuviin. Olen joskus keskustellut pari tuntia Kaksplus-vauvafoorumilla - jos muksujen itkupotkuraivari kaupassa on ehkäisyvalistusta, hetki Kaksplussassa saa hapuilemaan puhelinta ja soittamaan sterilisaatioaikaa.

Löysin taas itseni Murosta kuuntelemasta tuntemattomien vittuilua. Se on hyvä huudella sieltä nimimerkin takaa, joku liikkuu täällä nimittäin omilla tiedoillaan! Foorumi on anonyymi, jos sitä haluaa. Jostain syystä silti hymyilin pienesti, kun joku tuli vauhkoamaan Savon Sanomien foorumin pienestä uudistuksesta tai bugista; viestien kirjoittajana näkyi nimimerkin sijaan tyypin oikea nimi. SS:lla, Facebookilla, Murolla, kaikilla on oma vastuunsa sisällöstä. Foorumin perustaminen on helppoa, jopa esiteini-ikäinen pro ana -kiihkoilija osaa sen perustaa. Eikä sellaista foorumia rajoita mikään ylläpito tai laki. Pro ana- ja pommiohjefoorumeita on yritetty sulkea vuosikymmeniä, mutta silti pääsisin halutessani keskustelemaan tetrakloorimetaanin sulamispisteestä. En halunnut.

En löytänyt parempaa foorumia, ja muutenkin nyt jälkikäteen vähän kaduttaa koko ryntäily. Uuden suhteen solmiminen on iso vaiva. Ja kun meillä on näitä lapsiakin, haaremillinen hyviä tyyppejä. "Mites Cityn keskustelu?", kuulen rekisteröityneen nimimerkin kommentoivan bloggaustani. Olisi jotenkin outoa palata takaisin entiselle työmaalle vapaaherrattaren roolissa. Ihan kuin vanha kaupan myyjä menisi jonglööraamaan omenoilla hevi-osastolleen.

Se uusi Facebook

Kesällä voi haaveilla lomaromanssista, pitkistä matkoista ja äkkirikastumisesta; kauan kadoksissa olleista sedistä, roskiksesta löytyneestä lottokupongista tai uuden Facebookin perustamisesta. Siinä missä vuoden 2015 kesämorsian on jo tehnyt päässään yksityiskohtaisen kuvitelman häistään päässään, voi äkkirikastumisesta haaveileva olla jo valitsemassa sivustolleen fonttia, kun Google ostaa suunnitellun sivuston - joltain toiselta, koska itse on maannut laiturilla tekemättä mitään.

Omiin päiväuniini kuuluu lähinnä unelmointi sosiaalisesta nettipalvelusta, jota voisin sietää. Eilen kaupan rullaportaissa City.fi:n duunari Tomi kertoi, että olisin tiennyt eräistä synttäreistä jo kauan sitten, mikäli olisin Facebookissa. Tässä vaiheessa edellä rullannut parikymppinen poika kääntyi naamallaan niin hämmentynyt ilme, että tallensin sen heti päänsisäiseen albumiini. "En oo enkä liity", lisäsin vielä vettä myllyyn tuntemattoman kauhuksi.

Olen kertonutkin FB-ärsytyksestäni. En vain ole tosissani yrittänyt etsiä sille korvaajaa, jotain mikä täyttäisi piilevän himoni ihmisten kanssa kontaktointiin. Kesällä olen erakoitunut jopa yhdeksän päivän epäsosiaalisiin putkiin. Eräs päivä tutkin "Facebookin haastajia" (termi on erittäin käytetty parissakin lehdessä), mutten tehnyt tunnusta mihinkään. Kaikista uskottavimmalta tuntuu Diaspora*, joka aikoo olla jonkinlainen turvallinen ja käyttäjää kunnioittava Fac... sosiaalisen median palvelu blogeineen, kuvineen kaikkine hässäköineen. Diasporassa (diplomi-insinöörispora?) viestitkin lähtevät tehokkaasti salattuina - koko palvelu on FB käännettynä ympäri. Alan olla kiinnostunut. Aloin jo kuvitella itseni lisäämässä kesäkuvia jutellen säästä perustajien kanssa. Ja se kaikki tieto on minun, buahaha, all mine, eikä minkään miljardifirman omaisuutta yhdysvaltalaisessa konesalissa.

Myös Google ilmoitti tökkäävänsä lusikkansa sosiaaliseen soppaan; huhut Google Me -nimisestä palvelusta kiertävät. Kukaan ei kuitenkaan osaa arvailla, mitä netin kunkut sunnittelevat höpsössä toimistossaan liukumäen alla. Google Buzz, Gmailissa toimiva yhteisöllinen palvelu, jäi monelta noteeraamatta. Huhun mukaan Google tietää tämän, ja nyt suunnitteilla on ihka oikea sivusto, joka varmasti hyötyy Googlen olemassa olevista palveluista: valokuvista, blogeista, kartoista...

Ihmiset valuvat nauhana yhteisöpalvelusta toiseen. IRC-Galleria lakkasi ilmoittamasta etusivullaan, kuinka monta käyttäjää heillä on. Luku näyttäisi liian masentavalta huippuvuosiin verrattuna. Väki mateli Facebookiin. Pari pisaraa lentää pois, mutta FB yrittää silti rikkoa miljardin käyttäjän rajan. Onneksi Facebook on aivan itse suunnannut sen haulikon jalkoihinsa ja ampunut. Vielä pari vuotoa yksityisyydessä, ja viimeinenkin mahdollisimman vähän aivotoimintaansa hyödyntävä tapaus katoaa kohti parempia palveluita. Uhmani jatkoksi lupaan liittyä pitkästä aikaa sosiaalisen median palveluun ja valitsen Diasporan seksikkäiden perustajiensa vuoksi. Viva la revolution!


Diasporan Maxwell Salzberg, Daniel Grippi, Raphael Sofaer ja Ilya Zhitomirskiy, kolme "tietoteekkaria" ja yksi matemaatikko. Mutta kuka on matemaatikko?

Alkuun | Edelliset

1 – 10 / 45

Seuraavat | Loppuun