28.2.2011 00:13
Armon vuonna 2009 Cityn konttorissa Konalassa puuhattiin kovaa vauhtia BlogCityä. Eleltiin sitä aikaa, kun blogeja alkoi putkahdella eri lehtien nettisivuille, syvättyjä naamakuvia puolitutuista ihmisistä. Cityn paperiversiossakin kirjoittaneita ihmisiä ilmestyi nettiin, Anna Perhosta Tuomas Vimmaan. Tuohon aikaan vietin päiväni Konalan sorvin ääressä, ja erittäin ymmärrettävästi päädyinkin nettibloggaajaksi.
Blogin alkutaipaleilta muistan pelänneeni saavani suhteettoman vihaisia palautteita. Asiaa ei yhtään parantanut tieto siitä, että olin itse se ihminen, joka sensuroi kaikkien BlogCityn blogien kommentit. Pelkoni oli turhaa. Internetin kyynistämä sieluni hyräili tyytyväisyyttään, kun lueskelin kannustavia ja mukavia kommentteja (ja joku ihmetteli, olenko jo 40-vuotias, ennen kun kuvauksessani luki minun syntyneen samana vuonna Internetin kanssa). Haluaisin sanoa "ihanaa" kuten Maria Veitola show'ssaan sanoo sillä tietyllä äänensävyllä. Mutta ihanaa siis.
Ja silti minä lopetan, kiittämätön minä! Olen melko huono jäähyväiskirjeissä, enkä nyt oikein osaa muuta kuin mutista jotain kiitokselta kuulostavaa. Kiitos yhteisistä hetkistä, kommenteista ja vinkeistä. En oikein enää tiedä, mitä teen keskiviikkoisin kello 10.30-12.00, kun en voi paniikissa raapia päätäni ja yrittää kirjoittaa jotain. Tai mitä teen sporassa, jossa ennen mietiskelin bloggausaiheita. Varmaan ainakin nukun pitkään ja seurailen lumien sulamista kasin reitillä.
Listojen suurena rakastajana ajattelin tehdä pienen listan aiheista, joista piti kirjoittaa, mutta jotka jäivät ns. pöytälaatikkoasteelle.
Käyttökokemuksia Diasporasta
Julkaistiinko se jo? Onko siellä ketään? Ei ainakaan mun tuttuja.
Päiväni muotibloggaajana
Tyydyttäisi lähinnä epämediaseksikkään nettibloggaajan himoja ottaa itsestään nättejä kuvia. Ja jos valtaa tulisi, toisin muotiin takaisin ysäriltä ne oikeat tutit, joita ripusteltaisiin laukkuihin.
Nettideittailusta, osa 2
Bloggaushistoriani ensimmäinen kirjoitus käsitteli nettideittailua. Oli tarkoitus kirjoittaa jatko-osa.
Ihan Hirveen Laaja ja Vähän Tutkiva Kirjoitus Jostain Suuren Maailman Jutusta
Eli ainakin jotain terrorismia, nettivaikuttamista, ehkä joku vallankumous ja...
Pohdintaa siitä, miten Tuksulla on nettipokkaa
Kai tästä voi päätellä, että mun on oikea aika jäädä eläkkeelle!
Mahtavaa kevättä ja kesää. Ansaitsee hymiön. :)
16.2.2011 12:28
Miksi huippuravintolat pysyvät tiukasti pienellä etelähelsinkiläisellä tontillaan? Miksi Vuitton viivytteli Helsinkiin tuloaan? Koska sijainti on tärkein. Location, location, location. Eikä pelkästään palvelujen sijainti ole noussut tärkeäksi; myös ihmisen on tärkeä olla pieni piste Google Mapsissä, muiden pisteiden seassa.
Käytän päivittäin paria paikantamiseen luottavaa ohjelmaa iPhonellani. Lounasajan lähestyttyä annan eat.fi-appin paikantaa minut ja ehdottaa hyvää lounassyöttölää. Silti menen aina siihen samaan, joka on saanut vähän päälle yhden pisteen ja jonka ruoka tarttuu limaisena kitalakeen. Jyväskylässä appi ohjasi minut ja Cityn web-mestarin täydellisten purilaisten äärelle. Kaunista huolenpitoa. Reitti GPS on kuin pääkaupunkiseudulta tuttu Reittiopas, joka paikantaa reissaajan sijainnin. Hieno idea, mutta syö fiilistä niistä kesäaamuista, kun herää oudosta paikasta viiden aikaan, astelee ulos ovesta ja lähtee tutkimaan ympäristöään. Mikä kaupunki, mikä lähiö.
Unohdin listasta WhatsAppin (tekstiviestimäinen pikaviestiohjelma) "share location" -toiminnon, joka jättää historiaan epäselvät "missä oot?" -utelut ja selittelyt, kun oman sijaintinsa voi ilmoittaa siististi nuolena kartalla. En ole mikään paikannuspohjaisten ohjelmien hevikäyttäjä, mutta hurjasta kuudesta iPhoneen lataamastani ohjelmasta kolme haluaa paikantaa sijaintini.
Paikantamisen potentiaali on hiipinyt myös nettisivuille - etsin eräs päivä asuntoja Etuovesta läheltä paikkaani Ruoholahdessa. Annoin periksi myös Googlelle, joka halusi "käyttää sijaintiani". Oletan saavani nyt sopivampia ja helsinkiläisempiä hakutuloksia. Muistan vuosien takaa jonkun selittävän tekstarimainoksista, jotka lähetettäisiin asiakkaan puhelimeen hänen kävellessään jonkun liikkeen ohi. Että pysähdy ny, tänään kaksi kahvia yhden hinnalla.
Ideasta ei tainnut tulla mitään, mutta nyt kun "kaikilla" on GPS-toimintaan pystyvät puhelimet, trendi paikantamiseen tuskin ainakaan hiipuu (tässä vaiheessa voi vetää puhelimensa päälle foliohatun, hallitustakin kiinnostaa). Lähistöltään voi jo nyt etsiä melkein mitä vain, mutta itseäni kiinnostaisi pari pientä palvelua. Ohjelma, joka listaisi oikeasti mielenkiintoisia paikkoja lähistöltä. Ei mitään kivikirkkoja ja oopperataloja, vaan kaupungin rumimman patsaan tai parhaan sorsansyöttöpaikan. Ikävien ihmisten välttelykin onnistuisi paikantamisen avulla. Punainen valo alkaisi vilkkua, kun epämukava tapaus olisi sadan metrin säteellä.
Varmastin nämä ohjelmat on jo tehty, en vain ole löytänyt niitä. Ja edelleen yksi rakkain appini on noppa, jota käytän kävelyilläni risteyksissä. Ykkösellä ja kakkosella vasemmalle, kolmosella ja nelosella suoraan, vitosella ja kutosella oikealle. Ei ole pakko olla aina niin kartalla.
P.S. Lauantaina näin ensimmäisen iPhonelle tehdyn Deitti.net Tutkan mainoksen. Sijaintini oli Onnela (ex-Huuma, ex-Onnela), ja käynnissä Deitti.netin Sinkkubileet. Nimen perusteella Tutka liittyy jotenkin paljon puhuttuun sijaintiin - hmm. Parempaa seuraa yllättävän läheltä, vaikka kuuluisan nurkan takaa? Appi lähituotannon ystäville? En päässyt vielä tutkimaan ohjelmaa lähemmin; se ei ole vielä ilmestynyt App Storeen. Salaisuus paljastunee piakkoin.
9.2.2011 12:00
Törmäsin identiteettivarkauden esiasteeseen ensimmäisen kerran demi.fi:ssä 2000-luvun ensimmäisinä vuosina. Olin saavuttanut jonkinlaisen aseman yhteisössä, ja ilokseni huomasin saaneeni hämäävän samanlaisella nimimerkillä rekisteröityneen käyttäjän piinakseni. Myöhemmin olen miettinyt, voiko moista matkijaa sanoa identiteettivarkaaksi. En saanut tuhansien eurojen pikavippilaskuja, pelkästään hämmentyneitä kavereita.
Jottei pata, kattila ja kasari menisi sekaisin heti alussa, haluaisin tehdä jonkinlaisen tylyn jaon identiteettivarkauksiin. On niitä pikavippitapauksia, joissa haetaan rahaa. Niitä enemmän on rahallisesti merkityksettömiä varkauksia, joilla haetaan tietoa tai sitä paljon puhuttua hämmennystä, ts. identiteetin omistajan kunnian ja maineen lokaamista. Ensimmäisiltä rosmoilta voi välttyä melko helposti käyttämällä hieman aikaa ajatteluun vastatessaan epämääräisiin kalasteluviesteihin tai siihen, mitä itsestään kertoo. Toinen ryhmä, ne joita ei motivoi raha, on vaikeammin hallittavissa. Siinä teko on henkilökohtainen.
Iskelmälaulaja, jonka nimen olen jo unohtanut, teki jokin aika sitten rikosilmoituksen FB-profiilista, joka oli perustettu hänen nimellään. Kiusanhenki ei ollut laukonut poliittisesti epäkorrekteja kommentteja tai spämmännyt asiattomuuksia muille, lähinnä vain haalinut kavereikseen muita julkkiksia. Kultakurkku on saattanut ihmetellä, kun rikosilmoitus ei ole johtanut mihinkään. Identiteettivarkaus kun ei ole rikos.
Suomessa voi varastaa vain materiaa, ei henkilöllisyyttä. Blandataan tokaisua tosin vähän. On edelleen rikollista tilata kamaa toisen nimellä tai loukata kunniaa esiintymällä itsenään tai jonain toisena. Kuka tahansa kyllä voi ilman rikollisen leimaa perustaa vaikka sen iskelmätähden nimellä uuden profiilin. Identiteettivarkauksiin liittyvää lainsäädäntöä varten onkin perustettu työryhmä, joka aikoo funtsia miten jatkossa kohdellaan iskelmätähtien riivaajia. Uusi varkaiden sukupolvi onkin jo kypsymässä; yli 16 prosenttia suomalaisista teineistä on myöntänyt käyttäneensä jonkun toisen identiteettiä netissä. Milloin saadaan muutos lakiin ja ensimmäinen nuorisorikollinen pidätetään?
Facebookista löytyvä dellflow-niminen latinogangstakin (vuosimallia 2001?) on muuten aiheuttanut jonkinlaista hämmennystä. Ei ole alter egoni.
2.2.2011 11:56
Vasta tänä vuonna se tapahtui, minkä luulin tapahtuneen jo hyvin monta vuotta sitten. Internet nousi alle 35-vuotiaiden ykkösmediaksi ohi television, radion ja painetun median. Luin uutisen hämmentyneenä. Minulla on selvästi ollut aivan väärä kuva nuorista kanssaeläjistäni.
Ennen tätä vuotta nuorison tärkein media on ollut televisio, joka nykyäänkin pitää ykkössijaa senioriseurassa. Eikä seuraavakaan tieto yllätä: alle 35-vuotiaat kertoivat käyttävänsä nettiä mm. sosiaalisen median seuraamiseen ja pikaviestimiseen (ok, turha puhua mistään "pikaviestimisestä", meseä ne hakkaa). Painettu media on kuitenkin saanut onnistuneesti maalailtua ihmismieliin romanttisen kuvan aamukahveista kera rapisevan lehden, joten nuoretkin tunnustavat kuluttavansa painomustetta aamuisin radion soittaessa letkeää musiikkia.
Tilasin Hesarin parin viikon ilmaisen digilehtitilauksen. Olen tainnut pari kertaa jopa jotain lukea, lähinnä Nyt- ja Kuukausiliitteitä. En taida olla niin romanttinen ihminen, että arvostaisin aamukahveja (hyi, en juo) lehden kera. Muistan kyllä hyvin, miten isäni kiermurteli jouluaamuisin, kun uutta lehteä ei kolahtanut laatikkoon. Harvinaista omistautuneisuutta yhdelle medialle. En jaksa paperilehtiä, niistä puuttuu linkit, väylä loppumattomaan taustamateriaaliin. Radio on edustanut minulle jo vuosia yllättävän rasittavia mainoksia ja puheohjelmien nukuttavia sanoja. Joskus oli sentään Progeyö, jota porukassa kulutettiin.
Omassa elämässäni Internet ohitti television joskus 2000-luvun varhaisina vuosina. Siitä tuli sekä tärkein, että eniten aikaa vievä. Silloin netti ei ollut sosiaalinen media missään mielessä; elettiin aikaa ennen sosiaalista mediaa ja läppäreitä. Ennen kuitenkin kasaannuttiin sohvalle tuijottamaan Bumtsi Bumia, vaikkei kukaan ohjelmasta niin välittänytkään. Pakko vain katsoa mitä sattui tulemaan, yhdessä tietysti. Joskus kun katsoo porukkaa, josta jokainen on syventynyt omaan 13-15-tuumaiseen maailmaansa, tulee vähän ikävä niitä iltoja, kun ahtauduttiin sohvalle pitämään Totuuden hetki -kisakatsomoa. Ehkä Suomi kaipaisi ydinohjusiskua. Voitaisiin kerääntyä olohuoneisiin tapittamaan Ylen hätäinfoa, ihan kuin vanhoina hyvinä aikoina.
(Huomaako kirjoituksesta, että olen maannut sairauden kourassa neljän seinän sisällä liian kauan? Olin jotenkin aistivinani tietynlaista seurankipeyttä.)
26.1.2011 11:58
Kaunis ja ylpee, älykäs ja seurallinen. Pelkää eniten rumia busseja. Herkkä. Ja P.S. Rakastan sua!
Noin vuosikymmen sitten opettajamme jakoi luokalle pinkit sydämet ja kynät. Sydänten etupuolella oli nimi, ja jokaisen piti kirjoittaa takapuolelle pari sanaa sen omistajasta. Kärsin yläasteella suuresta ilmaisuvimmasta, joten runoilin luokkakavereilleni pitkät pätkät. Jännitin omaa sydäntäni - ja kun sen räpylääni sain, olin "ihan kiva". Ja opettajan mielestä "minulla oli salaisuus". Ihan kiva ihminen, jolla on salaisuus. Kiitos luonneanalyysista.
Huomasin City-lehdessä poliitikon haastattelun yhteydessä hänen Big Five -luonnetestin tuloksensa. Tulokset on poimittu
Witster-palvelusta, jonka melko simppeli idea on arvioida (ylläriylläri) viidellä kriteerillä kavereiden ja julkkisten luonteenpiirteitä: Onko Hanna konservatiivinen? Tai Jennifer Aniston itseriittoinen? Witster, jonka etusivu muuten muistuttaa melko paljon jotain tuttua palvelua, kertoo. Rekisteriselosteesta selviää, että palvelun rekisteriä hoitaa Aapo Puskala, tuo Cityn psykologiabloggaaja.
Hieman eri kulmasta virtuaalisydänten kirjoittelua lähestyy
threewords.me. Palvelussa kaverit arvostellaan kolmella vapaavalintaisella sanalla, ja extrana mukaan saa pienen viestin. Tunnustukset voi hoitaa joko omalla nimellään tai täysin anonyymisti, joka kokemuksieni mukaan ajaa ihmiset sekopäisiksi vainoharhailijoiksi, jotka alkavat epäillä jokaista kaveriaan negatiivisista sanoista. Saamansa sanat voi joko jakaa koko maailmalle, tai sitten pitää ne omana tietonaan. Riippuu vähän siitä, miten rehellisiä kavereita on ympärilleen haalinut.
18-vuotias threewords.me:n perustaja myi palvelunsa juuri "erittäin miellyttävään hintaan". Samassa haastattelussa juniori kertoi palvelunsa suosion johtuvan sosiaalisen median käyttäjien narsistisista taipumuksista. Niistä tuli mieleen myötähävettävät, aikoinaan ainakin IRC-Galleriassa rehottaneet rasti ruutuun -kyselyt. Jatkuiko trendi Facebookissa? Jos ei, toinen montenegrolaisia rikastuttanut
formspring.me vastaa ihmisten haluun kertoa itsestään muille. Kuka vain voi jättää kysymyksen, johon itsestään kiinnostunut käy vastaamassa. Ja vastaajasta kiinnostuneet (onko niitä?) voivat käydä lukemassa vastaukset sivulta, joka muistuttaa leiskaltaan jotain tuttua palvelua...
Vaikka puhuin melko ilkeään sävyyn myötähävettävistä kyselyistä ja siitä ettei ketään kiinnosta, huomasin juuri lukevani jenkkipimatsun kuppikoosta ja tukholmalaisen Annan sydänsuruista. Tämän virkkeen jälkeen aion kuitenkin poistaa tunnukseni em. palveluista. Vaikka vähän kiinnostaa, "ihan kivan" ja muiden totuuksien kohtaaminen pelottaa. Olisi paljon turvallisempaa panna oma photoshopattu pärstänsä Cityn Peilikuvaan kuin luonteensa muiden raadeltavaksi.
19.1.2011 12:01
Koin äsken melko hämärän tunteen. Googlettelin Wikipedian perustamisvuotta, ja sainkin nenäni eteen paljon tuloksia Wikipediasta. En enää muista, miksi odotettu tulos hämmensi, mutta itse googletuskin oli turhaa - olinhan juuri lukenut Wikipedian täyttäneen 10 vuotta. Hassut hatut päähän ja kakkua pöytään. Kuulun siihen ikäluokkaan, jolle ei koulussa ehditty kertoa Wikipediasta, eikä kukaan jäänyt kiinni esseen suorasta kopioimisesta. Wikipedia hiipi elämääni lähinnä viihteeksi, ei niinkään akuutiksi hyödyksi. Lempiharrastuksiini kuuluu edelleen vanhojen painettujen tietosanakirjojen selailu, ja vanhempieni luota löytyykin aarteeksi luokiteltava kuvitettu sarja, jossa Suomen väkiluku alkaa vielä kolmosella ja
neek-kohdalta löytyy nykyisin jotain rotusyrjinnäksi luokiteltavaa.
Vanhoja tietosanakirjoja voisi tietysti muokata. Vetää vanhoja lukuja yli, muuttaa Neuvostoliitto Venäjäksi ja sensuroida epäkorrektit sanat mustalla lakalla. Helppoa, mutta työlästä. Toisin kuin Wikipedian editointi, joka on perustajan Jimmy Walesin mielestä vaikeaa, mutta jonka pitäisi olla nopeaa ja vaivatonta. Meitä tiedonjanoisia pari kuukautta Wikipedian bannereista tuijottanut Wales on sitä mieltä, ettei "hyvät ihmiset" halua muokata Wikipediaa pelätessään hajottavansa sen. Wales on varmasti tottunut pahoihin ihmisiin, jotka goatsettavat kourallisen artikkeleita, joten pieni hatunnosto miehelle moisesta optimistisesta asenteesta ihmiskuntaa kohtaan.
No, onko muokkaaminen vaikeaa? Valmiisiin hymiöihin ja miljoonilla toiminnallisuuksilla varusteltuihin tekstieditoreihen tottuneille ihmisille varmasti. Löytyy hakasulkeita, html-elementtejä ja erikoismerkkejä, joiden nimeä ei tiedä. Wikipedia-artikkelista poimittu esimerkki: "Suurin Wikipedia on [[Wikipedia:Englanninkielinen Wikipedia|englanninkielinen]], jossa on yli 3 000 000 artikkelia." Houkutteleeko? Ei? Jos onnistuu keksimään asian, josta ei ole vielä artikkelia, kynnys sellaisen kirjoittamiseen on suuri. Ei minkään keskipohjanmaalaisen kylän artikkeli ole niin tärkeä, että Wikipediaan tottumaton ottaisi selvää, miten muotoillaan otsikko, mihin upitaan kuvat ja miten viittaus toiseen artikkeliin tapahtuu. Tuijottava Wales lupaili parempaa editoria. Ehkä itsekin uskallan jatkossa tehdä muutakin kuin korjailla artikkeleiden pieniä kielioppivirheitä.
Moni nimimerkin itselleen rekisteröinyt ja muokkaussotansa käynyt veteraani on varmasti peloissaan tavisten mahdollisesta tunkeutumisesta Wikipediaan. Jos ihminen ei jaksa opetella käyttämään nykyistä editoria, jaksaako sama tapaus sisäistää Wikipedian säännöt? Vai tuleeko artikkeleista lähteettömiä mutuja ja mielipidekirjoituksia? Vai oletetaanko tässä taas, ettei teknisesti taitavat ihmiset ole muillakaan elämän osa-alueilla kovin fiksuja? Hah! Wales kehottaa hyviä ihmisiä kokeilemaan muokkausta edes kerran. Jos menee rikki, niin kyllä sieltä joku vanha naavaparta korjaa vahingot. Miten voisikaan olla tottelematta ihmistä, joka aloitti Wikipedia-uransa kirjoittamalla "hello world"! Suomalainen IT-asioihin keskittynyt media oli muuten suomentanut tuon koodiklassikon "terve maailma" -muotoon. Ei maailmasta tietoa puutu, vaikka "terve maailma" vähän laskikin mielialaa.
Lopuksi vielä ajanvietevinkkejä Wikipediaan niille (meille), jotka eivät uskalla muokata artikkeleita ennen uutta editoria:
1. "Tuleva aviopuoliso" -leikki. Painetaan Satunnainen artikkeli -nappulaa siihen saakka, että Wikipedia arpoo ensimmäisen elossa olevan henkilön nimen. Itse nain irlantilaisen näyttelijän, Kerry Condonin.
2. "Missä hakuboksi" -visa. Yritetään lunttaamatta muistaa, missä hakuboksi nykyään sijaitsee.
3. "Jimmy Wales" -tuijotuskisa. Katsotaan Walesia syvälle silmiin, kunnes haluaa antaa joko rahansa tai sielunsa Wikimedia Foundationille.
12.1.2011 14:25
Tullista kuuluu kummia. Maaliskuusta alkaen tulli alkaa rokottaa nettishoppailijoita entistä kovemmalla kädellä; arvonlisäveron tulliraja puolittuu kympistä vitoseen. Tavallisen halpaa kiinaromua kahmivan ihmisen osalta tämä merkitsee sitä, ettei EU:n ulkopuolelta enää ostella yli 22 eurolla asioimatta tullin kanssa. Toisaalta myös positiivisia uutisia oli liikkeellä; jatkossa kamansa voi tullata netissä. Ei enää 300 kilometrin ajomatkoja tai 20 euroa Postille moisesta uroteosta.
Motiivi ALV-rajan muuttamisen taustalla lienee selvä; ohjata entistä useampi shoppailemaan kotimaan kaupoissa. Perinteisissä pelikaupoissa on näyttänyt hiljaiselta jo hetken, kun 69,90 euroa hyllyssä maksavan pelin saa eteisen lattialle parissa päivässä veroparatiiseista (Jersey-saaret, Ahvenanmaa...) 40 eurolla. Olen itsekin tehnyt kaupoista jonkinlaisia showroomeja, joissa käyn hipelöimässä tuotteita ja sovittamassa kenkiä - jonka jälkeen tilaan ne netistä halvemmalla. Ja kyllä, tunnen suuria omatunnontuskia myyjien hyöriessä ympärilläni. Ihan kuin otsassa lukisi punaisella tussilla, etten osta mitään, vaan harrastan laillista veronkiertoa kotonani.
Murobbs:ssä uhottiin, että jatkossa sitten waretetaan ne pelit ja leffat, jotka ennen ostettiin saarilta. Pelejä ja leffoja diilaavat yritykset (esim. Verkkokauppa.com ja CDON) ovat kertoneet uudistuksen olevan halpiksen loppu. Niitä ei voi myydä alle 22 eurolla postikuluineen, siinä missä suosittu DealExtreme-krääsäkauppa tuskin kokee kovia tappioita myydessään parin euron kiinasälää. Joku oli huolestunut tullin työntekijöiden mielenterveydestä työtaakan lisääntyessä jokaisen pikkupaketin tutkimisen takia. Suosittelen kiusanhenkiä tilaamaan etenkin kenkiä, joissa on eri ALV:t mm. remmillisille ja vedenpitäville kengeille.
Olen itse työllistänyt tullia ja tilaillut melko reippaasti turhaa roinaa Aasiasta. Ruostumattomasta teräksestä valmistetut syömäpuikot olivat liukkaat ja ikävän kolisevat. Kolmen euron "feikki"-Sennheiserit napsahtivat nätisti kahteen osaan parin käytön jälkeen. Tunnen jotain outoa syyllisyyttä, vaikken ole koskaan ollut mikään ekologisuuden perikuva, vaan ihminen joka heittää lasipurkit vahingossa paperinkeräykseen ja haaveilee puolen kilon pihveistä. Havahduttaakohan kliiniseltä vaikuttava ALV-rajan muutos muutkin miettimään nettishoppailuaan? Maaliskuu näyttää, tilaanko 50 eurolla muovisia onnenpapuja vai en.
5.1.2011 12:02
Keräännyimme yksi kerta urban explorationia, eli hölmösti suomennettuna vaikka urbaania löytöretkeilyä, harrastavien tapausten kanssa keskustelemaan retkiemme löydöistä. Oma suosikkini on tamperelaisen tulitikkutehtaan Jeesus-taulu. Eräs paljasti keräilevänsä pornolehtiä - ja jokainen tunnusti löytäneensä ainakin kerran käpryilevän lehden reissuiltaan. Myöhemmin työpaikan taukohuoneeseen ilmestyi Jallu, joka johti keskusteluun lapsuuden pornolehtilöydöistä. Metsään haudattu, puhkirunkattu Jallu on jäänyt kaikkien lasten mieleen.
Pornolehdissä on jotain sympaattista, jotain viattomuuden ajoista kertovaa maalaisromantiikkaa. Kunhan ei liian graafisesti saa mieleensä kuvaa kännisestä Reiskasta kuusen alla. Mutta ajatuksena pornolehti on mukava verrattuna nykypornoformaattiin eli striimattuihin nettipätkiin. Paperissa on fiilistä. Ja vaikka olenkin sanonut, etten rakasta digipaperin kahinaa, pidän päätöstä alkaa julkaista Jallua ja kumppaneita netissä ilmaiseksi vuoden kulttuuritekona - ja nyt on vasta tammikuun alku!
Jallua, Kallea, Rattoa ja ehkä Hustleriakin nettiin ajava firma uskoo lukijamäärän lähtevän huimaan nousuun. Jallun levikki (varmasti aika lähellä lukijamäärää!) on ollut seitsemän vuotta 20 000, digilehden uskotaan houkuttelevan 250 000 erotiikanhimoista. Digipaperin kahinan on muuten tehnyt joku jenkki. Ihan mahdollinen määrä. Paljon on meitä, jotka olemme jo yrittäneet etsiä pdf-Jalluja, ihan niiden tarinoiden ja kontaktipalstan vuoksi.
Kuka sitten maksaa meidän striimipornoon kyllästyneen ikäluokan Jallut ja Lollot? Ne tyypit, jotka olisivat runkanneet kuusen alla 1980-luvulla, ja jotka nyt soittelevat Marjatan maksullisille linjoille tai tuijottavat web-kameran neitosia. Julkinen kiitos heille! Kaikki pornonkuluttajat saavat kiitosta muustakin; vaatimattomasti Internetin kehityksestä. Kuvanlaatu saataisi vieläkin olla pikselipuutarhoja ja videot lumisadetta, ellei olisi tarvetta tarkalle materiaalille. Ja miksi minäkin surffaan nyt sadalla megalla?
Kauas on tarvottu niistä ajoista, kun Lenna, vuoden 1972 Playboy-lehdestä cropattu neidon pää, oli netin pornotarjonta ja kuusien alla kävi vilske. Vielä kun saisi ne vintage-lehdet nettiin. Nyt kun on meneillään sellainen takaisin luontoon -ihannointi maatilatoreineen ja mummojen neulomine lapasineen. Puskia kansalle! Ehkä näen ensimmäisen pornolehden kaupan kassahihnallakin.
29.12.2010 12:51
Taas on aika hiljentyä palkitsemaan vuosi 2010. Tältä se näyttää.
Vuoden rölläys
They see me trollin, they hatin. Ehkäpä rakkain kategoria, vuoden paras viaton jekku. Kari Tapion tehouutisointi ja -radiosoitto on vaikuttanut mieleeni myrkyllisesti; valitsen vuoden rölläykseksi Kari Tapion Juna kulkee -biisin päätymisen Spotifyn soitetuimmaksi sekä Suomessa että maailmalla. Tällä hetkellä juna kulkee Jenni Vartiaisen ja Enrique Iglesiasin välissä. Hyvä Kuvalauta (RIP), hyvä Kari Tapsa (RIP). Ei ollenkaan huonompi päätyä Jenni Vartiaisen alle.
Vuoden blogi
Lapset hei, askarrellaanko iloinen vappunaamari? Äitipä hakee Karhun pahvit, tehdään samalla hieno shortsiasu!
Paskamutsin ghettokopissa syntyy joulukuvaelma pekonista ja haalari Lidlin pulloista. Erittäin viitseliästä parodiaa. Ihan jokainen pullantuoksuinen lähiöemo ei jaksaisi joulupitkon leipomisen jälkeen tehdä asetelmia bissepulloista ja samalla pukea lastaan sukkahousupukuun. Ja sen jälkeen vielä raportoida hommaa meille Strömsö-allergisille, joista ei ikinä tule äitejä - tai jos tulee, niin todella paskoja mutseja.
Vuoden nettitapaus
Wikileaks. Ja nyt kaikkien pitäisi näyttää yhtä hämmästyneiltä kuin kouluaikojen joulujuhlissa, jolloin se sama eloveena sai hymytyttöpatsaan ja stipendin joka vuosi.
(Kolmen) vuoden pahin puhallus
Kolmen vuoden roolipeli - kyllä joku jaksaa. Tässä tapauksessa lontoolainen nainen, joka kusetti alaikäistä suomalaistyttöä, joka rakastuneena luuli kirjoittelevansa miehen kanssa. Lontoon vahvistus otti peliin mukaan sukulaisia, kävi tytön ovella ja osoitti harvinaisen sairasta omistautuneisuutta asialleen. Koko tarina koomapotilaineen vaikuttaa absurdilta Salkkari-jaksolta, mutta näköjään näitäkin mahtuu nettiin. Ja paljon.
Vuoden turhin nettiuutinen
Facebookin kaatumisen uutisoiminen Iltalehti.fi:n etusivun ykköspaikalla sai minut sulkemaan silmäni ja ajattelemaan poneja. Pankaa nyt vielä hätänumero ja paikallisen kriisikeskuksen numero mukaan. Operaattorit tekivät vuoden tilin, kun nettikehittynyt homo sapiens siirtyi puhelimen pariin. Sillähän pystyi tekemään muutakin kuin pelaamaan Angry Birdsiä? Äh, auta, en mä muista miten! ÄÄÄ!
Vuoden floppi
No, Fruugo. Kirjoitin syksyllä bloggauksen aiheesta, enkä vieläkään ole päässyt selvyyteen siitä, miten huippunimien tähdittämä palvelu laskeutui niin taidokkaasti mahalleen. Rahasäkit levisi ja maine meni. Katsastin pitkästä aikaa vuoden flopin, eikä sille ole oikein mitään tapahtunut. Samat lastenvaunut ja shampoot edelleen etusivulla, ehkä vähän räikeämmin kuin ennen. Ja nyt tuli huono omatunto tästä haukkumisesta; ideahan oli ihan hyvä. Paijauksia konttorille.
Vuoden onnistuminen
Kirkosta eroaminen (pistefi) homoillan jälkeen. Toisaalta kai tämän voisi listata "vuoden pettymys" -kategoriaankin, ihan bloggaajasta riippuen. P.S. Vielä ehtii säästää pitkän euron eroamalla kirkosta ennen vuoden vaihtumista.
Vuoden nettipersoona
Pasi Viheraho, köyhän miehen Karpo, valaa toivoa tallottuun kansaan. Pasi on kehittänyt tutkivasta
nettivideojournalismista normaalia ihmistä kiinnostavan lajin (vrt. 45 minuuttia -ohjelma) ja paljastanut epäkohtia mm. jätteidenkäsittelyssä ja vakuutusyhtiöiden palvelussa. Pasi keventää tunnelmaa vakavien reportaasien jälkeen esittelemällä mädäntyneitä jääkaapin hedelmiä tai soittelemalla pianoa. Viheraho on ahkera puurtaja, motivoitunut taistelija, joita Suomesta on aivan liian vähän. Jaksaisipa itsekin.
Mikä kategoria unohtui? Saiko joku väärää kunniaa?
22.12.2010 12:12
1000
Yritän tänään herätä kymmeneltä. Kaoottinen jouluviikko tuntuu sen verran päässä, että teen kuten jokainen keskiviikko; pyörittelin uuden herätyksen puhelimeen puolta tuntia myöhemmäksi. Varmaan parempi ratkaisu olisi luovuttaa ja siirtyä puoli yhteentoista suoraan. Erään kommentoijan iloksi kerron, että puolessa tunnissa ehdin nähdä unen, jossa minua yritettiin suostutella lähtemään matkalle.
1030
Kirkonkellomainen ääni etenee iPhonesta tärykalvolle. Läppäri hengittelee valollaan muffinsimurukuorrutuksen (vai kuppikakkumurukuorrutuksen?) alla. Nostan syyllistävän saukon, tiukkailmeisen lutra lutran, läppärin viereen. Saukko vahtii, että puolen tunnin päästä näppäimistö alkaa natista. Sen syyllistävät ruskeat silmät ovat piinanneet montaa väärästä paikasta herännyttä.
1045
Olen tervannut itseni suihkussa ja selannut Digitodayn läpi. Bloggausaihetta etsien siis. Lex Nokia? Äää. En ole täysin varma sen sisällöstä. Lupaan perehtyä asiaan ns. paremmalla ajalla, jota tuskin koskaan tulen näkemään. Facebookin tuunaus? Nytkö vasta? Teinien suosimissa kuvagallerioissa pinkit glittersydämet ja kuvakollaasit ovat riemastuttaneet käyttäjiä kauan. Ei ilmeisesti oletettu, että vanhempaa porukkaa vetävässä FB:ssä innostuttaisiin leikkimään ulkoasulla. Joopa joo, siellähän viljellään porkkanoitakin. Laitan Röyksoppin uuden levyn soimaan ja petyn sen instrumentaalilinjaan. Joka neljäs on kytkenyt virustorjunnan kokonaan pois. Vaarallinen elämä, miksipäs ei. Vähän kuin suojaamaton seksi; vakiokumppania voi höylätä, mutta sekin voi käydä vieraissa.
1100-1205
En innostu yhdestäkään ajankohtaisesta netti-ilmiöstä. Kävin nuuskimassa Diasporaa viime viikolla, mutten päässyt liittymään palveluun. Syyllistävä saukko aloittaa tehotuijotuksen. Käyn uudistuneilla ja hämmentävän sekavilla Ilmatieteen laitoksen sivuilla katsomassa, että vietän jouluni -30°C:ssä Kuopiossa. Mietin yhtä joulua ehkä 10 vuoden takaa, kun istuin huoneessani kirjoittamassa 1990-luvun alun vintage-läppärillä, miten paljon vihaan joulua. Alan kelata bloggaushistoriaani. Vuonna 2005 avasin LiveJournal-tilin, jonne kirjoitin 292 978 merkkiä tekstiä. Aina kirjoituksia lukiessani kadun, etten ole jatkanut päiväkirjamaista kirjoittelua. Haistanko uudenvuodenlupauksen?
Selaan BlogCityä. Miten helppo olisikaan keksiä kirjoitettavaa ravintoloista! Kävisi vain kiskomassa hyvät pöperöt ja myöhemmin turinoisi, oliko hyvää vai yäk. Joo, helppoa ja helppoa. Helpoltahan kaikki näyttää, muttei varmasti ole. Istuukohan Tuomas Vimmakin selvittelemässä takkujaan pää tyhjänä? Kirjoittamisessa ja tenttiin lukemisessa on paljon samaa; molempien kuumottaessa alkaa innostua uusista asioista. Ikkunoiden pesusta, kirjojen aakkosjärjestämisestä, murobbs:n keskustelusta Mikko Uutelasta. Voisikohan siitä blogata? Eikö? Luovutanko?
Moni rakas blogi ja nettisivusto lopettaa huipulla. Vaikka lukijoita riittää ja hiljaisuuden vallitessa kommenttiboksi täyttyy kaipaavista valituksista, bloggaajaa ja ylläpitäjää ei enää koskaan näy. Loppuunpalaminen? Bloggaajat ovat valitelleet lukijoiden epärealistisia odotuksia. Kirjoitustahdiksi toivotaan kahta sisältörikasta postausta per päivä ja kuvien pitäisi olla syyskuun Voguen tasoa, muuten ainakin pari räkänokkaa ilmoittaa lopettavansa blogin tilaamisen Blogilistalla. Moniko jaksaisi harrastaa joogaa, jos tuhat ihmistä seisoisi maton vieressä arvostelemassa asanoita ja ilmoittamassa, että jos sitä halasanaa ei nyt näy, niin mä ainakin lähden vetämään?
Minua ei ole kuumottanut kukaan muu kuin saukko. Pidän siitä, kun kello raksuttaa eteenpäin kohti kahtatoista ja ajatuksia tulee nopeampaa kuin sormet liikkuvat. Joskus tahmeus valtaa aamun ja tekisi mieli olla kirjoittamatta enää edes allekirjoitusta kauppakuittiin. Ehkä ensi vuonna palautan sen LiveJournal-tilinikin.
Hyviä jouluja ja uudenvuodenlupauksia,
Del ja Syyllistävä Saukko
7 kommenttia 
Facebook
MySpace
Delicious
Tilaa syöte
Sähköposti
Lisää palveluja...
City Facebookissa
Tilaa uutiskirje
Lähetä palautetta